Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus / 221-222 (1909-1922) Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
	Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Heimokunta ...

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>

Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

221

Heimokunta—Heine

222

tyy useita eri sukuja, joita eivät enään liitä
yhteen taloudelliset, mutta kyllä yhteiskunnalliset
ja uskonnolliset tarpeet. Heimolla on
samoinkuin perheellä ja suvullakin johtava henkilönsä:
päämiehensä tai ruhtinaansa. Heimokunnasta
voi kehittyä kansakunta, tämän sanan
valtiollisessakin merkityksessä. — Suomalaiset
esi-isämme elivät pakanuutensa loppuaikana jo
varsin kehittyneellä heimouden asteella. Vielä
1800-luvun alkupuoliskolla olivat pakanalliset
Obdorskin ostjaakit jakaantuneina sukuihin, joilla
kullakin oli vanhimpansa. Useilla suvuilla oli
yhteinen ruhtinas. Niin vanhimman kuin
ruhtinaankin arvo oli perinnöllinen. Edellinen istui
tuomarina suvun keskisissä, jälkimäinen sukujen
välisissä asioissa. Vanhimman päätöksestä
voitiin vedota ruhtinaaseen. Suvun taloudellisella
elämällä oli huomattava kommunistinen leima.
Vaimo oli otettava vieraasta suvusta. —
Itä-Venäjällä asuvissa sukukansoissamme,
votjaakeissa, tseremisseissä ja mordvalaisissa, on
säilynyt jälkiä heimojärjestelmästä yhteisien uhrien
toimeenpanossa. Tseremisseillä muodostui
sukukylän hajaantumisen kautta küməz (merkitsee
oikeastaan isoa ruokamaljaa, josta koko kümaž
— 50-300 henkeä — söi yhteisen aterian) ja eri
küməz’eistä mer; votjaakeilla tämä jälkimäinen
oli sellaisten kyläkuntien yhteys, joilla oli
yhteinen uhripaikka. Votjaakkien el’’iin kuuluivat
kaikki ne, jotka polveutuivat samasta
kantaisästä. Votjaakkien böl’ak ja mordvalaisten
malaviks merkitsi eri taloutta elävää, saman
kylän heimolaista. Nämä muodostivat monissa
tärkeissä asioissa (kuten naimiskaupoissa,
hautajaismenoissa, uhritoimituksissa) laajemman
perheneuvoston. U. T. S.

Heimokunta ks. Heimo.

Heimoruhtinas ks. Heimo.

Heimskringla on alkusanojensa mukaan
(Kringla heimsins, s. o. maanpiiri) nimeltään
Snorre Sturlusonin esitys Norjan kuninkaiden
historiasta. Teos alkaa esihistoriallisista
Ynglinga-suvun kuninkaista („Ynglingasaga") ja
loppuu Ren taisteluun, v:een 1177, josta v:sta
alkaa aikaisemmin kirjoitettu Sverre kuninkaan
tarina. Esipuheessa tekijä esittää lähteensä ja
menetelmänsä (ks. Snorre). H., joka on
keskiajan parhaimpia historiallisia teoksia, on
olemassa kolmena pääkirjoituksena, joista vanhin
on kirjoitettu 20 v. Snorren kuoleman jälkeen.
[G. Storm, „Snorre Sturlassons
historieskrivning" (1873) ; julkaisuista mainittakoon Finnur
Jönssonin (1893-1900), ja käännöksistä G.
Stormin norjank. (1899) ja H. Hildebrandin ruotsink.

Heincke, Johann Friedrich (s. 1852),
saks. eläintieteilijä, professori ja Helgolauniu
biologisen aseman johtaja v:sta 1892. H. on
erityisen ansiokkaasti tutkinut merieläimistöä,
etupäässä kaloja. Julkaisuja: „Die Varietäten des
Herings" (1878-82), „Die nutzbaren Tiere der
nordischen Meere" (1882), „Die Fische der
Ostsee" (yhdessä Möbiuksen kanssa 1883),
„Naturgesch. des Herings" (1898) y. m. (E. W. S.)

Heine [häi-], Bernhard (1800-46), saks.
kirurgi, osteotomin, selkärangan
aukaisemiseksi ja luuoperatsioneja varten suunnitellun
kojeen keksijä. Tällä kojeellaan tekemiinsä
operatsioneiliin H. teki elävissä eläimissä kokeita, jotka koskivat luunmuodostumisen
riippuvaisuutta luukalvosta; näillä kokeilla on sekä
fysiologialle että operatiiviselle kirurgialle ollut
mitä suurin merkitys.

Heinrich Heine.

Heine [häi-], Heinrich (1797-1856),
kuuluisa saks. runoilija, s. Diisseldorfissa 13 p. jouluk.
1799 köyhistä
juutalaisista vanhemmista,
jotka ensin
määräsivät hänet
kauppauralle. Sittemmin hän
rikkaan setänsä,
Salomon H:n avustamana
opiskeli lakitiedettä,
aikoi asettua Hampu,
riin asianajajaksi,
mutta luopui tästä
aikeesta vihamiestensä
vastustuksen johdosta,
eli sitten eri maissa,
kunnes 1831 muutti
Pariisiin. Saksassa
hän senjälkeen kävi
vain pari kertaa,
voimatta sinne pysyvästi asettua. Pariisissa hän
eli yhdessä kauniin, hyväsydämisen, mutta
sivistymättömän ja liiaksi elämänhaluisen
pariisittaren, Eugenie Mirat’n kanssa, jonka kanssa 1841
vihitytti itsensä avioliittoon. V. 1845 hän sai
selkäydintaudin, joka kuoloon asti kiinnitti
hänet vuoteeseen. Huolimatta ruumiillisesta
raihnaisuudestaan hän säilytti henkisen
pirteytensä, ja useat hänen huomattavimmista
teoksistaan ovat tällä ajalla syntyneet. H. kuoli
Pariisissa 17 p. helmik. 1856 ja on haudattu
Pariisin Montmartre-hautausmaahan.

Kirjalliselle maailmalle H. esitti itsensä
runokokoelmalla „Gedichte" (1822), jotka heti
etevimpien arvostelijain puolelta saavuttivat
suurta tunnustusta. Vielä suurempaa huomiota
herättivät H:n matkakuvaukset „Reisebilder"
(1826-27), joiden lisäksi tuli kaksi uutta nidosta
(1830-31). Näihin liittyvät runot H. ennen
julkaisemien ja uusien mukana julkaisi kuuluisassa
runokokoelmassa „Buch der Lieder" (1827), joka
on saksalaisen lyyrillisen runouden kauneimpia
aartehistoja. H:n muut tärkeimmät teokset:
„Zur Geschichte der neueren schönen Literatur
in Deutschland" (1833, 2 nid.), „Französische
Zustände" (1833), „Der Salon" (1835-40, 4 nid.);
„Neue Gedichte" (1844) ; satiirillinen eepos
„Deutschland, ein Wintermärchen" (1844;
suomeksi: „Saksanmaa. Talvinen tarina", O.
Mannisen kääntämällä), „Atta Troll" (1847),
runokokoelma „Romancero" (1851). Paras H:n
teosten kriitillinen painos 1887-90 (Elster, 7 n.).
H:n runoilijalahjat olivat loistavat, hänellä on
tunteen viehkeyttä, kuvausvoiman kirkkautta,
yllättäviä ajatus- ja sukkeluussalamia, sujuva,
joustava kieli. Sen ohella on hänessä paljon
ristiriitaa ja satiirillista katkeruutta, joka usein
purkautuu esiin ja terävällä kärjellään ratkoo
mitä hienoimmat tunnelmakudokset. [A.
Meissner, „Heinrich H." (1856) ; Strodtmann, „H. H:s
Leben und Werke" (1867-69) ; Karpeles, „H. H.
und seine Zeitgenossen" (1887) ; „H. H. Aus
seinem Leben und seiner Zeit" (1889) ; Bölsche, „H.
H., Versuch einer ästhetischkritischen Analyse
seiner Werke" (1887) ; Keiter, „H. H." (Corres-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>