Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Hevonen - Hevonpää ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
rotusiitos näistä toimenpiteistä hyötynyt. — Vasta
kun muutamat valtionapua nauttivat
hevosjalostusyhdistykset (Turun, Uudenmaan, Tammelan,
Keski-Suomen, Karjalan y. m. „hippokset”)
alkoivat toimia, oli ensimäinen askel järjestettyyn
hevossiitokseen päin otettu. Ja 1905 annetun
asetuksen nojalla järjestettiin Suomen
hevos-siitos lopullisesti sellaiselle kannalle, että voimme
toivoa sille menestystä. — Päämääräksi on
asetettu suomalaisrotuinen, Suomen
maatalouteen sovelias
keskikokoinen työhevonen, jolla olisi ripeät
liikkeet ja hyvä luonne (väri
mieluimmin rautias). Tämän saavuttamiseksi päätettiin
ryhtyä pitämään kantakirjoja, joihin sukunsa,
rotuleimansa l. tyyppinsä, rakenteensa, värinsä,
kokonsa ja luonteensa puolesta täydellisimmin
päämäärää lähentelevät oriit ja tammat
hyväksytään. — Siitosta johtaa valtion
hevoshoidonneuvoja, Maanviljelyshallituksen
alainen virkamies, apulaisineen. Paikallisesta
hevos-siitoksesta huolehtivat valtionapua
nauttivat hevosjalostusyhdistysten
liitot alaisine jalostusyhdistyksineen neuvojansa
ja keskuudestaan valitseman toimikuntansa
välityksellä. Liitto saa väliaikaisesti pitää
tammakantakirjaa alueensa hyväksytyistä
tammoista, jos sillä on Maanviljelyshallituksen
hyväksymä kantakirjanpitäjä. —
Ripeäliikkeisyyden ja kestävyyden ylläpitämiseksi ja
hevosrodulle ominaiseksi saattamiseksi
toimeenpannaan valtion varoilla vuosittain ravikilpailuja
(2 suuret: I palkinto 1,000 mk ja 10
pienempää: I palk. 400 mk, sekä nuorille, 3-6 vuotiaille
h:ille: I palk. 200 mk). Kilpa-ajoihin osaa
ottamaan pääsevät ainoastaan kantakirjoihin
hyväksytyt hevoset.
Alle 4-vuotiasta oritta ei yleensä pidä käyttää
astutukseen; 4-vuotiasta voi käyttää noin 30
tammalle, 6-13 vuotiasta noin 100 tammalle
keväässä; vanhempia tahi muutoin heikkoja
vähemmän. Enempää kuin korkeintaan 2 kertaa
päivässä ei voimakkaalla oriillakaan pidä
astuttaa. Siitosoritta on hyvin hoidettava, sille on
annettava vahva ruokinta ja joka päivä tasaista,
kevyttä liikettä, esim. kepeässä työssä.
Siitostamma on astutettava (mieluimmin jo
4-vuotiaana) mahdollisimman hyvällä, kantakirjaan
hyväksytyllä oriilla, joka juuri niissä suhteissa
on huomattavan etevä, missä tammalla on
heikkouksia. Hyvää tammaa saa joka vuosi käyttää
siitokseen, mutta sitä on silloin huolella
hoidettava: pidettävä hyvässä kunnossa, mutta ei
lihavana ja käytettävä joka päivä viimeiseen asti
hiljaiseen, kevyeen työhön. Tamma kantaa
10 1/2-12 kuukautta. Tiineyden loppuaikoina se
on pidettävä irrallaan tilavassa karsinassa. Kun
varsomislietki lähestyy (utareneste muuttuu
valkeaksi maidoksi), niin vahditaan tammaa
yölläkin, ettei varsa pääse synnytyskalvoihiusa
tukehtumaan. Varsa on aina pidettävä emän mukana,
sillä se tarvitsee usein imeä. Emän maito ja
tuore, rehevä ruoho ovat sen parasta ravintoa
Noin 4-5 kuukautisena varsa vähitellen
vieroitetaan.
Hoito. Hyvään hevoshoitoon kuuluu:
puhdas, valoisa, raitis, 8-12° lämmin talli, hyvät
aluset (turvepehkua t. olkia), jokapäiväinen
sukiminen ja kesän aikaan uittaminen. Erittäin
tärkeä on kavion hoito ja kunnollinen
kengittäminen (ks. Hevosenkengitys). Ruoaksi
käytetään ruohoa, heiniä, kauroja ja silppuja.
Tavallinen päivänruoka: 3-5 kiloa kauroja, 5-8
kiloa heiniä, 2-3 kiloa silppuja. Helpossa työssä
riittää vähempikin kauramäärä. Kaura tahi
muu väkirehu on aina annettava pienissä
annoksissa ja edullisimmin silppuihin sekoitettuna.
Vanhoille, huonohampaisille hevosille ja varsoille
on paras antaa kaurat rouheina; jauhosilppu on
vähemmin terveellistä. Juomaksi on puhdas vesi
parasta. — Ruoka-astiat ovat pidettävät
puhtaina; äkillisiä ruoan muutoksia on kartettava;
hoitajan tulee kohdella hevosta ystävällisesti ja
tyynesti, mutta arkailematta. — Kavion
hoito. Luonnontilassa kavio muodostuu
polvesta polveen yhä enemmän tarkoitustaan
vastaavaksi: ylänkömaan hevosilla pieneksi,
sitkeäksi ja kestäväksi, alankomaan hevosilla
suuremmaksi, latuskaisemmaksi ja pehmeämmäksi.
Laidunmaiden, erittäin varsalaitumien, tulisi siis
olla yläviä. Kavion hoitoon kuuluu:
jokapäiväinen liikunto (varsanakin), puhtaus (erittäin
tallissa) ja kavioiden vuoleminen, niin että ne
pysyvät luonnollisen muotoisina. Tällä on suuri
merkitys myöskin jalka-asentoihin ja jalkojen
terveyteen nähden. Liian kulumisen,
luiskahtamisen y. m. varalta kengitetään hevonen, ei
kumminkaan ennen 3 vuotta, sillä niin kauan kavio
kasvaa. Mitä enemmän ja useammin hevonen
voidaan pitää „avojaloin” sitä parempi. Jos
kaviot kuivuvat liiaksi, seisotetaan hevosta
puhtaassa vedessä tahi pidetään kosteita kääreitä
kavioiden ympärillä (noin 8 tuntia päivässä 3-5
päivää peräkkäin). Tämän jälkeen ne voidellaan
päivittäin puhtaasta ihrasta (3 osaa) ja tervasta
valmistetulla kaviorasvalla. — vrt.
Kavioeläimet. [L. Fabritius, „Suomalainen
hevonen”; O. V. Löfman, „Kotieläinten ruumiin
rakennus ja elintoiminnat” (1909) ja „Kotieläinten
taudit” (1909) ; Axel Alfthan,
„Hevosjalostuksemme” (1910).] (Liitekuva: Hevonen.)
K. G:s.
Hevonpää, vanha kartano Paimion pitäjässä,
ruots. Viksberg. Uuden ajan alussa omisti
sen n. s. Hevonpään suku, joka
vaakunastaan myöhemmin sai Gyllenhjertan nimen ja
mieskannalta sammui 1600-luvun loppupuolella.
Sen alkaja oli vouti, sittemmin „amiraali”
Niilo Sveninpoika (k. n. 1565) ; hänen
pojistaan useat ottivat tehokasta osaa Kaarle
herttuan ja Klaus Flemingin väliseen taisteluun,
jälkimäisen innokkaina kannattajina, niinkuin
Krister ja Jaakko Niilonpojat, jotka
molemmat kuolivat maanpaossa Puolassa. Yhden
haaran nimenä oli Rosencrantz. K. G.
Hevosantiloopit (Hippotragus) Afrikassa
elävä suurikokoinen antilooppisuku, jonka
tunnusmerkkeinä on erinoimaisen suuret korvat, lyhyt,
tupsupäinen häntä, pysty niskaharja ja otsaa
vastaan melkein kohtisuorat, vahvasti taapäin
kääntyneet sarvet, jotka naaraalla ovat
pitemmät kuin koiraalla. Nimensä h:t ovat saaneet
ulkomuodostaan, joka jonkunverran muistuttaa
hevosta. Etelä-Afrikan keskiosissa elävällä
kimo-antiloopilla (H. equinus) sarvet
ovat yli metrin pituiset. Kapmaassa
aikaisemmin suurissa laumoissa tavattu sini-a. (H.
leucophæus) on nyt luultavasti sukupuuttoon
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
