Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Histiaios ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
495
Historiakirjat—Historianfilosofia
49<>
Tacitus h:nkirjoituksen mainioimmat edustajat.
Keskiajalla klassillisen sivistyksen vaivuttua
hautaan rappeutuu h:n kirjoitus, jos kohta
aika-kirjain ja kronikkain kirjoittajia kyllä
runsaasti esiintyy, esim. bysanttilaisilla, mutta
ainoastaan harvoin joku heistä, esim. Einhard,
islant. Snorre Sturlason, Henrik Lättiläinen,
kohoaa esityksessään herkkäuskoisuuden ja
tosi-asiain kuivan luettelemisen yläpuolelle. Vasta
uudella ajalla renesanssin vaikutuksesta h. taas
pääsee alennustilastaan. Tämän uuden h:n
kirjoituksen eusimäinen etevä edustaja on Machiavelli
(ks. t.). Suurta ansiota historiallisten lähteiden
seulomisesta ja julkaisemisesta saavuttivat
1600-luvulla benediktiini-(1. mauriini-) munkit,
Mabil-lon y. m. Valistusaikakaudella Voltaire paljon
vaikutti h:n kirjoituksen ulkonaisen muodon
kohottamiseksi, samoin kuin kulttuuriolojen
saattamiseksi historian esineeksi. Uudenaikaisen
historiankirjoituksen huomattavia edustajia suurissa
sivistysmaissa lueteltakoon tässä: Saksassa
Schlözer, Schiller, Niebuhr, Eaumer, Schlosser,
Ranke, Mommsen, Ranskassa Michelet, Guizot,
Thiers, veljekset Thierry, Englannissa Gibbon,
Hallam, Macaulay, Carlyle.
Kysymys kehityksen luonteesta, siitä
päämäärästä, jota kohti ihmiskunnan kehitys tapahtuu,
on luonnollisesti yhtenä h:n tärkeimpiä mutta
samalla vaikeimpia. Siitä on usein, ja
erittäinkin taas juuri viime aikoina tiedemiesten
kesken käyty kiivasta kirjallista sotaa, riippuen
m. m. siitäkin, antaako suuremman arvon
kehityksessä ilmeneville individualistisille ja
aatteellisille vaiko kollektivistisille ja aineellisille
voimille. Tämän kysymyksen ratkaisu kuuluu
kuitenkin nimenomaan
historianfilosofialle (ks. t.), kun varsinaisen h:n kirjoituksen
päätehtävänä on kehityksen ja siinä vallitsevien
syiden tarkka tutkiminen ja selvittäminen.
Historian aputieteinä ovat laajassa
merkityksessä ja nimenomaan vanhempien aikojen
tutkimisessa, jolloin täytyy tyytyä pääasiassa
yleisiin päätelmiin kulttuuriolojen laadusta, milt’ei
kaikki muut tieteet. Erittäinkin ovat tässä
suhteessa huomattavat kielitiede, vertaileva
uskontotiede, maantiede ja kansatiede, mutta vielä
suuremmassa määrässä ovat sen aputieteiksi
mainittavat muutamat tieteet, jotka oikeastaan
nekin käsittelevät historiallisia kysymyksiä ja
vasta viime aikoina ovat eri tieteiksi
muodostuneet, kuten muinaistiede ja sosiologia,
tai vielä ovat pidettävät ainoastaan h:n
haaroina, niinkuin kronologia, paleografi a,
diplomatiikka, numismatiikka,
heraldiikka, genealogia y. m. [Bernheim,
„Lehrbuch der historischen Methode"; sama,
„Geschichtsforschung u. Geschichtsphilosophie";
Freeman, „The methods of historical study";
Xenopol, „La théorie de l’histoire"; Lamprecht,
„Alte u. neue Richtungen in der
Geschichtswissenschaft"; Daniclson, „Historiatieteestä uudella
ajalla" (Valvoja 1882).] K. G.
Historiakirjat, kunkin eri seurakunnan
papiston pitämät luettelot seurakunnan kunakin
vuonna vihityistä, kastetuista ja kuolleista.
Suomessa on historiakirjoja pidetty
Rothoviuk-sen ajoista saakka.
Historiallinen arkisto, Suomen historiallisen
seuran julkaisema aikakauskirja, jota vv. 1866-
1910 on ilmestynyt 21 osaa (4 ensimäistä osaa
Suomal. kirjall. seuran kustantamat), ja joka
sisältää Suomen historiaa valaisevia
tutkimuksia ja lyhyempiä tiedonantoja (jälkimäiset
painettuina seuran pöytäkirjoihin).
Historiallinen preesens ks. Preesens.
Historiallisia aikakauskirjoja julkaistaan
useimmissa sivistyneissä maissa, joko historian
koko alaa tai eri maiden taikkapa historian eri
aloja (kulttuurihistorian, kirkkohistorian j. n. e.)
käsittelevinä. Suomessa on semmoisia
„Historiallinen arkisto" (ks. t.) ja yleistajuinen,
joka toinen kuukausi ilmestyvä „Historiallinen
aikakauskirja", perustettu v. 1903.
Ruotsissa ilmestyy Ruotsin historiallisen
yhdistyksen toimittamana neljästi vuodessa „Historisk
tidskrift" (jonka ensi osat 1875-80 julkaistiin
nimellä „Historiskt bibliotek"), sekä
erikoisaloja käsittelevät sukutieteellinen
„Personhistorisk tidskrift" ja muinaishistoriallinen
„Antiqvarisk tidskrift för Sverige". Norjassa ja
Tanskassa julkaistaan samoin kummassakin
maassa „Historisk tidskrift" nimistä
aikakauskirjaa; Tanskasta on myöskin mainittava v:sta
1866 vuosittain ilmestyvä „Aarboger for nordisk
oldkyndighed og historie". Saksan
huomattavimmat h:t a:t ovat nykyään H. v. Sybelin jo
1859 perustama „Historische Zeitschrift" ja
nuorempi „Historische Vierteljahrschrift". Erittäin
tärkeän ja laajan yleiskatsauksen kaikkien
maiden historiallisesta kirjallisuudesta antaa
„Jahresberichte der Geschichtswissenschaft" v:sta
1878. Ranskassa ilmestyy v:sta 1876 „Revue
liistorique"; Englannissa „English
historical review"; Venäjällä „Sbornik
imperator-skago russkago istoritseskago obstsestva" ja
„Istoritseskij vjestnik". K. G.
Historiallisia seuroja eli
historiantutkimuksen edistämiseksi perustettuja yhdistyksiä on
miltei kaikissa sivistyneissä maissa. Suomessa
on semmoisia „Suomen historiallinen seura"
(per. 1875, ks. t.), „Suomen
muinaismuistoyhdistys" (1870, ks. t.), „Suomen kirkkohistoriallinen
seura" (1891, ks. t.) ja „Seura lisien
julkaisemiseksi Turun kaupungin historiaan"
(1884). — Ruotsissa Kustaa III 1786
perusti „Vitterhets, historie och
antiqvitetsakademien" nimisen seuran, joka julkaisee
„Hand-lingar" nimisen kirjoitussarjan (ens. osa 1789),
sekä „Antiqvarisk tidskrift för Sverige" (ens.
osan v. 1864). Ruotsin historiallinen yhdistys
perustettiin 1881, „Kirkkohistoriallinen
yhdistys" 1899. — Norjan historiallinen yhdistys
perustettiin 1869. Tanskan historiallisista
seuroista huomataan ennen muita „Det kongelige
nordiske oldskriftselskab" (1825) ja Tanskan
historiallinen yhdistys (1839). Saksan
lukuisista historiallisista seuroista mainittakoon 1819
Frankfurt am Mainissa perustettu „Gesellschaft
für ältere deutsche Geschichtskunde", jonka
toimesta ryhdyttiin tärkeän lähdeteoksen
„Monu-menta Germaniæ historica"n julkaisemiseen.
K. G.
Historiamaalaus ks. Maalaustaide.
Historianfilosofia on filosofinen mietiskely,
jonka esineenä on historia. Tämän
tutkimushaa-ran tehtävää on ymmärretty sangen eri tavoin.
Nimitystä lienee ensimäisenä käyttänyt Voltaire
kirjassaan „La philosophie de l’histoire", jouka
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
