Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Huggins ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
615
Hugo—Huhmar
616
Victor Hugo.
lainen, kääntyi sitten liberalismiin, tuli 1841
Ranskan akatemian jäseneksi, sai 1845 Ludvik
Filipiltä päärin arvon,
oli v:n 1848
vallankumouksessa demokratian
puoltajia. Kun hänet
v:n 1S51
valtiokeikauk-seu jälkeen karkoitettiiu
maasta, asettui hän
Jer-sey’n saarelle. V. 1870
hän riensi Pariisiin, niissä
sittemmin asui. V:sta
1876 hän oli senaatin
jäsen. Kuoli toukok. 22 p.
1885. Ranskan kansa
saattoi vainajata kuin
ruhtinasta Panthéon’in
hautaholviin. v. 1822 n.
julkaisi ensimäisen
runokokoelmansa „Odes" ja
pari vuotta myöhemmin „Ballades", joissa hän
vielä seuraa klassillisia esikuvia. H:n
ensimäi-set romaanit ovat „Han d’Islande" (1823) ja
„Bug Jargal" (1825). Hänen ensimäiuen
kirjallinen merkkiteoksensa on näytelmä
„Cromwell" (1S27), joka on tavattoman lavea. Silä ei
ole esitelty, mutta sen esipuheella romantismin
historiassa on tärkeä merkityksensä, se kuu
sisältää Ranskan uusromantikkojen katekismuksen.
Siinä H. m. m. selvittelee n. s. antiteesin 1.
vastakohtaisuuden lakia, joka kauttaaltaan hallitsee
hänen tuotantoansa. Lisäksi hän siinä tuo esiin
sen paradoksaalisen väitteen, että ihmiskunnan
alkuaika ou lyyrillisyyden, antiikki eepillisyyden
ja uusi eli kristinuskon aika draaman aikakausi.
Puhuessaan kristinuskou synnyttämän runouden
luouteesta H. määrittelee vastakohtaisuuden
lakia seuraavasti: „Kristinusko johtaa runouden
totuuteen. Kuten se, katselee uudenajan
runotarkin olevaisuutta korkeammalta ja
laajemmalta näkökaunalta. Se oivaltaa, ettei kaikki
luomakunnassa ole inhimillisesti kaunista, vaan
että rumuus siinä esiintyy kauneuden rinnalla,
muodottomuus kauuismuotoisuuden rinnalla,
epattomaisuus (groteskisuus) ylevyyden
rinnalla, paha hyvän yhteydessä, varjo valon
vieressä".
Tärkeimmät H:n seuraavista teoksista ovat:
„Marion De Lorme" (1S28, näytelmä), „Les
Orientales" (1829, runokokoelma), „Le Dernier
jour d’un coudamné" (1829, teos, jonka tarkoitus
oli aikaansaada kuolemantuomion poistaminen),
„Hernani" (1830; näytelmä, jouka myrskyisä
ensi-ilta muodostui romantikkojen ja
klassikkojen väliseksi taistelutilaisuudeksi), „Notre-Dame
de Paris" (1831, romaani), „Feuilles d’automne"
(1831, runokokoelma), „Le roi s’amuse" (1832,
näytelmä), „Marie Tudor", „Lucröce Borgia"
(molemm. 1833; näytelmiä, jälkim. esitetty
suomeksi), „Angelo" (1835, näytelmä), „Chaiits du
Crøpuscule" (1835, runokokoelma), „Ruy Blas"
(1839, näytelmä), „Les voix intérieurs" (1837,
runokokoelma), „Rayons et Ombres" (1840,
runokokoelma), „Les Burgraves" (1843, kolmiosainen
näytelmä, joka näyttämöllä täydelleen
epäonnistui). Maapakolaisuuden aikana syntyivät
teokset „Les Chätiments" (1853, runoja), „Les
Con-templations" (1856, runoja), „Chansons des rues
et des bois" (1865, runoja), „La légende des sièc-
les" (I sarja 1869, II 1877, III 1883,
historiallis-symbolistinen runosarja), „Les Misérables"(l862,
jättiläisroniaani, 10 nid. suom. „Kurjat"), „Les
travailleurs de la mer" (1866, romaani).
Maanpaon jälkeiset huomattavimmat teokset ovat
„L’annte terrible"(1872, runokokoelma),
„Qnatre-vingttrcize" (1S74, hist. romaani), „L’art d’otre
grandpère" (1877, lyyrillinen perhekuvaus) ja
jylhä näytelmä „Torquemada"(1882). II:n
kuoleman jälkeen julkaistiin „Théåtre en librrté"(ls8l»)
ja „La Iin de Satau"(1886). Hänen
julkaisemattomien teostensa painattamista jatketaan. 11. on
suuri taiteilija, hänellä on harvinaiueu taito
nähdä ja piirlää selvä kuva näkemästään, lisäksi
tavaton kompositsionitaito ja rytmillinen
näppäryys. llänen päävahvuutensa 011 lyriikka;
lyy-nllisyyttä ei lapaa ainoastaan hänen
lyyrillisissä runoissaan, vaan myös eepillisissä ja
draamallisissa tuotteissaan. Luonteenomaisia
ominai-suuksia ovat lisäksi vahva omintakeinen
yksilöllisyys sekä jättiläismäinen voima. Iläiien
draamallista tuotantoansa hallitsee kauttaaltaan
antiteesin laki, niissä ilmenee tiheään yllätyksiä
ja voimakeinoja, mutta tästä huolimalla ne
taitavalla tekotavallaan ja voimakkaalla
paatoksellansa ovat omiaan vieläkin vaikuttamaan.
H. on suuri luonnon ja varsinkin meren
kuvaajana. Yleispainos II:n teoksia ilmestyi 1880-89
(„Ne varietur", 48 nid.) ja 1889 ja seur. (70
uid.). [Hugo-kirjallisuus on ylen laaja. Tarkan
Hugo-bibliografian tarjoaa Hugo P, Thiemen
teos „Guide Bibliographique de la littérature
francaise" (1907), s. 197-208.] J. Jl-l.
Hugo Victorilainen (ransk. Tluguea de
S:t Victor) (n. 1097-1141), ransk. mystikko ja
skolastikko, asui Pariisin lähellä olevassa pyh.
Victorin luostarissa. Iläntä pidetään mystiikan
perustajana Ranskassa. Käsittelemällä Dionysius
Areopagitan mystiikkaa sekä omia mystillisiä
kokemuksiaan dialektisesti teologian apuneuvoilla
hän kehitti mystiikkaa erikoisena skolastiikau
haarana. Vaikka TI. metodissaan oli Ab<Mardin
vaikutuksen alaisena, asettui hän ehdottomasti
Bernhard Clairvaux’laisen puolelle tämän
taistelussa Aliélardia vastaan edistäen täten
kirkollis-dogmaattisen skolastiikan voitollepäiisyä.
Hänen huomattavimmat teoksensa ovat „Eruditio
didascalica", „Summa sentcntiarum" ja „De
saera-mentis fidei". Kootut teokset Mignen
„Patro-logiassa" (175-177 nid.).
Huhkain ks.
Pöllöt.
Huhmar,
sur-vinastia: pieni
(kuva 2) suolan
ja kahvin, iso
(kuva 1) viljan
hienontamista
varten.
Molempien yläpäässä
on
suppilomainen syvennys,
jonka pohjana
isossa
huhmaressa on kivi.
Survominen
suoritettiin petkeleellä: ohrat les- VUjahuhraar.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
