Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Hurtta ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
655
Huss—Hussilaiset
65B
hän kirjeenvaihdon kautta edelleen levitteli
uskonnollisia ja kirkollisia aatteitaan. H.
haastettiin vastaamaan opistaan Konstanzin yleiseen
kirkolliskokoukseen, joka alkoi 1414. H. lähtikin
vahvasti päättäen, jos niin tarvitaan, kuolla
vakaumuksensa puolesta. Keisari Sigismundin
antamasta suojeluskirjasta huolimatta hänet 28 p.
marrask. 1414 vangittiin, jonka jälkeen hän
kidutettuna ja useita kertoja kuulusteltuna sai
vankeudessa virua yli puoli vuotta. Tuomio
langetettiin 6 p:nä heinäk. 1415. 30 lausetta
hänen kirjoissaan kirottiin ja häntä vaadittiin
peruuttamaan ne. H. kieltäytyi sitä tekemästä,
minkä jälkeen hänet erotettiin kirkon
yhteydestä ja papinvirasta ja luovutettiin maallisen
vallan haltuun. Samana päivänä hänet
„parantumattomana" kerettiläisenä poltettiin roviolla,
ja tuhka heitettiin Rein-virtaan.
H:n uskonnollisessa opissa ei ole paljoa
olennaisesti uutta. Se on useihin yksityiskohtiin
saakka saatu Wiclifin kirjoista, mutta hänen
vaikutuksensa oli siltä valtava ja
maailmanhistoriallinen. Euroopan mannermaalla ei kukaan
ennen H:ia ollut sellaisella johdonmukaisuudella
tuonut esiin vaatimusta, että ihmisen
uskonnollisen elämän tulee saada kehittyä vapaasti ja että
ihminen itse saa käyttää arvostelukykyään.
Hänessä oli syvä, sisäisen taistelun kautta
voitettu vakaumus, palava into ja tenhoava sanan
voima. Latinalaisissa teoksissa, joista tärkein on
„Tractatus de ecclesia", tulee H:n persoonallinen
tyyli paljoa vähemmän näkyviin kuin hänen
tšekinkielisissä teoksissaan. Näistä on
huomattavin hänen „Postillansa" (1412). H. oli
myöskin suuri kansallinen herättäjä, joka
innostutti alimmatkin kansankerrokset, kun hän
lisäksi esiintyi ankarana köyhien sortajia vastaan.
Hän vaati että tšekkiläiset olisivat
ensimäisinä viroissa ja kehoitti kansalaisiaan pitämään
kiinni tšekin kielestä ja puhumaan sitä puhtaana
ilman saksalaista sekoitusta. H. on myöskin
tšekkiläisen oikeinkirjoituksen uudistaja ja
nykyinen oivallinen tšekinkielen oikeinkirjoitus
perustuu H:n työhön. [H:ia käsittelevä
kirjallisuus on laaja, mutta tyhjentävää erikoisteosta
ei kuitenkaan ole vielä olemassa. Paras esitys
on V. V. Tomek, „Dĕje university pražské", I
osa (1849) ja saman „Dĕjepis mĕsta Prahy",
III osa (1875) ja Palacký, Böömin historian
III osa; G. Lechler, „Wiclif und die
Vorgeschichte der Reformation", II osa (1873) ja
saman „Johannes Hus" (1890) ; E. Denis, „Huss
et la guerre des Hussites" (1878) ; Loserth, „H.
und Wiclif" (1884, yksipuolinen).]
K. Ö. & J. J. M.
Huss, Magnus (1807-90), ruots. lääkäri,
lääket. toht. 1835, tuli sisätautien ja kirurgiau
apulaiseksi Tukholman Karoliiniseen laitokseen
sekä 1839 avustavaksi ja 1840 varsinaiseksi
ylilääkäriksi Tukholman Serafimer-sairaalaan. H.
otti käytäntöön fysikaaliset menettelytavat
sairaitten tutkimiseksi, minkä lisäksi ruvettiin
kiinnittämään tarkempaa huomiota patologiseen
anatomiaan, jonka vuoksi H:n toimintaa
mainitussa laitoksessa voi katsoa käännekohdaksi
Ruotsin sairashuoneoloissa. Sekä
käytännöllisenä lääkärinä että tuotteliaana tiedemiehenä
H. on varsin monipuolisesti edistänyt mainitun
lääketieteenhaaran kehittymistä maassansa.
Kokemustensa nojalla H. tuli tarmokkaaksi
taistelijaksi alkoholin väärinkäyttöä vastaan,
esittäen ajatuksensa asiasta tieteellisissä ja
yleistajuisissa julkaisuissa. Hänen ansiokkaasta
tuotannostaan mainittakoon tärkeimmät teokset:
„Summarisk öfversikt af sjukvården å k.
Serafimerlasarettets medico-kliniska afdelning,
under de sista fem mänaderna af är 1839",
jommoisia selostuksia hän myöskin julkaisi
seuraavilta vuosilta; „Observations sur la fièvre
typhoide" (1845), „Alcoholismus chronicus eller
chronisk alkoholsjukdom" (1854), josta teoksesta
Ranskan tiedeakatemia antoi hänelle palkinnon.
M. O-B.
Hussilaiset, Johannes Hussin (ks. t.)
alkuunpaneman uskonpuhdistusliikkeen kannattajat
Böömissä. Sanoma H:n kuolemasta, jota pian
(1416) seurasi toinen surusanoma, nim. tieto
Hieronymus Praagilaisen marttyyrikuolemasta,
sai böömiläisten mielet kuohuksiin. Senjälkeen
kuin H. itse oli vangittu, oli hänen
kannattajiensa johtajana Jakob Miesiläinen
(k. 1429). Hän oli jo 1414 ruvennut jakamaan
ehtoollisessa maallikoillekin viiniä, ja kun
Konstanzin kirkolliskokous tämän nimenomaan kielsi,
tuli siitä vaatimuksesta, että ehtoollisessa on
jaettava molempia aineita (sub utraque), yksi
hussilaisten tunnuslauseita. Kuningas
Venceslavin kuoltua (1419) valapatto Sigismund tuli
Böömin kuninkaaksi. Böömin säädyt
kieltäytyivät tunnustamasta häntä, ja sisäinen sota syttyi,
joka julmuudessa hakee vertojaan (1420-36).
Hussilaisten pääleiri oli Taborin vuorella lähellä
Praagia, ja heidän johtajanaan urhea Johannes Žižka, joka löi Sigismundin joukot toisen
toisensa perästä. Ž:n kuoltua (1424)
Johannes Prokopius menestyksellä jatkoi
taistelua. V:sta 1427 on yhä selvemmin
huomattavissa jo aikaisemmin alkanut hajaannus kahteen
eri puolueeseen. Maltillisemmat, joita
nimitettiin utrakvisteiksi tai kalikstiineiksi (lat. sanasta
calix = kalkki) ja joihin kuului etupäässä
ylhäissäätyistä väkeä, lausuivat olevansa tyytyväisiä,
jos katol. kirkko myöntäisi heille: 1) ehtoollisen
jakamisen sub utraque, 2) saarnan äidinkielellä,
3) ankaran kirkkokurin käytön ja 4) poistaisi
papiston maallisen vallan. Ankarampi
taboriittilaisten puolue meni pitemmälle; he
hyväksyivät kaikki Wiclifin opit ja hylkäsivät kaikki,
mikä heidän mielestään ei perustunut
Raamattuun; niinikään he kannattivat joitakin
sosialistis-vallankumouksellisia aatteita. Molemmat
keskenään riitelevät puolueet kuitenkin yhtyivät
Sigismundin joukkoja vastaan, ja 1431 he
tuottivat koko Euroopan yhdistyneelle ristisotajoukolle
Tausin eli Domažlicen luona ankaran tappion.
Vihdoin Baselin kirkolliskokous 1433 teki
olennaisia myönnytyksiä kalikstiineille, jonka jälkeen
nämät liittyivät kat. kirkkoon. Taboriitit
taasen tulivat täydelleen voitetuiksi (1434), ja
heidän jäännöksistään muodostuivat sittemmin
böömiläiset veljet (ks. t.). Böömissä oli siis
nyt kaksi kirkkokuntaa: suuri katolilainen
(saksalainen) ja utrakvistinen; näitä
jälkimäisiä koetettiin täydellisesti sulattaa katoliseen
kirkkoon, mutta turhaan. Vasta 1500-luvulla he
hajosivat ja liittyivät silloin joko böömiläisiin
veljiin, katolilaisiin tai luterilaisiin. [F. Palacký.
„Dëjiny národu českého = „Geschichte von
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
