Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Itä-Preussi - Itä-Rooman keisarikunta
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1199 Itä-Rooman
reniteetti; 1701 hallitsija otti kuninkaan nimen.
V. 1772 Brandenburgin alueisiin liitettyyn
Länsi-Preussiin yhdistettiin samaksi alueeksi I.-P. 1824;
nämä erotettiin jälleen 1878. E. E. K.
Itä-Rooman keisarikunta
(Bysanttilainen 1. Kreikan keisarikunta), toinen
niistä valtakunnista, joihin Rooman valtakunta
jakaantui Theodosius Suuren kuoltua 395 j. Kr.
Se käsitti kaikki aasialaiset provinssit,
Afrikassa Libyan ja Egyptin, Euroopassa Traakian
ja Moesian, Makedonian, Epeiroksen, Thessalian,
Akhaian, ja sen pääkaupunkina oli
Konstantinopoli; länsimaat tulivat kuulumaan
Länsi-Roo-man valtakunnalle, Rooma pääkaupunkina.
Illy-ria jaettiin kummankin valtakunnan kesken.
I.-R:n peri vanhempi Theodosiuksen pojista,
A r k a d i u s (395-408) ; hän oli heikko, ja
hallitusta johtivat ministerit Rufinos ja Eutropios
sekä keisarin kunnianhimoinen puoliso Eudoksia.
I.-R. k. muuttui yhä enemmän itämaisten
valtioiden kaltaiseksi; itsevaltius yhä vahvistui ja
keisari oli myös kirkon päämiehenä. Virkamiehistö
oli lukuisa. Vähitellen kreikan kieli, jota
yleisesti käytettiin, myös tuli viralliseksi kieleksi.
Tässä valtakunnassa kehittyi bysanttilainen
kirjallisuus ja taide (ks. n.). — Keisarihovien
välillä vallitsi kateutta; tämän eripuraisuuden
tähden barbaarein hyökkäykset tulivat erittäin
vaarallisiksi.
Arkadiusta seurasi hänen poikansa
Theodosius II (408-50); hallitusta johti kauan aikaa
tämän sisar Pulcheria. Hunneilta saatiin rauha
vain suorittamalla suuri vero. — Tältä
hallitus-ajalta on „Codex Theodosianus", kokoelma
edellisten keisarien asetuksia. Theodosiuksen kuoltua
Pulcheria otti puolisokseen ja
kanssahallit-sijakseen senaattori Mareianuksen (k. 457).
Näiden kuten seuraavain hallitsijain — Leo I:n,
Zeno Isaurilaisen ja Anastasius I:n
— aikana häiritsivät valtakuntaa sekä
uskonnolliset riidat että kansainvaellusten myrskyt.
Pääkaupunkinsa lujan aseman tähden se
kuitenkin säilyi, Länsi-Rooman kukistuessa. Keisari
Justinus I (518-27), talonpojan poika, teki
ottopojakseen ja kanssaliallitsijakseen veljensä
pojan, Justinianuksen.
Justinianus I:n hallitus (527-65) oli kyllä
ulkonaisesti loistava, mutta sisällisesti rasittava
itsevaltius. Hän poisti konsulinviran, viimeisen
muiston tasavallan ajoilta, sulki Ateenan
filosofikoulun, vainosi verisesti tois-uskoisia ja antoi
valtakunnalle lakikirjan (Corpus juris).
Tunnettu on hänen taiteenharrastuksensa ja
ko-meudenhalunsa (Sofian kirkko). Rauhaa häiritsi
kilpa-ajoradan puolueitten kapina (Nika-kapina),
mutta se kukistettiin suurella verenvuodatuksella
532. Turvattuaan pohjoisrajat bulgaareja,
avaa-reja ja slaaveja sekä itärajat persialaisia
vastaan Justinianus yritti uudistaa Rooman
valtakunnan entisessä laajuudessaan sekä valloitutti
Belisariuksella vandaalien valtakunnan Afrikassa
534 ja pitkällisessä sodassa, jonka Belisarius
aloitti ja Narses lopetti, itägoottien valtakunnan
Italiassa 553.
Jo Justinianuksen lähimmän seuraajan, hänen
sisarenpoikansa Justinus II:n aikana (565-78)
langobardit valloittivat osan Italiaa ja
persialaisten hyökkäykset tulivat jälleen vaarallisiksi,
kunnes heidän menestyksensä ehkäisivät keisari
keisarikunta 1200
T i b e r i o s (578-82) ja Maurikios (582-602).
Viimemainitun sotamiehet syöksivät
valtaistuimelta, jolle korotetiin julma tyranni P h o k a s
(602-10). Tätä vastaan nousi Afrikan maaherran
poika Herakleios, purjehti Konstantinopoliin ja
otti vangiksi Phokaan, joka surmattiin, sekä
nousi itse valtaistuimelle.
Herakleioksen aikana (610-41)
persialaiset uudestaan ryhtyivät vihollisuuksiin,
valloittivat Syyrian ynnä Jerusalemin sekä
Egyptin ja uhkasivat itse Konstantinopolia. Samaan
aikaan (n. 620) luoteis-osa valtakuntaa joutui
ainiaaksi kroaateille ja serbialaisille. Saatuaan
ensin rahalla persialaiset lähtemään pois,
Herakleios vihdoin rohkaisi mielensä, aloitti
uudestaan heitä vastaan sodan 622 erittäin hyvällä
menestyksellä ja valloitti kaikki menetetyt alueet
takaisin 628. Pian (634-39) Herakleios
kuitenkin taas menetti Syyrian ja Egyptin uusille
vihollisille, arabialaisille, jotka näihin aikoihin
aloittivat valloitusretkensä. — Hänen
pojan-pojanpoikansa Konstantinos IV:n
Pogo-natoksen („Parrakkaan") aikana (k. 685)
arabialaiset ensikerran piirittivät
Konstantinopolia 668-75, mutta karkoitettiin
„kreikkalaisen tulen" avulla. Seuraava keisari,
Justinianus II (v:sta 685) oli julma
hirmuhallitsija; hänet kukistettiin, silvottiin (siitä
Rhinotmetos, „Katkonenä") ja karkoitettiin 695:
kymmenen vuoden jälkeen hän kuitenkin palasi
sekä hallitsi pahemmin kuin ennen, kunnes
hänet murhattiin 711.
Voimakas Leo Isaurilainen (717-41),
ent. sotapäällikkö, alkoi uuden hallitsijasuvun.
Hän karkoitti arabialaiset, jotka 717-18 tekivät
uuden yrityksen Konstantinopolia vastaan, ja
aiheutti sittemmin, kieltämällä pyhäinkuvain
palvelemisen, 726 pitkällisen ja turmiollisen
kuva-riidan. Syntyi kaksi puoluetta: kuvainpalvelijat
ja kuvainraastajat, joiden eripuraisuus tuotti
suurta häiriötä valtakunnalle. Leon poika K o n
s-tantinos V Kopronymos („Likaniminen",
741-75) oli ankara kuvainraastaja ja soti
onnellisesti ulkonaisia ja sisällisiä vihollisia vastaan.
Hänen pojanpoikansa Konstantinos VI
Porphyrogennetos („Purppurasyntyinen"
780-97) hallitsi ensin äitinsä Irenen
holhottavana, joka toisella Nikaian kirkolliskokouksen
päätöksellä lyhyeksi ajaksi hankki
kuvainpalve-lukselle voiton. Konstantinos sokaistiin 797
äitinsä toimesta, joka vielä hallitsi v:een 802
kelvottomasti; hänet kukisti rahastonhoitaja N
i-kephoros, joka vuorostaan nousi
valtaistuimelle (k. 811). — Voimakas Leo V
Armee-ni ai ai n en (813-20) voitti bulgaarit, peruutti
toisen Nikaian kirkolliskokouksen päätökset sekä
uudisti kuvainpalveluskiellon, mutta pian tämän
jälkeen hänet murhattiin. Häntä seurasi M
i-k a e 1 II P s e 11 o s („Änkyttäjä", 820-29), jonka
hallitusaika oli levoton (osa Sisiliaa
menetettiin arabialaisille 827), ja tämän poika
Theo-philos (829-42), jonka aikana kyllä kärsittiin
ulkonaisia tappioita, mutta sen sijaan tieteet
ja taiteet kukoistivat; niitä edisti varsinkin
keisarin opettaja, valtio- ja tiedemiehenä etevä
Johannes Grammatikos. Theophiloksen kuoltua
hänen leskensä Theodora johti hallitusta
(842-56) poikansa Mikaelin nimessä; hän saattoi
kuvainpalveluksen lopullisesti voitolle Konstanti-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
