Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Jacobsen ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
1249
Jacobsen—Jacquard
1250
sensa. Stilistinä ja psykologina J:n vaikutus on
ollut hyvin suuri pohjoismaalaisiin, vieläpä uuden
ajan saksalaisiinkin kirjailijoihin. E. S.
Jacobsen [jā-], Ludvig (1783-1843), tansk.
lääkäri juutalaista syntyperää. Sai Tanskan
tiedeseuran mitalin tutkimuksesta, joka käsitteli
erästä ennen tuntematonta nenän erityselintä.
J. oli etevä lääkäri ja eritoten taitava kirurgi.
Hän keksi ensimäisen kivenmurtamiskojeen, n. s.
litoklastin, josta sai Ranskan tiedeakatemian
palkinnon. Vertailevan anatomian alalla J. myös
on tehnyt tärkeitä havaintoja. J:sta ovat
saaneet nimensä J:n hermo, hieno hermo, joka
lähtee IX:ssä aivohermossa (juuri siinä, missä
se tulee ulos pääkallosta) olevasta gangliosta
ja pyramidin luun kautta menee rumpuonteloon
yhtyen muihin hermoihin, sekä J:n elin, useilla
selkärankaisilla eläimillä esiintyvä erikoinen
nenäontelon osasto, jonka nisäkkäillä tavallisesti
muodostaa lyhyt ja kapea rustoputki ja joka
on nenän väliseinän alla; siihen kulkee
hermosäikeitä l:stä ja 2:sta aivojen hermosta. Sen
tehtävästä ei toistaiseksi olla selvillä.
Jacobus [-ö’-], Jaakko nimen latinainen muoto.
Jacobus de Voragine [-kö’- dé -rä’-] (1230-98),
dominikaanimunkki ja legenda-kokoelman
julkaisija, Genovan arkkipiispa. Hänen kokoelmansa
„Legenda sanctorum", jota sittemmin on
nimitetty „Legenda aurea"ksi, on saatu erinäisistä
kirjallisista lähteistä, osaksi kansan ja munkkien
suusta; se on suoritettu ilman kritiikkiä ja
sisältää osaksi aivan eriskummallisia kaskuja,
jotka ovat keskiaikuisenkin katolilaisen
arvostelun mukaan todistuksia raa’asta mausta.
Keskiajalla tämä kokoelma oli hyvin suosittu
kansankirja. Dominikaanikenraalin toimesta
1300-luvulla laadittu historiallis-kriitillinen painos
„Speculum sanctorum" ei saavuttanut suosiota eikä,
kuten tarkoitettiin, voinut syrjäyttää
alkuperäistä Legenda aureaa. J. de Voraginen nimissä
mainittua italialaista raamatunkäännöstä lienee
tuskin ollutkaan.
Jacoby [-kö’-], J o h a n n (1805-77), saks.
politikko, juutal. sukuperää, toimi lääkärinä
Königsbergissä; suurta huomiota herätti hänen
kirjoituksensa „Vier Fragen, beantwortet von einem
Ostpreussen" (1841), jossa hän vaati Preussille
valtiosääntöä; tuomittiin tämän johdosta
vankeuteen, mutta ylioikeus vapautti hänet; otti
innokasta osaa vv. 1848-49 tapahtumiin ja oli m. m.
Frankfurtin esiparlamentin, Preussin
kansalliskokouksen ja Frankfurtin parlamentin jäsenenä
kuuluen vasemmistoon ja osoittautuen hyvää
tarkoittavaksi, mutta epäkäytännölliseksi idealistiksi; oli
1863-70 Preussin edustajakamarin jäsenenä
vastustaen kiivaasti Bismarckin politiikkaa; siirtyi
1872 sosiaalidemokraattiseen puolueeseen; sam.
v. ilmestyivät hänen „Gesammelte Schriften und
Reden". J. F.
Jaconet [zakone’], ohut pehmeä musliinikangas,
jota käytetään naisten juhlapuvuiksi. Tällä
nimellä tunnetaan myös eräs kiiltäväksi
viimeistelty kirjansitomokangas. E. J. S.
Jacopone da Todi [-pö’-] l. Jacobus de Benedictis (n. 1230-1306), it. runoilija, eli
rikkaana ja arvossapidettynä asianajajana
kotikaupungissaan, kunnes hänen vaimonsa surullinen
kuolema (n. 1268) aiheutti hänessä
kääntymyksen, jonka jälkeen hän antautui ylenmääräisiin
katumuksentekoihin ja rupesi myöhemmin
fransiskaaniksi. Paavi Bonifacius VIII suljetutti
hänet 1298 Palestrinassa vankilaan, missä hän
sai kitua v:een 1303. J. d. T. oli kuuluisin n. s.
lauda-runojen (ks. t.) sepittäjä. Lisäksi
luulevat monet häntä kauniin pääsiäishymnin
„Stabat mater" sepittäjäksi. Paras runojen painos
1558. [Ozanam, „Les poètes franciscains en Italie"
(1852); A. d’Ancona, „Studi sulla letteratura
italiana de’ primi secoli" (1884).] J. H-l.
Jacotot [zakotö’], Jean Joseph
(1770-1840), ransk. pedagogi, hänestä nimensä
saaneen uuden opetusmenetelmän („méthode
Jacotot") keksijä. Opiskeli lakitiedettä ja toimi
jonkin aikaa asianajajana. Innostui
vallankumouksen aatteista ja palveli tykistökapteenina Belgian
sotaretkellä 1792; oli sitten sihteerinä
sotaministeriössä ja sen jälkeen eri tieteiden opettajana
Pariisin polyteknillisessä opistossa ja muutamissa
muissa oppilaitoksissa. Napoleonin kukistuessa
1815 hän oli pakotettu lähtemään maasta ja
muutti Belgiaan, jossa sai paikan ranskan kielen
opettajana Leuvenin yliopistossa. V. 1830 hän
palasi takaisin isänmaahansa. J. on tullut
kuuluisaksi varsinkin keksimästään
opetusmenetelmästä, jonka hän on esittänyt kirjassansa
„Methode d’enseignement universelle". Hän lähtee
siitä perusolettamuksesta, että „kaikilla ihmisillä
on yhtäläinen ymmärrys", jotenka kaikilla
lapsilla on samat älylliset edellytykset oppimiseen,
ja että „kaikki on kaikessa", s. o. latinan taito
esim. voidaan oppia yhdestä ainoasta sivusta.
Tämän mukaan tuli kieliopetuksessa mennä
hitaasti lause lauseelta, sana sanalta, tavu tavulta
ja äänne äänteeltä eteenpäin. Kun yksi lause
näin oli tarkoin opittu, otettiin seuraava
käsiteltäväksi, ja etsittiin, oliko siinä lapsilla
ennestään tuttuja sanoja, tavuita tai äänteitä.
Lukuopetukseen J. tahtoi yhdistää läheisesti
kirjoitusopetuksen. — J:n mielipiteet herättivät aikoinaan
vilkasta huomiota varsinkin Saksassa ja
Englannissa, mutta pysyvää vaikutusta hänellä ei ole
ollut. [Rein, „Encykl. Handb. d. Päd." (2:nen
pain., jossa on runsaasti kirjallis.).] O. M-e.
 |
| J. M. Jacquard. |
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
