Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Johnsson ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1413
Johnsson—Johtojänne
1414
prince of Abyssinia" (1759) on romanttisuuden
enne, mutta sekin enemmän huolellinen kuin
mieltäkiinnittävä. Hänen teostensa rinnalla
sanotaan hänen perin rehellisen, mehevän ja
luonte-hikkaan persoonallisuutensa olleen painavamman.
Täydellisimmän J :n teosten painoksen on
julkaissut H. Pearson Walesby (1825, 11 nid.). J:n
kirjeet kokosi ensin Birkbeck Hill („Letters" 2 nid.
1892). [Boswell, „Life of J." (paras painos B.
Hillin toimittama 1887, 6 nid.); Croker,
„John-soniana" (1836) ; Hill, „Wit and wisdom of J."
(1887); Th. Seccombe, „The age of J." (1900).]
J. H-l.
Johnsson, [jünsson], 1. Johan Mårten
Eliel J. ks. S o i s a 1 o n-S o i n i n e n. 2. A
u-gust Mikael J. ks. Soininen.
Johnston [dzonstan]. 1.Alexander Keith
J. (1804-71), skotl. kartantekijä. Tehtyänsä
laajoja matkustuksia J. julkaisi huomiota
herättäneen „National atlas"in (1843). V. 1848 ilmestyi
J:n käänteentekevä, Humboldtiin ja Ritteriin
perustava „Pliysical atlas of natural phenomena",
1850 „Dictionary of geography", 1855 „Royal
atlas of modern geography". — 2. Alexander
Keith J. nuor. (1844-79), edellisen poika,
kartantekijä. Matkusteli ensin Paraguayssa, suuntasi
sitten tutkimuksensa Afrikkaan, josta julkaisi
kirjoituksia ja aikoinaan parhaan kartan.
E. E. K.
Johnston [dzonstan], Joseph Eggleston
(1807-91), amer. sotilas, otti osaa Meksikon sotaan
1846-48 ja meni sisällisen sodan syttyessä 1861
kenraalina etelävaltioiden puolelle; oli
päällikkönä ensimäisessä Bull Runin(1861) ja Fair Oaksin
tappelussa (1862), jossa haavoittui; oli sittemmin
ylipäällikkönä lounaisella taistelutanterella
(Mississippi-joen varsilla), mutta oli 1864 pakotettu
taitavasta vastarinnasta huolimatta peräytymään
Shermanin tieltä; erotettiin sen jälkeen
päällikkyydestä, mutta sai sen takaisin 1865; joutui
Shermania vastaan taistellessaan tappiolle
Benton-villen luona ja antautui 26 p. huhtik. 1865 ollen
etelävaltioiden kenraaleista viimeinen, joka heitti
aseensa. J. oli etelävaltioiden paraimpia
päälliköitä. Sodan jälkeen hän toimi rautatien
johtajana ja liikemiehenä; valittiin 1877 kongressin
edustajahuoneeseen. J. F.
Johnstrup [jon-J, Johannes Frederik
(1818-94), tansk. geologi, Kööpenhaminan
yliopiston professori 1866. Tehnyt geologisia
tutkimuksia Tanskassa, Fär-saarilla, Islannissa ja
Grönlannissa ja julkaissut niistä hyvin lukuisia
kirjoitelmia. (P. E.)
Johtaja, aine, jossa lämpö tai sähkö helposti
siirtyy paikasta toiseen (ks. Lämpö ja S ä h k ö).
Sähkönjohtajat ovat kahta lajia: ensi luokan
j :t ja toisen luokan j :t. Edellisiin
kuuluvat kaikki metallit ja hiili, muutamat
metalli-superoksidit kuten ruunikivi sekä muutamat
rikkiyhdistykset kuten lyijykiille ja rikkikiisu.
Toisen luokan j:ia ovat hapot, suolaliuokset ja
sulatetut suolat. U. S:n.
Johtaminen, mus., orkesteri- ja
kuoroesityk-sissä tarvittava tahtilajin, nopeuden ja
voima-vaihteitten osoittaminen johtajan käsiliikkeillä.
Luultavasti on niillä alkuaan osoitettu 1-äänisen
kuorolaulun melodista kulkua; ja otaksutaan
varhaisemman keskiajan nuottimerkkien
(,,neu-mien") johtuneen näiden käsiliikkeiden kuvioimi-
sesta. Tahti-iskut osoitettiin muinoin jalkaa
polkemalla. Siitä on johtunut nimitys
„runojalka", joka runoudessa vastaa samaa kuin
isku-ala musiikissa. Tahdin polkemisesta jalalla käy
myös selville, miksi iskualan korollista osaa
alkuaan nimitettiin „laskuksi" (kreik. thesis), kun
näet silloin jalkaterä laskeutui maata vasten,
mutta korotonta osaa nimitettiin „nousuksi"
(kreik. arsis), koska sen kohdalla jalkaterä taas
kohosi maasta ylös. Myöhemmin on näitä
nimityksiä ruvettu runousopissa käyttämään
päinvastaisessa merkityksessä. Kun runous on
irtautunut musiikin yhteydestä, on nimityksien
alkuperäinen merkitys unohtunut ja on oletettu
niiden tarkoittavan runonlausujan äänen „nousua"
korollisilla ja „laskua" korottomilla tavuilla. —
Nykyään on alettu kuoronjohdossa käyttää
erityisiä kädenliikkeitä myös tarkemman
sävelpuli-tauden ohjaamiseksi. Yleensä on sekä orkesteri
liettä kuoronjohtajilla paljon yksilöllisyyttä
johtamistavassaan, johon soittajat ja laulajat
vähitellen tottuvat. I. K.
Johteenvastus ks. Johtovastus.
Johtoaihe 1. leitmotiivi, mus., on
laajemmissa sävellyksissä, etenkin draamallisessa
musiikissa käytetty, yhtenäisyyttä tarkoittava
taidekeiuo. Vastatakseen tarkoitustaan j:n tulee
olla selväpiirteinen ja omituisuudellaan muusta
sävelympäristöstään eroava, niin että se joka
kerta esiintyessään herättää huomiota. Silloin
se luonnollisella lailla aina muistuttaa sen
tilaisuuden tapahtumaa tahi tunnelmaa, missä se
ensi kerran tuli kuuluville. Vaistomaista j:n
käyttöä tavataan kaikkien aikojen
mestariteoksissa. Tietoisella tarkoituksella on Weber sitä
käyttänyt oopperoissaan paikka paikoin. Mutta
suurimpaan merkitvkseensä on Wagner
kehittänyt tätä taidekeinoa. Hänen myöhemmissä
säveldraamoissaan esiintyvät j:t miltei
yksinomaisena tyylimuodostelun välineenä, hänen
syr-jäyttämänsä tavallisen selvätajuisen
rytmillis-melodisen jäsentelyn sijalla. Milloin vain joku
näyttämöllä toimivista henkilöistä sivumennenkin
mainitsee jotakin ajatusta, johon joku j. liittyy,
silloin se samalla soi orkesterista, punoutuen
muiden j:tten kanssa mitä taidokkaimmaksi
sävelkudokseksi. Wagnerin jälkeen j. on tullut
yhä enenevässä määrässä käytäntöön kaikilla
musiikkituotannon aloilla. Liioittelemalla j:iden
lukumäärää saatetaan helposti niiden vaikutus
tehottomaksi. I. K.
Johtofossiilit, sellaiset fossiilit, joiden johdolla
paraiten voidaan rinnastaa eri seutujen
samanikäiset kerrostumat. Niiden tulee siis olla
rajoitettuja määrättyihin kerroksiin, mutta niissä
laajalle levinneitä, vrt. Paleontologia.
p. bj.
Johtojanne, putkilojänne, sanikkaisten
ja siemenkasvien kaikissa osissa kulkevia
johto-solukosta muodostuneita jänne- t. nauhamaisia
elimiä. Aluksi ovat kaikki myöhemmin
johto-jänteen muodostavat solut yhdenlaisia, pitkiä,
ohutkettoisia ja alkuliman täyttämiä: n. s. e s
i-j ä 1 s i-(p r o c a m b i u m-)a s t e. Myöhemmin
esi-jällen solut erilaistuvat j:n moninaisiksi osiksi.
Paljassiemenisillä ja kaksisirkkaisilla säilyy
kuitenkin j:issä jakautumiskykyisten solujen
muodostama solukerros, jälsi, niillä on n. s. av
o-naiset j:t, jctavastoin sanikkaisilla ja yksi-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
