Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Juteini ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1525
Juteini
1526
vanhan tavan vaatimia x ja z kirjaimia,
annettiin virka toiselle. Tästä vastoinkäymisestä
masentuneena J. erosi yliopistosta, oli pari vuotta
kotiopettajana ja tuli 1812 v. t. maistraatin
sihteeriksi ja notariukseksi Haminaan. Seur. v.
kutsuttiin hänet, kirjallisten ansioittensa takia,
samanlaiseen toimeen Viipuriin. Tätä vaatimatonta
virkaa J. sitten hoiti tunnollisesti 27 vuotta
sen ohella kaiken aikaa myös ahkerasti
kirjaellen. Kun hän 1840 otti eron virastaan, sai hän
tunnustukseksi kunnallisista ansioistaan Viipurin
kaupungilta hopeamaljan ja kansallisista
ansioistaan Suomen yliopiston filosofiselta tiedekunnalta
kunniatohtorin arvon. Lopun ikäänsä J. hoiti
laivanmittarin tointa ja jatkoi kirjallisia
töitään. Hän kuoli kesäk. 20 p. 1855.
J. oli ensimäinen suomalainen, joka otti
kir-jailijatoimen elämäntehtäväkseen. Jo nuorena
ylioppilaana hän oli opettajiensa Porthanin ja
Franzénin vaikutuksesta ruvennut runoja
sepit-telemään. Ensimäinen hänen painetuista
runoistaan onkin muistoruno Porthanin kuoleman
johdosta 1804. V. 1810 J. julkaisi runokokoelman:
„Kirjoituksia Jak. Juteiniita. I osa.
Runokirjoi-tuksia". Kun J. sittemmin oli päässyt turvattuun
taloudelliseen asemaan, seurasi tätä suuri joukko
kirjoituksia mitä erilaisimmista aineista, joista
useimmat runopukuisia ja varsinaisen kansan
luettavaksi aiottuja. V. 1815 ilmestyi kokoelma
J:n omatekoisia „Uusia sananlaskuja" ynnä
runo: „Muisto-patsas Suomessa Aleksanderille I".
Vuosi 1816 oli hyvin runsastuotteinen. Silloin
ilmestyivät seuraavat teokset: kaksi
historiallis-isänmaallista runoa: „Suomalainen elli runo
ahkeruudesta", joka kuvailee suomalaisten rauhallista
taistelua luontoa vastaan viljelyksen hyväksi ja
päättyy tunnettuun kauniiseen lauluun „Arvon
mekin ansaitsemme", ja „Venäläinen elli runo
Pohjan sodasta", joka kertoo venäläisten
taistelusta Napoleonia vastaan ja heidän voitostaan;
runokokoelmat „Vaikutuksia suomalaisen
sydämessä" ja „Pila-kirjoituksia", joiden sisällyksestä
osa tosin oli jo aikaisemmin julkaistu; „Lasten
kirja", uudenaikainen aapinen, joka sisälsi
muutakin paitsi vain hengellistä lukemista, ynnä
„Lyhyt neuvo lapsen opettajalle"; lisäksi kaksi
ruotsinkielistä tutkielmaa „Kritik öfver
låne-bokstäfverna i Finska språket" ja „Anmärkningar
uti Finska skaldekonsten". V. 1817 ilmestyivät:
kolme runovihkoa „Lausumisia", „Vilpittömiä
kirjoituksia" ja „Ajan viete", joista ensimäinen
sisältää vakavia, enimmäkseen opetusrunoja,
toinen deistis-henkisiä, siveyssaarnaisia virsiä ja
kolmas pilkkarunoja; suorasanaiset kirjoitukset
„Tutkinnon aineita", „Tutkindo kuolevaisuudesta"
ynnä „Puhe lapsen kasvatuksesta". Näistä ovat
kaksi edellistä ensimäiset suomenkieliset,
filosofisia kysymyksiä käsittelevät tutkielmayritykset.
V:een 1817 kuuluvat myös J:n draamalliset
kokeet: „Perhekunda" ja „Pila pahoista hengistä",
joissa hän ankarasti ja usein sattuvastikin
vitsoo taikauskoa. V. 1818 J. julkaisi vihkon
„Valittuja suomalaisten sananlaskuja" ynnä „Försök
tili utredandet af Finska språkets grammatik",
joka tosin suureksi osaksi on vain järjestämätön
kokoelma kieliopillisia havaintoja. V. 1819
ilmestyivät: „Huvitus-sanomia" ja „Kummituksia".
Edellinen on kokoelma kaikenlaisia, enimmäkseen
muista kielistä käännettyjä pilajuttuja; jälkimäi-
nen sisältää joukon kummituskertomuksia, joita
seuraa kunkin tapauksen luonnollinen selitys.
Sam. v. painettiin lisäksi kirjaset „Uusia lauluja
perustuskielellä" ja „Lähtö-laulu eli hyvästijättö
Wäinämöiselle", johon liittyi pieni tutkielma
„Min öfvertygelse eller reflexion om fritänkeri".
Lähtölaulussaan J. kertoo omaa etua katsomatta
koettaneensa palvella yhteistä etua, mutta kun
hänen pyrkimyksiään ei ymmärretä, nyt
päättäneensä lakata runoilemasta. Syy tähän oli
seuraava: J :n dogmivastaiset uskonnolliset
mielipiteet, hänen ilo- ja juomalaulunsa ja
ennen-kaikkia liänen pilkkarunonsa, joissa hän m. m.
pappejakin kohtelee hyvin pisteliäästi, herättivät
pahennusta varsinkin pappien kesken. Vihdoin
kirjoitti Virolahden kappalainen Ahlqvist
katkeran moiterunon „Voi Juteini juttujasi, villitsijä
veisujasi j.n. e." Tämä se oli J:n mielen niin
toivottomaksi tehnyt. Jo seur. v. J. kuitenkin
rikkoo päätöksensä julkaisten kirjasen „Huilun
humina eli takaisintulo Wäinämöisen
hyvästijätöstä". Hänen tuotantonsa harveni joka
tapauksessa joksikin aikaa. V. 1824 ilmestyi kertomus
„Nimi päivä". V. 1826 oli jo tuottoisampi.
Silloin painettiin kirjaset „Runon tähteitä", joissa
ei ollut ainoatakaan pilkkarunoa, „Sangari
Sio-nista", joka kuvaa Kristuksen elämää ja jonka
lopussa on „Lisäys tutkinnoksi uskon laadusta
autuuden opissa"; „Viisauden vaellus maan
päällä", allegorinen kertomus. V. 1827
painettiin suorasanainen kertomus „Erhetyksen
vaikutus". Sam. v. J. julkaisi kirjan „Anteckningar af
tankar i varianta ämnen". Tämä sai osakseen
suomalaisen kirjallisuuden historiassa
harvinaisen kohtalon. J:ia syytettiin siitä, että hän
siinä oli levitellyt kristinuskonvastaisia oppeja.
Hovioikeuden päätöksestä otettiin kirja
takavarikkoon ja poltettiin julkisesti Turun torilla.
Tämäkin koski syvästi J:iin. Uudelleen hän
päätti lakata kirjailemasta ja poltti valmiit,
julkaisemattomat runonsa. Hyvitystä tuotti J: lie
kumminkin se, että senaatti 1831 kumosi
hovioikeuden päätöksen. Ja kun 1833
„Sanansaattaja Viipurista" rupesi ilmestymään, avusti J.
jo lehteä tuontuostakin pienillä palasilla. V. 1844,
kun suomalaisen kansallishengen toinen herätys
tapahtui, J. rohkeni taas julkaista kirjoituksia
omalla nimellään. Silloin ilmestyivät
„Sananlaskun koetuksia ja runon tähteitä" sekä
„Lauseita Jak. Juteinin kirjoista". J:n kuoleman
jälkeen 1856-58 ilmestyi 9 vihkoa „Jak. Juteinin
kirjoja", jotka hän itse ja osaksi hänen poikansa
olivat uudelleen järjestelleet.
Tärkein puoli J:n elämäntyössä on se, että
hän oli ensimäinen, joka meni 18:nnen
vuosisadan fennofiilein teoreettisia
suomalaisuuden-harrastuksia pitemmälle, julkisesti vaatien
kansankielelle käytännöllisiä oikeuksia. J. oli
ensimäinen varsinainen fennomaani. Jo 1815 ja 1816
ilmestyneissä runoissaan hän monasti valittelee
sitä halveksumista, millä sivistynyt luokka
kohteli kansan kieltä. V. 1817 J. kirjoitti erityisen
runon, jossa hän ankarasti ja vakavasti puhuu
samasta asiasta: „Kivipiirros häpypatsaassa
Suomen oppineille" („Ajanviete"). J. puhuu
kansallisesta asiasta sittemmin usein kirjoituksissaan,
vaikka onkin monesti, silloin vallitsevina
raskaina aikoina, vähällä menettää toivonsa. V.
1814 kirjoituksessa „Pari sanaa suomeksi", joka
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
