Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kalastusyhdistys ... - Kalat (Pisces)
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
69
Kalastusyhdistys Kalat
70
n. s. kruunuukalastus-arentiyhtiöt velvolliset
palkkaamaan k:eja alueilleen. K:t ovat 23 p.
heinäk. 1902 annetun asetuksen perustalla, jos
he ovat valan tointansa varten tehneet,
oikeutetut itse esiintymään todistajina
ilmiantamassaan kalataloutta koskevassa asiassa.
T. H. .l i.
Kalastusyhdistys ks. Suomen
kalastus-yhdistys.
Kalasääski (Pandion haliaëtus), petolintu
haukkojen ryhmässä. Sen tunnusmerkkejä ovat
pitkät sääret, lyhyet, lyijynharmaansiniset
nilkat, paksut jalat, joissa pitkät varpaat.
Ulko-varvas on hyvin kehittynyt ja voi kääntyä
taaksepäin. Kynnet ovat vahvat, käyrät,
lie-reät ja syrjiltään vähän litistyneet. Siivet
suhteettoman pitkät, samoin pyrstö, joka
kuitenkaan ei ulotu aivan siipien kärkiin asti. Nokka
pitkä, vahvasti koukkupäinen. Väri on päältä
ruskea, takaraivossa muita pitempiä, valkeita,
ruskeakärkisiä höyheniä. Silmistä kaulansyrjille
kulkee leveä, tummanruskea juova. Rinta
ruskea, muuten koko alapuoli valkea, joten lintu
lentäessään tekee hyvin vaalean vaikutuksen.
Silmäkehä on keltainen. Suuruus sama kuin
kanahaukan, n. 60-70 cm, mutta siipikärkien
väli l,s-l,8 m. K. asustaa koko palearktisella
alueella ja Polijois-Ameriikassa. Meillä Suomessa
koko alueella jokseenkin yleinen. Se oleskelee
vesien tienoilla, joista pyydystää kaloja. On
kalavesille hyvin vahingollinen. Pesä suuren,
vanhan, osaksi kuivettuneen puun latvassa,
puuttomissa seuduissa kallion kielekkeellä tnhi
maassa. Munia 2-4 (tavall. 3), tavall. erinomaisen
kauniita, kellanvalkeita, punaruskein,
sinipunaisin ja mustanruskein täplin. Kalasääski
muuttaa pois syyskuussa ja saapuu keväällä jäiden
lähtiessä, ks. liitekuvaa Petolinnut.
E. W. S.
Kalat (Pisces), alhaisimmat vedessä elävät
kylmäveriset selkärankaiset, jotka hengittävät
vedessä olevaa ilmaa kiduksilla ja joilla yleensä
on suomuinen iho, parittomat evät ja parilliset
evänmuotoiset raajat, yksinkertainen, eteliiseuja
kammion muodostama sydän; kalat kehittyvät
melkein aina veteen munituista munista.
Kaloilla on veden lävistämiseen soveltuva,
molempiin päihin suippeneva, tavallisesti
sukkulanmuotoinen, sivuilta enemmän tai vähemmän
litistynyt ruumiinmuoto; kuitenkin monet kalat
ovat liereitä (ankeriaat), nauhamaisia, joskus
pallonmuotoisia tai litteitä (rauskut) tai kapeita
ja korkeita sekä samalla epäsymmetrisiä
(kampelat) tai muun muotoisia. Yleensä
ruumiin-muoto on erinomaisen vaihteleva. Pää liittyy
välittömästi, ilman erikoista kaulaosaa,
vartaloon ja tämä taas muuttuu takaosassaan
vähitellen taipuvaiseksi pyrstöksi, jolla on tärkein
tehtävä kalan liikuntoelimenä. Vartalon
takaosan ja pyrstön liikunnot aikaansaavat
supistumisellaan voimakkaat lihasjoukot ruumiin
sivuissa, sivulihakset.
Parilliset evät, joita tykkönään ovat vailla
alhaisimmat selkärankaismuodot, suikulainen ja
ympyräsuiset, vastaavat etu- ja takaraajoja
korkeammilla selkärankaisilla, mutta eivät yleensä
ole niin tärkeitä paikansiirto-eliminä kuin
liikunnon suunnan ohjaajina. Etumaiset, joita
sanotaan rintaeviksi, tavataan aivan kiduksien ta-
kana hartijavyöhön kiinnittyneinä, takimaisen
parin evät 1. vatsaevät ovat lähempänä toisiaan
ja tavallisesti kauempana ruumiin vatsapuolella,
kuitenkin aina peräaukon edessä, kiinnittyneinä
kahteen kaarimaiseen rustoon tai luuhun, jotk i
vastaavat lantiovyötä korkeammilla
selkärankaisilla. Useilla luukaloilla vatsaevät ovat
siirtyneet rintaevien alle tai eteen, harvoin
vatsaevät, jopa rintaevätkin ovat surkastumalla
hävinneet. Parittomat 1. pystysuorat evät
syntyvät yhtenäisestä ihopoimusta, joka kalan sikiöllä
kulkee pitkin selkää pyrstön ympäri
vatsapuo-lelle saakka aina peräaukkoon asti. Niitä on
säännön mukaan kolme, selkäevä, pyrstöevä ja
vatsapuolinen, peräaukon takana oleva
perä-(anaali-)evä, joista kuitenkin selkäevä ja
perä-evä voivat olla jakaantuneet kahteen tai
useampaan eri evään. Pyrstöevä on alkuperäisimmässä
muodossaan tasaisesti kehittynyt molemmin
puolin pyrstön suoraa rankoa (difyserkkinen pyrstö)
t. se on epämukainen, jolloin pyrstön pää on
ylöspäin kääntynyt samalla kuin sen alapuolelle
on kehittynyt iso lisäliuska (heteroserkkinen) tai
tasamukainen (homoserkkinen) kuten tavallisesti
luukaloilla, jolloin molemmat pyrstöliuskat ovat
yhtäsuuret, selkärangan pää kuitenkin ylöspäin
kääntynyt ja lyhentynyt (sisäinen heteroserkia).
Eviä tukevat sädemäiset èväruodot, jotka
luukaloilla ovat luutuneet ollen milloin
yksinkertaisia ja piikkimäisiä, milloin nivelikkäitä ja
pensselimäisesti haaraantuneita. Eväruotojen,
varsinkin selkäevään kuuluvien, laadun mukaan
on luukaloja ryhmitelty piikkieväisiin
(Acanthopteri) ja pehmeäeväisiin (Anacanthini).
Eräillä kaloilla (lohenheimoisilla y. m.)
selkä-evän takana esiintyvä ihopoimu, rasvaevä, on
ruotoja vailla.
Kalojen ruumista peittävä iho on harvoin
aivan paljas (ympyräsuisilla), tavallisesti siinä
esiintyy suomuja tai muita luutumisia. Näillä
muodostuksilla on paikkansa verinahassa ja ne
ovat orvaskeden peittämät, mutta voivat
muuten laadultaan olla sangen erilaisia.
Plakoidi-suomuissa (haikaloilla) on luinen tyvilevy ja
tästä ulkoneva, dentiinistä muodostunut ja
orvaskeden erittämän kiillekalvon peittämä piikki.
Ganoidisuomut ovat paksuja, muodoltaan
tavallisesti vinoneliön kaltaisia suomuja, joilla on
kiiltävä pintakerros. Luukalojen suomut ovat
useimmiten pehmeitä ohuita levyjä, höllästi
kiinni verinahan taskuissa, suomutaskuissa, ja
peittäen vapailla reunoillaan toinen toisiaan
niinkuin päreet pärekatossa. Senmukaan ovatko
tällaisten suomujen vapaat reunat sileitä ja
pyöreähköjä vai piikkisiä, erotetaan ympyrä- eli
kykloidisuomuja ja kampa- eli
ktenoidisuo-muja. Toisinaan suomut ovat /liin pieniä ja
syvässä kiinni, että iho on sileä (ankerias),
harvoin ne tykkönään puuttuvat, useammin
ne ovat kehittyneet vahvoiksi kiiviksi. Ihon
suuri limaisuus kaloilla johtuu siinä runsaasti
tavattavien rauhassolujen eritteestä, sen
hopea-kiilto verinahassa olevista hienoista
guaniini-kiteistä, sen värit, kaloilla heleämmät ja
kirjavammat kuin muilla selkärankaisilla,
aiheutuvat sekä pigmentistä että varsinaisista
väri-soluista, joiden sisässä tapahtuvat väriaineen
liikunnot myös aikaansaavat useilla kaloilla
huomattavat nopeat värimuutokset.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
