Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Karjala
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
rauhassa 1617 heille virallisesti luovutettiin.
Karjala oli nyt tullut saman valtikan alle ja kohta
Ruotsin hallitus alkoi järjestää Käkisalmen
läänin oloja. Alue tuli voittomaan luontoiseksi.
Ajan tavan mukaan läänitettiin tai myytiin
suurin osa maakuntaa ylimyksille. Näitten
läänitysten haltiat ja suurten tilain omistajat
kokoontuivat maapäiville joskus Käkisalmeen, mutta
tavallisesti yhdessä Inkerinmaan aatelisten kanssa
Narvaan päättämään veroista, päivätöistä,
talonpoikain maksuista papeille y. m., joskus on
kaupunkien edustajia ollut näissä kokouksissa.
Virkamiesten mielivallasta ja oman voiton
pyynnistä antaa kamarikollegin viskaali Samuel Cröell
räikeän kuvan. „Täällä on”, kirjoitti hän,
„useampia ylimääräisiä veronkantoja kuin mistä
ikinä tiliä tehdään, sillä niitä ei merkitä
koskaan mihinkään maakirjaan ja Ruotsin kamari
saa niistä vähä tietää”. Lainkäyttö oli myös
huonoissa käsissä. Joskus kansa katkeroittui
sortoon siinä määrin, että se valmistautui
aseellisesti vapautumaan sortajistaan. Tunnetuimmat
ovat ne talonpoikaisliikkeet, jotka Pielisjärven
Lieksan hovissa asuva Simo Affleck l. Hurtta
aiheutti. Käkisalmen läänin oloja järjestäessä
uskontokysymys tuotti hallitukselle paljon huolta.
Kun Olavi Elimæus 1618 oli määrätty Viipurin
hiippakunnan piispaksi, sai hän hallitukselta
ohjeet niitä toimenpiteitä varten, joihin
Käkisalmen läänissä ja Inkerinmaalla oli ryhdyttävä
kreikanuskoisten asukkaiden käännyttämiseksi
luterilaisuuteen. Hallituksella ei kuitenkaan ollut
menestystä toiminnassaan. Luterinuskoisia
seurakuntia syntyi kyllä Stolbovan rauhan jälkeisenä
aikana, mutta kreikanuskoiset katsoivat
epäluulolla ja vihalla käännytyspuuhia ja alkoivat
siirtyä uskonveljiensä luo rajan taa. Vv. 1627-35
muutti Käkisalmen läänistä 1,530 perhettä, ja
kun 1656-57 sodan aikana kreikanuskoiset
talonpojat yhtyivät maahan hyökkääviin venäläisiin,
pakeni 4,107 perhettä kostoa peläten Venäjälle.
Käkisalmen lääni tuli melkein autioksi ja
Länsi-Karjalasta, Savosta, Hämeestä ja Pohjanmaalta
siirtyi luterinuskoisia uutisasukkaita autiotiloille.
Tämän kautta Laatokan- ja Pohjois-Karjalan
yhteys muun Suomen kanssa lujittui. Käkisalmen
läänissä oli 1600-luvulla seuraavat kaupungit:
Käkisalmi, Suvannon Taipale, Kurkijoki,
Sortavala, Salmi ja Brahea (Lieksa) sekä
markkinapaikat: Tiurula, Jaakkima ja Ilomantsi.
Tärkeimmät vientitavarat olivat terva, puu ja voi.
Laatokan rannan kauppapaikoista käytiin
Nevanlinnassa. Tärkein välittäjä oli kuitenkin Viipuri,
jonka porvareilla oli oikeus pitää vapaita
markkinoita Jääskessä, Äyräpäässä, Vehkalahdella ja
Lappeella. — Iso viha monessa suhteessa vaikutti
Karjalan oloihin. Uudenkaupungin rauha 1721
siirsi rajan Ruotsin ja Venäjän välillä Viipurin
länsipuolelle, joten Etelä- ja Keski-Karjala
yhdistettiin Venäjään, ja Turun rauha 1743 vei rajan
Kymijokeen. Ruotsin Karjala l. Pohjois-Karjala
liitettiin muuhun Suomeen ja sen edustajia oli
1731 ensimäisen kerran valtiopäivillä.
Syrjäisestä asemasta huolimatta maakunta edistyi
1700-luvulla huomattavasti. Silloin rakennettiin
ensimäiset maantiet ja maanviljelykseen, jopa
teolliseenkin elämään alettiin kiinnittää huomiota.
Varsinkin on mainittava Korpi- ja Koski-Jaakon
ja „Karjalan kuninkaan” Gabriel Walleniuksen
toiminta. Hallinnollisessa suhteessa
Pohjois-Karjala kuului 1700-luvulla ensin Kyminkartanon
lääniin ja v:sta 1775 Kuopion lääniin.
Kahdessa kohden pysyivät Venäjän valloittaman
alueen eli „Vanhan Suomen” olot ennallaan:
kihlakunnan oikeuksissa noudatettiin Ruotsin
lakia ja verotuksessa palattiin Ruotsin vallan
aikuisiin oloihin, mutta muuten tapahtui
pitkälle tuntuvia muutoksia. Huomattavin niistä
on lahjoitusmaajärjestelmä ja sen mukana
vierasten ainesten, venäläisten ja saksalaisten,
lisääntyminen. Kun Suomen Suuriruhtinaskunta
sisällisesti itsenäisenä 1809 yhdistettiin
Venäjään, olivat Vanhan Suomen olot sangen
huolestuttavat. Jo 1802 oli Aleksanteri I lausunut:
„murheeksemme näemme Me tämän seudun
nykyään olevan niin kurjassa tilassa, ettei se
suuresti siitä eroa, missä se oli, kun maa
valloitettiin”. Uusissa oloissa kypsyy sitten ajatus
Vanhan Suomen liittämisellä muun Suomen
yhteyteen parantaa oloja ja 23 p. jouluk. 1811
annetaan asetus Vanhan Suomen yhdistämisestä
Suomen Suuriruhtinaskuntaan.
Järjestämiskomissioni, jonka piti tutkia Vanhan Suomen oloja
ja tehdä ehdotuksia, alkoi työnsä seuraavan
vuoden maalisk. 5 p. Niistä ajoista alkaen on Vanha
Suomi ollut yhdistettynä Suomen valtioon ja
kehittynyt rinnan muun Suomen kanssa.
- Kirkollisessa suhteessa Karjala kuuluu Savonlinnan
hiippakuntaan, kreikanuskoiset seurakunnat
Viipurin hiippakuntaan. V. 1900 oli Karjalaan
kuuluvassa osassa Viipurin lääniä 33,641
kreik.-katolil. (näistä venäjän kieltä puhuvia 3,165)
sekä Kuopion läänin osassa 9,858 kreik.-katolil.
(venäjänkielisiä 166) l. yhteensä 43,499 (joista
venäjän kieltä puhuvia 3,331; luterilaisista
asukkaista oli sam. v. venäjän kieltä puhuvia 3).
— Oikeudellisessa suhteessa Karjala on Viipurin
hovioikeuden piiriä.
Elinkeinot. Jo vanhoista ajoista on
Karjalassa harjoitettu maanviljelystä ja
karjanhoitoa. Entisajan viljelytavoista on kaskiviljelys
vielä monin paikoin käytännössä, kuten esim.
Uukuniemellä, Ruskealassa, Korpiselillä,
Suojärvellä, Kesälahdella, Kiteellä ja Ilomantsissa.
Kolmijakoinen viljelys on vähenemässä.
Siirryntä on käymässä vuoroviljelykseen, mikä
täydellisesti järjestettynä ja järkiperäisenä on
pientilallisten kesken vielä harvinainen. Viime
aikoina on huomio yhä enemmän kääntynyt
soihin, joita on runsaasti varsinkin
Pohjois-Karjalassa: Rillinginsuo Pälkjärvellä ja Tohmajärvellä,
Suurisuo Kiteellä, Kurkisuo Kesälahdella,
Iiksensuo Kiihtelysvaaralla, Lehmonsuo Kontiolahdella,
Egyptin korpi Pielisjärven ja Nurmeksen
rajamailla ja Ylikylän suot Nurmeksessa.
Pohjois-Karjalassa on tosin harjoitettu suoviljelystä
Ruotsin vallan ajoilta, mutta uudenaikainen
suonperkaus on vasta alulla. Etelämpänä olevista
pitäjistä ovat Kurkijoen suoviljelykset
mainittavat. Monin paikoin Karjalassa on viljelys
heikko, varsinkin itäisissä rajapitäjissä ja
Rautavaaralla, missä viljeltyä maata on korkeintaan
5 % koko maa-alasta (1901); näissä seuduissa
valtio ja yhtiöt omistavat (Eno, Ilomantsi,
Kovero) suuria alueita. Etelä-Karjalassa on pieniä
maaomaisuuksia enemmän kuin
Pohjois-Karjalassa. Karjalan kannaksella on joukko tiloja
joutunut vierasmaalaisten haltuun, mikä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
