Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kiisu ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
899
Kilian Kiljukotkat
900
Kilian, katolilainen pyhimys, syntyään
kelttiläinen. vaikutti lopulla 7:ttä vuosisataa
Itä-Frankenissa, kärsien tovereineen
marttyyrikuoleman. K:ia pidetään Würzburgin ensimäisenä
piispana, lläuen päivänsä on 8 p. heinäk.
[Emmerich, „Der heilige Kilian" (1896).] A. J. P-ä.
Kiliasmi > kreik. khilioi), usko tulevaan
tuhatvuotiseen valtakuntaan. Perustuen apokalyptiseen
kirjallisuuteen (vars. Ilmestysk. 20 lukuun)
uskottiin vanhan kirkon aikana yleisesti
tuhatvuotisen valtakunnan tulemiseen, ainoastaan
aleksandrialaiset kirkkoisät sitä vastustivat.
Roomalaiskatolinen maailmankirkko keskiaikana ei tälle
uskolle myöntänyt mitään oikeutusta ja
uskonpuhdistajat hylkäsivät sen juutalaisuuteen
kallistuvana oppina. Hurskaan Albr. Bengelin (ks. t.)
kautta oppi saavutti lujan jalansijan
pietistinä ja muissakin kirkollisissa piireissä.
Muutamat dogmaatikot, kuten Martensen, ajattelevat
tuhatvuotista valtakuntaa jonkinlaiseksi Jumalan
valtakunnan kukoistuskaudeksi maan päällä, vrt.
Eskatologia. E. K-a.
Kilija l. K i l i a. 1. Tonavan pohjoisin. 111 km
pitkä suuhaara. raja (v:sta 1878) Venäjän ja
Romaanian välillä. — 2. Kaupunki K.-joen
pohjoispuolella. 11,618 as. (1897), jokisatama.
Harjoittaa kalastusta ja kauppaa. E. E. K.
Kilikia lat. Cilicia), entinen maakunta
Vähän-Aasian kaakkoisimmassa osassa, vastaa likimain
nykyistä Adanan vilajeettia; Syyriaa vastaan on
rajana Amanos-vuoristo, pohjoisessa ja lännessä
Taurus. Lännessä ja pohjoisessa olevista solista
mainittakoon kuuluisat Pylæ Ciliciæ, joita
myöten Aleksanteri Suuri tunkeutui maahan
Kappadokiasta. Pinnanmuodostuksen puolesta K.
jakaantuu kahteen pääosaan: rannikolla on K:n
tasanko (Cilicia Pedias), joka ennen vanhaan
oli tiheästi asuttu ja erinomaisen viljava, mutta
nyt rappiolla. Lännessä on K:n vuorinen
ylänkö (Cilicia Trachea). Jokia: Pyramos
(Dšihan), Saros (Seihun), Kalykadnos (Göksu).
Asukkaat, jotka polveutuvat syyrialaisista ia
foinikialaisista, olivat vanhalla ajalla huonossa
maineessa ja tunnettuja varsinkin
merirosvouksestaan. K. kuului aikanaan Assyrian
valtakuntaan ja oli sittemmin itsenäisenä tai Persian,
Makedonian, Syyrian tai Egyptin vasallivaltiona,
kunnes Pompejus teki siitä Rooman maakunnan
(63 e. Kr.). K:n pääkaupunki oli Tarsos; muita
mainittavia paikkoja: Issos, jossa Aleksanteri
Suuri voitti Dareioksen, Seleukia, Selinus eli
Trajanopolis (Selinde). [Heberdey ja Wilhelm,
„Reisen in Kilikien"; Schäffer, „Cilicia,
Petermanns Mitteilungen", 141:s lisävihko.] J. F.
Kilima Ndžaro (suahelikieltä. = „pahan hengen
vuori"), sammunut tulivuori Saksan Itä-Afrikan
pohjoisrajalla, Afrikan korkein vuori, nousee
kaksihuippuisena, 4,800 km2 peittävänä ryhmänä
suoraan tasangosta. Matalampi itäinen keila
Mavensi on 5,152 m korkea (trigonometristen
mittausten muk.), jyrkkäpiirteinen, huipulle ei
ole vielä päästy. Läntinen keila, K i b o, 5,893 m
korkea, on edellistä nuorempi, sen 2 km:n
läpimittaisessa, 200 m syvässä aukossa on
tuliperäinen toiminta kuitenkin jo aikoja sitten
tauonnut. Ikuisen lumen ja jään peittämä huippu
tekee jo matkojen päähän suurenmoisen
vaikutuksen. Lumiraja 5,800-5,380 m yl. merenp.:
jäätikkökielekkeet painuvat 4,000 m:iinkin yl.
merenp. Jääpeite on aikoinaan ulottunut paljoa
alemmaksi ja supistuu yhä. — Kasvullisuus
juurella aromainen, saderikkaita sivuja peittävät
3,000 m:n korkeudelle aarniometsät. — K:lla
asustaa sotaisa džagga-heimo. — Vuoren löysi
1848 lähetyssaarnaaja Rehmann. Kibon huipulle
nousi 1889 H. Meyer, joka on vuoren useilla
matkoilla perinpohjin tutkinut. [H. Meyer: „Zum
Schneedom des K.": „Ostafrikanische
Gletscherfahrten"; „Der K."] E. E. K.
Kiljander. 1. Kaarle Martti (1817-79),
suom. pappismies ja kirjailija. Toimi pappina
Lapiulahdella ja Nilsiässä sekä oli Kuopion
tuomiokapitulin jäsenenä; julkaisi useita
suomennoksia ruotsinkielisestä kaunokirjallisuudesta.
Huomattavimmat niistä ovat: Stagneliuksen
näytelmäruno „Martyrat" (1848). Nicanderin
murhenäytelmä „Taikamiekka" (1855), Runebergin
runoelmat „Nadeschda" (1860) ja „Fjalar kuningas"
(1876) sekä näytelmä „Salaminin kuninkaat"
(1880). Myöskin virsien suomentajana K. on
mainittava.
2. Karl Johan Robert (s. 1848), suom.
kirjailija, edellisen poika. Erottuaan Kuopion
lukiosta hän antautui postialalle (1871), toimien
postiekspeditöörinä Jyväskylässä. Hänen pienet
s uositut huvinäytelmänsä „Mestarin nuuska rasia"
(1881), „Amalia ystävämme" (1881), „Hyvät
markkinat" (1882). „Pukkisen pidot" (1884).
„Postikonttorissa" (1887), „Pahassa pulassa"
(1889) ja „Vieraita odottaessa" (1892) sisältävät
paljon näppäryyttä, sukkelia käänteitä ja luonnekomiikkaa. K. on niissä, samaten kuin laajem
missä kappaleissaan „Kumarrusmatka" (1894)
ja „Sanny Kortmanin koulu" (1902), hauskalla,
luontevalla ivalla käsitellyt etenkin pikkukaupunkilaisoloja ja -henkilöitä, joiden kuvaajana
hän on suomalaisessa kirjallisuudessamme
ensimäisiä. V. T.
Kiljuhanhi ks. Hanhet.
Kiljukotkat. 1) Pienempi k. (Aquila
pomarina) on varsinkin läntisen Keski-Euroopan
lehtimetsissä, erittäinkin pyökkimetsissä
yleisimpänä tavattava kotkalaji. Meillä Suomessa
tavattu varmasti vain kerran, Forssassa.
Vanhojen tammien ja pyökkien latvaan se rakentaa
suuren, useampia vuosia asuttavan pesänsä, johon
munii 1-3 munaa. Elää enimmäkseen
sammakoista, käärmeistä, sisiliskoista ja kaloista, mutta
ahdistaa myöskin lintuja ja pienempiä
imettäväisiä. On väriltään tummanruskea, pituus
ainoastaan 65 cm, tunnetaan helposti lyhyistä,
pitkänpyöreistä sieraimistaan. Olennoltaan se
muistuttaa sekä kotkia että hiirihaukkaa. —
2) Isompi k. (Aquila clanga) on jonkunverran
suurempi, 73 cm:n pituinen, laajalla alalla
Kaspian-meren seuduissa elävä laji. Täältä se on
levinnyt Länsi- ja Pohjois-Eurooppaan, Amuriin
ja Intiaan asti. Suomessa sitä on tavattu usein,
pääasiallisesti Vaasan tienoilla, pesivänäkin.
Molempia lajeja on muuten vaikea toisistaan
erottaa. Isompi k. on hyvin pienemmän k:n
näköinen, vanha lintu kuitenkin tummempi,
yksivärinen. Silmän alla valkoinen pilkku. Luonteeltaan
kuin edellinen, syö kuitenkin isompiakin eläimiä,
kuten hanhia, sorsia, jäniksiä y. m. Nimensä
k. ovat saaneet kiljuvasta, räikeästä äänestään:
isomman k:n ääni muistuttaa erehdyttävästi
pystykorvan lintukoiran haukuntaa. E. W. S.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
