Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kirkkoteltta ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1013
Kirkkoteittä—Kirkkovaltio
1014
yläkerrassa tupa. jossa oli liesi ja akkunakin.
Ennen jumalanpalvelusta sekä sen jälkeen
kirkkoväki oleskeli näissä tuvissa ja on myöskin ollut
tapana pitää niissä kirkonkylän itsellisiä
asumassa. Niitä on vielä olemassa Taalainmaalla,
Norrlannissa ja Etelä-Ruotsin metsäseuduilla,
■•tenkin Smftlandissa, sekä useassa Suomen
pitäjässä. Tavallisesti ne ovat riveissä maantien
kummallakin puolella, joskus ne muodostavat
kokonaisia rakennusryhmiä, joita Ruotsin
puolella nimitetään kirkkokaupungeiksi. G. S-hti.
Kirkkoteittä ks. Tabernaakkel i.
Kirkkotie. Nykyisiä maan- ja kyläteitä
vastaavia yleisiä teitä oli aikaisemmin useita eri
lajeja. Maanteiden, käräjäteiden y. m. ohella
mainitaan myöskin kirkkoteitä ja kirkkosiltoja
(Kristoffer kuninkaan maanlain rakennuskaaren
3:s luku). K. K-a.
Kirkkovaltio (it. Stalo della Chiesa, Stato
Ponlificio, lat. Patrimonium sancti Petri),
entinen it. valtio, jonka hallitsija oli paavi. Se
rajoittui (ennen v:tta 1859) koillisessa
Ad-rian-, lounaassa Tyrrhenan-mereen, etelässä
Napoliin, lännessä Toscanaan ja Modenaan,
pohjoisessa Lombardiaan ja Venetsiaan, ollen sam. v.
jaettu viiteen kardinaalien hallitsemaan
legatsio-niin, jotka taas jakaantuivat 20:een
delegatsio-niin: koko pinta-ala oii n. 41.000 km’, as. n.
3,125,000. Ennen Ranskan vallankumousta
kuuluivat siihen vielä kreivikunnat Avignon ja
Ve-naissin Ranskassa. Vv:n 1859 ja 1S60
tapahtumain johdosta K. suuresti supistui, 1870 sen
jäännös yhdistettiin Italian kuningaskuntaan (ks.
K:n hist.). Perustamisestaan saakka K. oli
vaali-monarkkia. Paavi, jonka kardinaalikollegi valitsi,
oli rajaton yksinvaltias. Hallinnon etunenässä
oli ensimäisenä ministerinä
kardinaali-valtiosihteeri, joka vars. piti huolta ulkoasioista. Muutkin
ministerit kuuluivat hengelliseen säätyyn.
Ministerineuvoston ohella oli olemassa 15-jäseninen
osaksi maallikoista kokoonpantu valtioneuvosto,
jonka mielipidettä kysyttiin lainsäädäntö- ja
raha-asioissa. Viimemainitulta hoiti muuten
erityinen raha-asiain neuvosto (v:sta 1850).
Provinssien hallintoa hoitavat kardinaalit olivat
valtiosihteerin alaisia. Alemmat hallinnolliset
virkamiehet saattoivat olla maallikoita.
Lainkäytössä oli kolme oikeusastetta. Raha-asiat
olivat tavallisesti huonolla kannalla. Sotavoima cli
enimmäkseen kokoonpantu vieraista
palkkajou-koista: 1869 siinä oli 15,670 miestä. Maan värit
olivat kultainen ja hopeinen.
Historia. Kertomus, että Konstantiuus
Suuri olisi paavi Silvester I:lle lahjoittanut K:n
tai koko Italian, on aikoja sitten todistettu
taruksi; hän sen sijaan kyllä antoi kirkolle oikeuden
hallita omaisuutta ja luultavasti myös. kuten
myöhemmätkin hallitsijat, lahjoitti sille maatiloja.
Varmasti tiedetään paavin jo 5:nnellä vuosis.
omistaneen tiloja, jotka Gregorius Suuren
aikaan (590-604) olivat paisuneet hyvinkin
laajoiksi. Näissä alueissa paavit eivät kuitenkaan
harjoittaneet valtiovaltaa. Ne olivat kirkon
yksityistä omaisuutta. Mutta kun kuvariidan
johdosta 8:nnella vuosis. Itä-Rooman keisarien valta
heille kuuluvissa Italian alueissa suuresti väheni,
onnistui paavien Roomassa ynnä sen vmpäristössä
(..Rooman herttuakunnassa") päästä
todellisuudessa miltei itsenäisiksi, vaikka tämä alue ::imel- j
lisesti vielä luettiin Kreikan keisarikuntaan.
Samoihin aikoihin langobardien kasvava valta
uhkasi Roomaa, ja paavi Stefan II pyysi avukseen
fraukkilaisten hallitsijaa, Pipin Pientä. Tämä,
joka 754 ja 756 voitti langobardit, tunnusti
paavin Rooman herttuakunnan hallitsijaksi sekä
lahjoitti hänelle muitakin, langobardeilta
valloittamiansa alueita, niin. Ravennan eksarkkaatin ja
n. s. Pentapoliksen (Rimini, Pesaro, Fano,
Sini-gaglia, Ancona). Tästä luetaan K:n alku. Kaarle
Suuri vahvisti isänsä lahjoituksen ja lisäsi sitä,
mutta paavien täytyi kuitenkin tunnustaa
keisarien ylivalta eivätkä he todellisuudessa saaneet
haltuunsa kaikkia lahjoitettuja maita.
Seuraa-vain hallitsijani heikkous edisti tosin jälleen
pua-vinvalhm kasvamista, vars. Nikolaus I:n aikana
(858-67), mutta saman vuosisadan lopulla
alkaneen sekasorron johdosta se vaipui syvään
rappiotilaan. Saksan kuningas Otto I kohotti,
hankittuaan itselleen keisarinarvon 962. paavinistuimen
alennustilastaan ja uudisti karolingien
lahjoituksen. Samoin teki myöhemmin Henrik III (v:sta
1047) sittenkuin paavinistuin jälleen oli joutunut
riippuvaksi Rooman aatelistosta. Leo IX laajensi
Ktta ja Nikolaus II hankki sille mahtavan
vasallin läänittämällä normannilaisruhtinaalle
Robert Guiscardille Kalabrian ja Apulian 1059.
Toscanan rajakreivitär Mathilda, paavi Gregorius
VII.-n ystävä, lahjoitti laajat alueensa paaville,
mutta ne anasti hänen kuoltuaan 1115 keisari
Henrik V, ja ne olivat sittemmin riidanaiheena
Saksan hallitsijoiden ja paavien välillä.
Henrik VI:n kuoltua voimakas paavi Innocentius III
(1198-1216) hankki takaisin menetettyjä alueita.
Fredrik II:n ja hänen seuraajainsa aikana
jatkuivat riitaisuudet, kunnes Hohenstaufien valta
sortui (1266-1268). Tosin ei paavien ylivalta
K:n alueissa ollut sittenkään täysin
turvattu, sillä kaupunkikunnat olivat osaksi
mah-tavain aatelissukujen hallussa, osaksi paavista
vain nimeksi riippuvia tasavaltoja, varsinkin
senjälkeen kuin paavi 1305 asettui Ranskaan,
jossa hänellä oli Venaissin ja jossa hän 1348
osti Avignonin. Itse Roomassa paavien arvo
suuresti vaipui ja aatelissukujen keskinäiset
riidat saattoivat kaupungin olot rappiolle. Silloin
esiintyi 1347 Cola di Rienzi, joka tahtoi
uudistaa muinaisen Rooman tasavallan sekä tehdä
Rooman koko Italian käsittävän valtioliiton
pääksi. Mutta pian hänen tuumansa raukesivat,
kun paavi ei häntä kannattanut, ja hänet
kar-koitettiin sam. v. Myöhemmin Rienzi sopi paavi
Innocentius VI:n kanssa, joka 1353 lähetti
hänet kardinaali Albornozi’n seurassa Roomaan
uudistamaan paavin valtaa. Rienzi sai tosin
it.se-valtaisuudellaan aikaan uuden kapinan, jossa
hänet surmattiin 1354, mutta Albornozi’n onnistui
kuitenkin saada paavin yliherruus vähäksi aikaa
jälleen tunnustetuksi; hän antoi K:lie uuden
lakikirjan. Pian tämän jälkeen paavit palasivat
Avignonista. Gregorius XI:n ottaessa jällean
pysyväiseksi asuinpaikaksensa Rooman 1377. Mutta
heti senjälkeen alkanut kirkon hajaannus 1.
skisma vahingoitti taas suuresti paavien arvoa,
menettivätpä nämä 1408 itse Roomankin, jonka
Napolin kuningas Ladislaus valloitti.
Jonkun ajan kestäneitten levottomuuksien
jälkeen Martinus V (1417-31), joka oli valittu
paaviksi Konstanzin kirkolliskokouksessa, saattoi
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
