Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kristinusko
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1601
Kristinusko
1602
suuteen. Uskonnollisessa suhteessa meidän
ajanlaskumme ensi vuosisadat olivat kasvavan
harrastuksen ja kiihkeän etsinnän aikaa; tyydytystä
etsittiin etenkin mysteereistä (ks. t.) ja
itämaisista uskonnoista (Osiriksen ja Isiksen,
Mith-raan y. m. palveluksesta). Useissa niistä oli
myyttejä — esim. kuolleesta ja ylösnousseesta
jumalasta — sekä symboleja, joihin k :11a oli
vastineensa ja jotka siten tuntuivat silloisille
ihmisille tutunomaisilta. Myöskin ulkonaiset olot.
kuten sivistyskielen yhteisyys ja vilkas
keskusliike, edistivät k:n nopeata levenemistä. Mutta
seurauksena k:n kotiutumisesta
kreikkalais-roo-malaiseen kulttuurimaailmaan oli toisaalta
suuria vaaroja sen sisäiselle kehitykselle, jolla
toisella vuosisadalla oli kohtalokas murroskautensa.
Alkukristillinen tunnelma ja henki heikkeni;
tämän vastavaikutukseksi syntyi yltiöhengellinen
montan ismi (ks. t.). jonka kirkko hylkäsi,
siten osoittaen, että se käsitti k:n tehtäväksi
aikansa oloihin mukautumista, maailman sisällistä
voittamista eikä siitä erillään pysymistä. Kun
taasen samaan aikaan gnostisismi (ks.
Gnostilaisuus) pyrki vetämään k :oa
mukaan ajan suureen uskonnolliseen
yhteensulaumis-liikkeeseen ja hävittämään sen erikoisluonnetta,
niin kirkon johtajain jyrkkä suvaitsemattomuus ja
sen lujittunut järjestö torjuivat senkin vaaran.
Tuloksena taistelusta montanismia ja
gnostisis-mia vastaan ja mukautumisesta
kreikkalaisroomalaiseen sivistysmaailmaan oli v a n h
a-katolisuus (ks. Katolinen kirkko),
jossa k. tosin oli saanut paljon ja pysyväisiä
vaikutuksia ympäristöstään, oli
..helleeniläisty-uyt", mutta kuitenkin säilyttänyt siksi paljon
alkuperäisen evankeliumin voimaa ja puhtautta,
että se sillä saavutti voiton pakanuudesta. Ja
U:n T:n kirjojen kokoelmassa vanha kirkko jätti
jälkipolville todistuksen alkuperäisestä k:sta, joka
siten saattoi tulla yhä uudistuvan puhdistuksen
lähteeksi. — Vanhakatolisen k.-käsityksen
ete-vimmät edustajat ovat Irenæus. Klemens
Aleksandrialainen. Origenes, Tertullianus ja
Cyprianus (ks. n.).
Tultuansa valtionuskonnoksi Kooman
valtakunnassa (ks. Konstantinus Suuri) k.
pääsi tuntuvasti vaikuttamaan yhteiskunnallisiin
oloihin, mutta entistä enemmän siihen myös
tunkeutui vierasperäisiä aineksia; syvien rivien k. ei
useinkaan ollut paljon muuta kuin lievästi
verhottua pakanallista kansanuskontoa (ks.
Pyhäinjäännökset). Vierasta alkuperää, vaikka
aito-kristillisiin ajatuksiin liittyvä, oli myös se uusi
k:ii elämän ihanne, joka näihin aikoihin m u n
k-kilaisuutena (ks. t.) sai jalansijaa kirkossa.
Pakanuuden ja kristillisten lahkosuuntien
kukistaminen tapahtui usein väkivaltaisella tavalla,
joka oli jyrkässä ristiriidassa aikaisemman
menettelyn kanssa. Mutta ..valtakunnankirkon" aika
oh myöskin harvinaisen rikas jaloista
kristillisistä persoonallisuuksista. Näinä aikoina
osoittautui yhä selvemmin ero itämaisen ja
länsimaisen kristinuskonkäsityksen välillä,
jolla oli juurensa roomalaisen ja kreikkalaisen
kansanluonteen eroavaisuudessa ja josta aiheutui
kirkon jakautuminen kahteen päähaaraan.
Itä-maalaisille k. oli ensi sijassa pelastavaa tietoa.
Jumalan näkemystä, joka kohottaa ihmisen
katoavaisuuden maailmasta; paitsi mietiskelyllä,
51. IV. Painettu a/I012.
joka etenkin kohdistuu kysymyksiin Jumalan ja
Kristuksen olemuksesta, pääsee ihminen
yhteyteen tuon korkeamman maailman kanssa
sakra-menttimysteereissä. Länsimaalaisten katsantotapa
oli oikeudellinen: k. käsitettiin määrätyksi
velvollisuuksien suhteeksi Jumalaan, joka helposti
asettui ansion ja palkan kaavaan; harrastettiin
etupäässä käytänuöllis-kristillisen elämän
kysymyksiä. Itämainen kirkko (ks. t.) jatkoi
pääasiassa vanhakatolisen ja valtakuntakirkon
traditsioneja. Sen merkitystä kokonaisuudelle
supisti sisällisen kehityksen pysähdys ja
muhamettilaisuuden valtaanpääsy k:n vanhoissa
pää-maissa. Länsimaisessa kirkossa tapahtui
Augustinuksen (ks. t.) kautta k:u käsityksen
syventyminen, joka vaikutti ratkaisevasti kaikkeen
myöhempään kehitykseen sillä taholla.
K:n levitessä kansainvaellusten ajoilta lähtien
kelttiläisille, germaaneille ja muille uusille
kansanheimoille alkoi taas uusi suuri k:u
mukau-tumiskehitys, jonka päätekijät ovat toisaalta
paaviuden johtaman
roomalaiskatolisen kirkon (ks. t.) edustama
antiikkis-kristil-linen perintö, toisaalta uusien kansojen olot ja
luonteenominaisuudet. K. esiintyi heille kirkon
auktoriteetin nojalla omistettavana oppina ja
tarkasti seurattavana uskonnollis-kirkollisena
tapana; mikäli se omistettiin kansanomaisissa
käsityksissä, oli sillä vahva kansallinen väritys.
Kirkko tuli kaiken yhteiskunnallisen ja
sivistyselämän holhoojaksi. Itsenäisemmin käsitettynä
k. osoittautui Anselm Canterburylaisen
teologiassa ja Bernhard C 1 a i r v a u x 1 a
i-sen tuntehikkaassa Kristus-mystiikassa, kunnes
Franciscus Assisilaisessa
alkukristillisestä evankeliumista puhkesi uusi elävöittävä
suoni. ,,Kristuksen seuraaminen" tuli
tunnussanaksi. Germaanilaisen kansanluonteen
ominainen harrastunteisuus ja voimakas subjektivismi
tuli keskiajan viime vuosisatoina ilmi
saksalaisessa ja alankomaalaisessa mystiikassa, jonka
edustajista alkuperäisin oli ..mestari" Eekart
iks. t.l ja jonka hengessä on kirjoitettu
keskiajan paras hartauskirja ..Kristuksen
seuraamisesta" (ks. Tuomas Kempiläinen). Tämä
mystiikka itse asiassa syrjäytti kirkollisten
laitosten ja sakramenttien välityksen ja asetti
yksilön välittömään jumalasuhteeseen. Toisilla
taltoilla uskonnolliset liikkeet kääntyivät
suorastaan vallitsevaa kirkkoa ja sen väärinkäytöksiä
vastaan (ks. W i c 1 i f. Huss), samalla kuin
renesanssi kehitti puhtaasti maallishenkistä
kulttuurielämää.
Niin mystiikka kuin vastustusliikkeet
valmistivat tietä uskonpuhdistukselle, jonka
alkajana Martti Luther, saaden vaikutuksia
Augustinuksesta ja syventyen varsinkin
Paavalin oppiin synnistä ja armosta, kehitti
protestanttisen k.-käsityksen periaatteet (ks.
Pro-t e s t a n 11 i s u u s). Se tahtoi taas olla tietoista
palaamista alkuperäisen evankeliumin
käsitykseen Kristuksen välittämästä yksilöllisestä
jumalasuhteesta, asetti Raamatun ja siinä
etupäässä U:n T:n k:u ainoaksi lähteeksi ja
ohjeeksi ja tunnusti yksityisen kristityn oikeuden
itsenäisesti sen perustuksella muodostaa
uskonnolliset käsityksensä ja siveellisen toimintansa
periaatteet. Pääasiassa samalla kannalla olivat
| sveitsiläiset uskonpuhdistajat Zwingli ja Cal-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
