Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kuollan retkikunta ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
61
Kuollan retkikunta—Kuolleenasyntyminen
62
kolia ovat, paitsi Kuollan kaupunkia (ks.
t.), Varsi n sk, samannimisen joen suussa,
Joko n s k, Jovk-joen suussa, Ponoj,
samannimisen joen varrella lähellä joen suuta, T s a p o m a,
Tsavanga, samannimisten jokien suissa; K
u-somen Varsugan suussa on etelärannikon
huomattavin paikka. Vähän ylempänä joen varrella
on Varsugan kylä. Kannanlahden rannalla
ovat suurimmat U m b a (huomattava
lohen-vientipaikka) ja K a n n a n 1 a h t i. Huomattavia
paikkoja ovat vielä Svjatoi-nosin ja Orlovin
majakat. Sisämaassa on harvassa kyliä; suurimmat
lienevät Lovosersk ja Voroninsk
Voron-jen varrella, Ljavosersk Harlovkan ja V a
r-s i n s k Jovk-joen varrella. Sisämaassa asuu
lappalaisia, „kolttalaisia" (ks. Lappalaiset).
V. 1889 oli K:lla 1,763 lappalaista. Heidän
lukunsa on säännöllisesti vuosi vuodelta
vähentynyt. Suomen lappalaisista he jyrkästi eroavat
aivan erilaisen murteensa puolesta; vielä
suuremmaksi tulee juopa erilaisen uskonnon ja siitä
seuraavien tapojen erilaisuuden vuoksi.
Lukutaidosta ei voi puhuakkaan. Poronhoito on
tärkein elinkeino. Jokaisella perheellä on 50-200
poroa; suuremmat laumat ovat harvinaisia.
Itäisissä kylissä, joissa asukkaat ovat
varakkaampia, voi yksi mies omistaa useita tuhansiakin
poroja. Suomen rajan tienoilla varastetaan usein
poroja Suomen puolelta. Porolla ajaessa ei
käytetä pulkkaa kuten Suomen puolella vaan
rekeä, jonka eteen valjastetaan useampiakin
poroja. Kalastus meressä ja sisämaan joissa
ja järvissä on myös tuottavaa. Näiden kahden
elinkeinon, poronhoidon ja kalastuksen mukaan
lappalaisten elämäkin jakautuu kahteen
erilaiseen vuosipuoliskoon. Talvella asutaan
talvikylissä. Ne ovat tavallisesti lähellä havumetsän
rajaa, huoneet ovat lämpimiä ja talvi kuluu
rauhallisesti ympäristössä laiduntavien porojen
hoitamisessa. Polttopuiden ja jäkälän loputtua
lähistöltä siirretään kylä johonkin sopivampaan
paikkaan. Kesän tultua suurin osa lappalaisista
siirtyy meren rannikolle kalastusta
harjoittamaan. Kylät jätetään silloin autioiksi ja porot
pääsevät tuntureille. Rannikolla sisämaan
asukkaat joutuvat tekemisiin sivistyneempien
venäläisten, suomalaisten ja norjalaisten kanssa,
joiden palveluksessa he tavallisesti ovat kesänsä.
Tämän ,,sivistyksen" vaikutus alkaa tuntua
sisämaan kylissäkin; yksinkertaiset tavat häviävät,
juoppous ja laiskuus lisääntyvät. Karjalaiset
kulkevat tavallisesti Imandran vesiä pitkin läpi
K:n kauppoja tekemässä ja metsästämässä
(varsinkin näätiä). Useat jäävät K:lle asumaankin.
Suomalaiset ovat siirtyneet joko Muurmannin
rannikolle kalastusta harjoittamaan, taikka
Pats-joen varsille uutisasukkaiksi. V. 1888 K:n
sisäosatkin saivat huomattavan asukaslisäyksen.
Pororuton vuoksi siirtyi sinne silloin Petsoran
varsilta n. 65 henkeä käsittävä syrjääni joukko,
asettuen asumaan Lovoserskista koilliseen
oleville tuntureille. Heitä on n. 500. Heillä on
useampia tuhansia poroja, joten he jo
varallisuu-tensakin puolesta eroavat melkoisesti
lappalaisista. Samojedeja on noin 40 henkeä. [W. Ramsay,
Fennia III, 7; V, 7; XV, 2 ja 4; XVI, 1;
J. A. Palmén, Fennia III, 5. A. O. Kairamo
(Kihlman), Fennia III, 5 ja 6; Acta Societatis
pro fauna et flora fennica VI, 3; A. Petre-
lius, Fennia V, 8; John Lindén, Fennia IX,
6; V. Kivilinna (Borg), Fennia XX, 5 ja Acta
Societatis pro fauna et flora fenn. XXV, 7;
J. F. Thauwon, „Matkamuistelmia Venäjän
Lapista" (1868); J. A. Friis, „En sommar i
Finnmarken, Ryskä Lappland och Nordkarelen"
(1872); A. V. Ervasti, „Suomalaiset Jäämeren
rannoilla" (1882); Julius Ailio, „Kesäkausi
Jäämeren ja Vienanmeren rannoilla" (1899); J. E.
Rosberg, Maant. yhd. aikakausk. 1907, siv. 217.]
J. E. R.
Kuollan retkikunta, suom. tiedemiesten
kesällä 1887 tekemä tutkimusretki
Kuollan-niemi-maalle. Varsinaiseen retkikuntaan kuuluivat R.
Envåld ja J. A. Palmén eläintieteilijöinä, V. F.
Brotherus ja A. O. Kairamo (Kihlman)
kasvitieteilijöinä, W. Ramsay geologina ja A.
Petre-lius geodeettina ja kartoittajana. Retkikunnan
käytännöllisen puolen huolehtijana oli kapteeni
D. Sjöstrand, konservaattorina G. Nyberg.
Varsinaisen retkikunnan ohessa eläintieteilijät K. M.
Levander ja K. Edgren retkeilivät pitkin
niemimaan etelärantaa tunkeutuen sopivissa paikoissa
pitkin jokia muutamia peninkulmia sisämaahan.
Retkikunnan osanottajat matkustivat niemimaan
siihen asti hyvin vähän tunnettujen sisäosien
halki lännestä itään tehden myös retkeilyjä
jokilaaksoja myöten pohjois-eteläiseen suuntaan.
Maantieteellisistä tuloksista mainittakoon
korkean Lujaur-urt tunturin löytö sekä kartat, mitkä
nyt ensi kerran saatettiin perustaa varmoihin
mittauksiin. Kasvitieteilijät huomasivat
metsärajan kulkevan paljoa pohjoisempana kuin
mihin se oli varhaisemmille kartoille piirretty.
Kuollan itärannalla tavattujen, Suomelle ja
Skandinaavialle vieraiden itäisten kasvilajien
havaittiin kasvavan pelkästään uloimmalla
rantakaistaleella, ja kun geologit puolestaan
huomasivat, että niemimaan itäosan pohjoisvenäläiset
kerrostuneet vuorilajit olivat entisille kartoille
merkityt aivan liian laaja-alaisiksi, oli
Kuollan-niemimaan luonto havaittu kaikin puolin
vähemmän arktiseksi ja pohjoisvenäläiseksi ja paljoa
lähemmin Suomen Lappiin liittyväksi kuin mitä
ennen oli luultu. J. A. TV.
Kuolleeksi julistaminen, tuomioistuimen
päätös, että hävinnyt henkilö on katsottava
kuolleeksi. Se voi tapahtua, jos vähintään 10 vuotta
on kulunut sen kalenterivuoden lopusta, jolloin
kadonnut henkilö tiettävästi viimeksi oli elossa
Kuolleeksi julistaminen voi tapahtua viiden
vuoden kuluttua samasta ajasta, jos hänen ikänsä,
kun julistamista pyydetään, on enemmän kuin
75 vuotta. Jos kaivattu henkilö kadotessaan oli
alaikäinen, luetaan aika sen vuoden lopusta, jonka
kuluessa hän, jos olisi elänyt, olisi tullut
täysi-ikäiseksi. Jos kadonnut henkilö on ollut sodassa
ja sen kestäessä joutunut tietymättömiin tai
ollut laivassa, joka on joutunut haaksirikkoon
tai josta vähintään kahteen vuoteen ei ole saatu
tietoa, taikka muuten ollut hengenvaarassa eikä
tiedetä hänen pelastuneen, saadaan hänet julistaa
kuolleeksi kolmen vuoden kuluttua siitä
kalenterivuodesta, jolloin hän tiettävästi viimeksi oli
elossa. Menettely tapahtuu yleensä sen
paikkakunnan yleisessä alioikeudessa, jossa hävinneellä
henkilöllä viimeksi oli koti ja asunto tai jossa
hän tiettävästi viimeksi oleskeli. K. V. II.
Kuolleenasyntyminen johtuu monenlaisista
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
