Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - 1. Kustaa I Vaasa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
125
Kustaa 123
pian oli vain Tukholma ja Suomi enää
tanskalaisten vallassa. Nämäkin paikkakunnat
valloitettiin vuoden 1523 kuluessa, mutta jo sitä
ennen K. V. oli valtiopäivillä Strengnäsissä 6 p.
kesäk. 1523 tunnustettu Ruotsin kuninkaaksi.
Vaikka Kristiern kuningas sam. v.
karkotettiin myöskin Tanskasta, oli kuitenkin Ruotsin
asema yhä sangen vaikea: sotaa jatkui ja
valtakunnan’ raha-asiat olivat peräti rappiolla.
Varsinkin tämä asiaintila saattoi K. V:n suosimaan
tähän aikaan leviävää uskonpuhdistusta.
Ilän näet huomasi, mikä etu valtakunnalle siitä
voisi olla. Kuitenkaan hän ei vielä kohta
rikkonut välejänsä katoliseen kirkkoon. Mutta kun
paavi, vastoin hänen pyyntöänsä, tahtoi asettaa
ulkomaisia miehiä Ruotsin piispanistuimille, ja
kun hänen yrityksensä verottaa kirkkoa valtion
tarpeita varten useilta kirkonmiehiltä saivat
osakseen jyrkkää vastarintaa, joutui K. yhä
enemmän uskonpuhdistuksen kannattajain
puolelle. Vesteråsin valtiopäivillä 1527 hyväksyttiin
kuninkaan pontevan esiintymisen johdosta
uskonpuhdistus pääpiirteissään ja pantiin sen
jälkeen horjumatta toimeen; hallitsija tuli
kirkonkin päämieheksi ja sen maaomaisuus
peruutettiin valtiolle. Nämä kuninkaan toimenpiteet
kirkon verottamiseksi herättivät osaksi
kansassakin, jolle asia oli outo, pahaa verta ja
levottomuutta ja synnyttivät kapinoita, esim. n. s.
kellokapinan (ies. T a a 1 a i n k a p i n a t). K. V.
oli tarkka taloudenhoitaja ja hänen
kirkko-reduktsioninsa sai sentähden lopulta liiankin
suuren saituuden leiman. Kirkkojen kalleudet
kerättiin ja vietiin kuninkaan verokamariin.
..herra Eskilin kamariin". Tukholman linnaan,
mutta kirkot itse jäivät paljaiksi. Tämän
johdosta kuningas riitaantui itse niiden miesten
kanssa, jotka olivat olleet uskonpuhdistuksen
varsinaiset saarnaajat Ruotsissa (ks. Olaus Petri.
Laurentius A n d r e æ).
Erinomaisella tarmolla K. V. muutenkin
ryhtyi toimiin valtakunnan raha-asiain
järjestämiseksi. Kun Ruotsi oli joutunut Lyypekistä
riippuvaiseksi hansaliiton laajojen
kauppaetuoikeuk-sien ja nimenomaan vapaussodan aikana otetun
lainan takia, antoi tämä seikka aiheen siihen, että
K. V. otti osaa n. s. kreiv isotaan (ks. †.),
joka teki lopun hansaliiton ylivallasta
Pohjoismaissa. Tämän jälkeen kuningas koetti
kehittää kotimaista porvarissäätyä, niin että se itse
kykenisi ulkomaiseen kauppaan „Länsimerelle"
asti, ja suosi yhteyttä hollantilaisten kanssa, jota
vastoin kaupankäynti Lyypekin kanssa
ajoittaisin kokonaan kiellettiin. Nämä harrastukset
olivat myöskin punaisena lankana siinä
kauppa-ja purjehdussäännössä, jonka hän 1550 Suomelle
julkaisi ja jossa m. m. Helsingin kaupungin
perustaminen määrättiin. Kaupan alalla muuten
tuli erittäinkin näkyviin se patriarkallinen
hallitustapa. joka oli K. V:lle ominainen: toisena
vuonna kiellettiin, mitä toisena sallittiin, ja
kuningas neuvoi, niinkuin isä. porvareitansa, mistä
lie kulloinkin omaksi ja valtakunnan suurimmaksi
hyödyksi voisivat ostaa suoloja ja humalia,
mausteita tai hyviä, keskinkertaisia ja karkeita
kankaita.
Valtakunnan hallinnossa saatiin
perinpohjaisia parannuksia aikaan. Keskiaikainen
lää-nityslaitos poistettiin ja virkamiehet tehtiin ku-
ninkaan palvelijoiksi, joiden tuli tehdä tarkka
tili toimistaan. Yhteydessä tämän kanssa
järjestettiin Ruotsi-Suomen ensimäiset varsinaiset
virkakunnat: verokamari (kammaren,
räkninge-kammaren), jonka tuli valvoa veronkantoa ja
hoitaa valtakunnan taloutta, ja kanslia, joka
hoiti kuninkaan kirjeenvaihtoa. Varsinkin
hallituksensa loppupuolella K. V. harrasti hyvin
pitkälle menevää hallitusvallan keskittämistä,
erittäinkin noudattaen parin saksalaisen miehen,
Konrad v. Pyhyn ja Yrjö Normanin neuvoja,
mutta ensinmainittu joutui sitten kuninkaan
epäsuosioon ja mainitut tuumat jäivät
keskeneräisiksi. Ulkonaisen tunnustuksensa vahvistunut
kuninkaanvalta sai, kun Ruotsin kruunu
julistettiin perinnölliseksi Kustaa Vaasan suvussa,
mikä tapahtui Vesteråsin valtiopäivillä 1544.
Tosin kuninkaan itsevaltaisuus synnytti myöskin,
sekä ylempisäätyisten että talonpoikain
keskuudessa, tyytymättömyyttä ja kapinoita, niinkuin
Taalainmaalla. Länsigöötanmaalla; vaarallisin
kaikista oli Dacken kapina Smålandissa 1542-43,
mutta sekin kukistettiin ankaruudella. Olipa
Suomessakin Lapvedellä 1552 kapinan alku, joka
kuitenkin pian tukahutettiin parin johtajan
mestauksella.
Taloudellisten olojen kehitystä K. V.,
kuten jo on mainittu, erittäinkin edisti. Valtion
tuloja lisättiin, paitsi kirkon omaisuudella ja
kymmenyksillä, uudella veronpanolla (1540).
Kuninkaan mielipide oli, että ,,kaikki semmoiset
maat, jotka ovat viljelemättä, ovat Jumalan,
kuninkaan ja Ruotsin valtakunnan omat", ja
tämän mielipiteen johdolla hän ryhtyi pitäjien
entisiä yhteismaita ja Suomen erämaita
asuttamaan. Erittäinkin Suomelle tämä
uut.isasutus-toiminta oli tärkeä, ja siten vasta Suomen
sisäosat saivat ensimmäiset vakinaiset asukkaansa.
Kuninkaalla itsellään oli hallussaan suuri luku
tiloja, osaksi kirkolta osaksi muuten saatuja (ks.
Kustavilaiset perintötilat), ja näille
järjestettiin n. s. kuninkaan- ja karjakartanolta,
joista piti saataman ylläpito sotamiehille ja
joiden viljelykseensä nähden piti olin esimerkkinä
ympärillä asuville talonpojille. Kuninkaan
toiminnasta kaupan saattamiseksi kotimaisen
porvariston käsiin saksalaisilta hansakauppiailta on
jo ollut puhetta; ilman tulosta ei myöskään
tämä pyrintö näy olleen: silminnähtävästi
Ruotsin ja Suomen kotimainen kaupankäynti hänen
ajallansa vilkastui ja kauppalaivasto melkoisesti
lisääntyi.
Ulkomaisessa politiikassaan K. V. oli yleensä
varovainen. Hän pyrki pysymään rauhassa
naapuriensa kanssa, mutta ei kuitenkaan sallinut
valtakunnan arvoa poljettavan. Vapaussodan ja
kreivisodan jälkeen ei myöskään pitkiin
aikoihin mitään sotaa käyty. Vv. 1526, 1535 ja 1537
kävi lähetystöjä Venäjällä rauhansopimuksia
uudistamassa: 1540-luvulla kävivät rajarettelöt
kaakkoisrajalla varsin uhkaaviksi, mutta
yhteentörmäys saatiin silloinkin estetyksi. Mutta 1555
puhkesi, ennen sattuneiden rajakaliakkain
jälkeen, ilmi sota Venäjän kanssa. Venäläiset
tekivät vuoden alussa kaksi hävitysretkeä Viipurin
seuduille, mutta voitettiin Joutsseliin taistelussa,
ja Jaakko Baggen johdolla tehtiin Suomesta
yritys Pähkinälinnan valloittamiseksi, mikä ei
kuitenkaan onnistunut. Itse kuningas saapui elo-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
