Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Lagus ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
arvosteli kristinuskon koko sisällystä sen moraalisen
arvon mukaan. Uskonnon ei tarvinnut olla
ristiriidassa terveen ihmisjärjen kanssa. Siinä oli
kyllä salaisuuksia sellaisia kuin opit ihmisen
vapaudesta, kuoleman jälkeisestä kostosta ja
iankaikkisesta Jumalasta, joka Jeesuksen Kristuksen
kautta rakastaa meitä lapsinaan, mutta nämäkin
käsittämättömät totuudet ovat välttämättömiä
ihmisen moraaliseen jalostumiseen. Mooseksen
lain 10 käskyä olivat L:n mielestä luonteeltaan
poliittisia ja motiiveiltaan osaksi arvottomia.
Samoin antoi Lutherin pieni katekismus moraalin
kannalta aihetta muistutuksiin ja oli sentähden
korvattava uudella kristinopin oppikirjalla. L:n
useimmat teokset ovat latinankielisiä
väitöskirjoja. Tutkielmassa „De ratione vivendi scholæ
Italicæ” (1823) hän käsittelee pythagoralaisten
oppia. Eräässä 1819 julkaisemassaan kirjoituksessa
hän koettaa todistaa yleisen kouluopetuksen etuja
yksityisen rinnalla. V. 1827 L. julkaisi muutetun
laitoksen ruotsalaisen professori Chr. Dahlin
oppikirjaa „Chrestomatia græca” sekä siihen
kuuluvan sanakirjan, mutta molemmat tuhoutuivat
miltei tävdellisesti Turun palossa. A. J. P-ä.
3. Wilhelm Gabriel L. (1786-1859),
lainopin ja historian tutkija, s. Iisalmella, missä
isä oli kirkkoherrana, tuli ylioppilaaksi Turussa
1798, fil. kandidaatiksi Upsalassa 1811, sekä
seur. v. filosofian tohtoriksi ja lainopin
lisensiaatiksi. Nimitettiin 1813 talous- ja
kauppaoikeuden apulaiseksi Turun yliopistoon sekä 1823
yleisen lakitieteen professoriksi. Viimemainittuna
vuonna hän myös tuli jäseneksi yliopiston uusien
sääntöjen laatimis-komissioniin. L. otti uutterasti
osaa yliopiston kysymysten pohtimiseen, mutta oli
luonteeltaan sangen itsepäinen ja
rettelönhaluinen eikä sentakia ollut parhaissa väleissä usean
virkaveljensä kanssa. L:n tutkimukset olivat jo
aikaisin saaneet historiallisen suunnan, ja hän
on tältä alalta julkaissut suuren joukon
tutkimuksia ja asiakirjakokoelmia isänmaan historian
valaisemiseksi. Mainittakoon niistä laajimpina
ja tärkeimpinä „Abo hofrätts historia I” (1834),
„Handlingar till upplysning i Finlands
kyrkohistoria” (4 os., 1836-39), „Handlingar och
uppsatser rörande Finlands kyrkohistoria” (5 os.,
1845-50), laaja teos „Undersökningar om Finska
adelns gods och ätter” (1860) ja tutkimus „Om
finska lagöfversättningar”, joka hänen poikansa
viimeistelemänä ilmestyi vasta hänen kuolemansa
jälkeen 1863. L. oli kerännyt suuren
kokoelman alkuperäisiä ja kopioituja asiakirjoja, jotka
lukituissa arkuissa lahjoitti yliopistolle,
määräyksellä, ettei niitä saisi avata ennen kuin 50 vuotta
hänen kuolemansa jälkeen. Näin tapahtuikin,
jolloin melkoinen osa näistä asiakirjoista
luovutettiin Suomen valtioarkistolle, jolle katsottiin
niiden oikeudella kuuluvan, mutta L:n runsaat
erittäinkin yliopiston ja oppihistoriaa koskevat
kopiot ja muistiinpanot siirrettiin yliopiston
kirjastoon. K. G.
4. Jonas L. (1798-1857), pappi. Pohjanmaan
heränneisyysliikkeen merkkimiehiä, Laihian
kappalaisena kuolleen Niilo Gabriel L:n poika.
Kotiopetusta nautittuaan hän pääsi jo 1812
ylioppilaaksi Turun yliopistoon, ruveten aluksi
harjoittamaan humanistisia opintoja ja perehtyen
varsinkin ajan kirjallisiin rientoihin. Isän 1816
tapahtunut kuolema käänsi kuitenkin hänen
elämänsä suunnan. Hänet vihittiin papiksi 1817
ainoastaan 19-vuotiaana ja määrättiin
kirkkoherranapulaiseksi Vöyriin, jossa hän toimi 11 vuotta.
Jo täällä ollessaan hän joutui vakavaan
uskonnolliseen herätykseen, mutta vasta sen jälkeen kuin
hän oli siirtynyt Ylivieskan kappalaiseksi, hänen
toimintansa sai yleisempää merkitystä. Keväällä
1831 tapahtui seurakunnassa yleinen herätys.
Kesällä 1836 L. kohtasi Pyhäjärvellä Savon
heränneisyyden johtajan Paavo Ruotsalaisen ja liittyi
häneen luottamuksella. Ylivieskasta L. siirtyi
1845 Pyhäjärven (Oulun l.) kappalaiseksi. Sinne
tullessaan hänen voimansa olivat jo murtuneet.
— L. oli silloisen Suomen sivistyneimpiä pappeja,
osasi useita eurooppalaisia sivistyskieliä ja oli
tiedoiltaan muutenkin aikansa tasalla. Hienona,
uskonnolliseen sisäelämään syvällisesti perehtyneenä
miehenä hän nautti laajoissa piireissä
kunnioitusta uskonnollisena neuvonantajana, ja
heränneiden yhteisissä neuvotteluissa hänen sanalleen
pantiin suuri paino. Heränneiden
hartauskokousten pitäjänä ja innokkaana pakanalähetyksen
harrastajana L:kin haastettiin kuuluisiin 1838-39
pidettyihin Kalajoen käräjiin ja tuomittiin
puoleksi vuodeksi virkaeroon. L:n kirjallisista töistä
ovat huomattavimpia hänen kirjoituksensa
heränneiden äänenkannattajassa „Hengellisiä sanomia”
ja „Tidningar i andeliga ämnen” sekä hänen
kuolemansa jälkeen julkaistu „Evangelii röst tili
kallade själar” (1860, suomeksi lyhennetyssä
muodossa nimellä „Evankeliumin ääni kutsutuille
sieluille”, 1861 ja 1907), joka sisältää otteita hänen
kirjeistään. A. J. P-ä.
5. Jakob Johan Wilhelm L. (1821-1909).
suom. klassikko ja orientalisti, L. 3:n poika,
yliopp. 1839. fil. kand. ja maist. 1844, fil. lis.
1847, harrasti nuoruudessaan klassillisia kieliä
ja nimitettiin kreikan kirjallisuuden dosentiksi
1846. V. 1850 L. lähti 4:ttä vuotta kestäneelle
tutkimusmatkalle Etelä-Venäjälle (Krimille) ja
Kreikkaan kootaksensa aineksia aiottuun suureen
teokseen skyyttalaisista, joita muutamat tutkijat
siihen aikaan arvelivat suomalais-ugrilaisten
kansojen sukulaisiksi. Tutkimustensa ohella L. myös
harrasti turkkilaisten kielten ja uuskreikan
opintoja ja antautui G. A. Wallinin kuoltua 1852
kokonaan itämaisten kielten tutkimiseen
päästäksensä professoriksi Wallinin jälkeen, mikä
kumminkaan ei onnistunut kilpailussa Kellgrenin
kanssa. Vasta tämän kuoltua L. nimitettiin
itämaiden kirjallisuuden professoriksi 1857. Tästä
toimesta hän 1866 siirtyi kreikkalaisen
kirjallisuuden professorinvirkaan, missä hän pysyi v:een
1886. Professorinvirkojensa ohella L. hoiti useata
yliopistollista luottamustointa ollen m. m.
yliopiston rehtorina 1878-84. L. oli hyvin
monipuolinen, vilkasluontoinen, terävä ja kekseliäs
vaikkei erittäin syvälle käypä tutkija, jonka
harrastus kohdistui kolmeen pääalaan: klassilliseen
filologiaan, itämaisiin kieliin sekä
elämäkerrallisiin ja historiallisiin tutkimuksiin.
Ensinmainittuun alaan kuuluvina julkaisuina mainittakoon:
„De homœteleutis quæ vocantur” (1843),
„Plutarchus vitæ Ciceronis scriptor” (1846-48),
„Plutarchus Varronis studiosus” (1847), „Plutarchus
Livii studiosus” (1848), „Plutarchus vitæ
Catonis censorii scriptor” (1848), „Studia latina
provincialium” (1849), „Den klassiska forntidens
ställning till medeltiden” (1849), „Kreikkalaiset
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
