Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Latinan kieli - Latinankielinen l. latinalainen kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Latinankielinen I. latinalainen kirjallisuus
642
[F. Skutscli, „Die lateinische Sprache"
(Hinne-berg, „Die Kultur der Gegemvart" I 8, 3:s pain.
1912) ; P. Kretschmer, „Die lateinische Sprache"
(Gercke ja Norden, ,.Einleitung in die
Altertums-wissenschaft" I, 2:n pain. 1912) ; O. Weise,
..Charakteristik der lat. Sprache" (4 :s pain. 1909);
Fr. Stolz, J. H. Schmalz, F. Heerdegen,
..Lateinische Grammatik" (v. Miiller, „Handbuch der
klass. Altertumswissenschaft" II 2, 4:s pain. 1910) ;
A. Draeger, „Historische Syntax der lat. Sprache"
(2 :n pain. 1878-81); E." Norden, ,,Die antike
Kunstprosa" (2:n pain. 1909); A. Gudeman,
.,Grundriss der Geschichte der klass. Pliilologie"
(2:n pain. 1909). — Meyer-Liibke, „Gescliichte
der lat. Volkssprache" (Grober, „Grundriss der
ro-manischen Pliilologie" I, 2:n pain. 1904-06) ;
Grandgent, „An introduction to vulgar Lätin"
(1907) ; Budinszky, „Die Ausbreitnng der lat.
Sprache" (1881) ; Kluge, „Die lat. Lehnworte
der altgerm. Sprachen" (Paul, „Grundriss der
germanischen Pliilologie" I, 2:n pain. 1901). —
Seelmann, „Die Ausspraclie des Lätein" (1885);
P. Dettweiler, ..Didaktik und Methodik des lat.
Unterriclits" (2:n pain. 1906) ; Forcellini, De Vit,
..Totius latinitatis lexicon" (viim. pain. 1858) ;
K. E. Georges, „Ausführliches lateinisch-deutsclies
Handwörterbuch" (7:s pain. 1879-80) ; Walde,
„Lat. etymologisches Wörterbuch" (2: n pain.
1910) ; Du Cange, ..Glossarium mediæ et infimæ
latinitatis"; Körting, ,,Lateinisch-romanisclies
Wörterbuch" (3:s pain. 1907); ..Thesaurus linguæ
latinæ" (1900 ) ; „Epitome Thesauri latini"
(1912-) ; F. W. Rothsten, „Latinais-suomalainen
sanakirja" (l:n pain. 1864, 2:n pain. 1884).]
vrt. myös Rooma ja Rooman
kirjallisuus.
K. J. n.
Latinankielinen 1. latinalainen kirjallisuus
käsittää oikeastaan kaikki latinan kielellä (ks. t.)
kirjoitetut teokset, s. o. muinaisen Rooman
kirjallisuuden, keskiajan latinalaisen kirjallisuuden
ja uuslatinalaisen kirjallisuuden (renesanssin
jälkeiseltä ajalta).
I. Rooman kirjallisuus (ks. t.).
II. Keskiajan latinalainen
kirjallisuus.
Kun länsiroomalainen valtakunta pitkällisen
riutumisen jäljestä 476 j. Kr. kokonaan kukistui,
säilyi sen valtakieli latina vielä pitkiksi ajoiksi
sivistyksen välittäjänä. Vasta kun eri maissa
paikalliskielet elpyivät ja vaurastuivat, täytyi
latinan väistyä syrjään, pysyäkseen vain kirkon
ja tieteen kielenä. Myöhemmänkin keisariajan
kielestä keskiaik. latina melkoisesti poikkesi
varsinkin omistamalla sanoja ja käänteitä
paikalliskielistä. Paremmat kirjoittajat koettivat
kuitenkin tarkemmin nojautua kouluissa ja luostareissa
ahkerasti käytettyihin klassillisten kirjailijain
teoksiin. Laajan ja monipuolisen käytön takia
latina tuli yleiseksi kansainväliseksi kieleksi, joka
ajan mukaan tavallaan kehittyi. Vasta kun
humanismin (ks. t.) edustajat vaativat tarkkaa
palautumista klassillisiin esikuviin, keskeytyi latinan
kehitysmahdollisuus ja se muuttui todellakin kuolleeksi
kieleksi. Keskiajan latinainen kirjallisuus on
varsin laaja ja monipuolinen eikä muodosta
mitään kokonaisuutta. Puutteellisen kirjallisuuden
leviämisen ja vaihdon takia ilmenee suuri erotus
eri maiden kirjailijain välillä. Niinmuodoin on
21. V. Painettu »/s 13.
mainittava vain tärkeimmät keskiajan kirjailijat
ja teokset.
Sittenkuin Rooman kirjallisuus sortui yleisen
kansainvaelluksen aaltoihin, versoivat kirjalliset
harrastukset etup. etäisemmissä seuduissa
Galliassa, Skotlannissa, Irlannissa y. m. Galliassa
Gregorius Toursilainen (k. 594) harjoitti
monipuolista kirjallista toimintaa (..Historia
Franco-rum" y. m.), samoin Espanjassa Isidorus
Sevillalainen (k. 636). Irlantilaisista mainittakoon
Ald-lielm Malmesburylainen (k. 709) ja
monipuolinen munkki Beda Venerabilis (k. 735).
Täältä-päin kirjallisuuden harrastus levisi Kaarle
Suuren ja hänen jälkeläistensä valtioihin ja
vaikutti siellä varsin hedelmöittävästi. Siitä ajasta
saakka useat Ranskan luostarit Tours. Fleurv,
Clugny y. m. sekä Saksassa St Gallen, Fulda.
Reiclienau ynnä kirkon suojassa olevat koulut
kauan pysyivät I. k:n tyyssijoina. Ylipäätään
1. k. keskiajan ensi jaksolla (n. ll:nnen
vuosis. loppuun) oli hengellisten miesten
aikaansaama ja tarkoitti niitten tarpeita, niink.
uskonoppia selvittävät teokset, saarna- ynnä
hartauskirjat (viim, passiones, miracula, legenda,
visio-nes). Ranskassa harjoitettiin myös kielitiet. ja
puhetaidollisia opintoja. Saksassa taas oli
liis-toriankirjoittamineu etualalla. Kaarle Suuren
aikalaisista ovat huomattavat historioitsija
Paulus Diaconus 1. Warnfrid (ks. n. 790), Alkuin
(k. 804) ja Einhard (k. 840, ,.Vita Caroli Magni")
sekä myöhemmistä (H) rabanus Maurus (k. 856)
ja hänen oppilaansa Walafrid Strabo, Reimsin
arkkipiispa Hinkmar (k. 882), Rimbert (k. 888.
„Vita Ansgarii") sekä Gerbert (paavina
Sylvester II, k. 1003). Myös Englannissa elpyi
kirjallisuus, varsinkin kuningas Alfred Suuren
(ks. t.) toimesta. Myöhemmin kuin näissä maissa
alkoi kirjallisuus Italiassa ja Espanjassa jälleen
elpyä. Italiassa käsiteltiin etup. room. oikeutta
sekä tutkittiin lukuisissa teoksissa arabialaisten
välittämää kreik. lääketiedettä. Samoin
Espanjassa latinaksi saatettiin tutuiksi ne kreik.
teokset, jotka arabialaiset sinne olivat välittäneet.
Luostarielämän laajeneminen, korkeakoulujen ja
yliopistojen perustaminen, ristiretket v. m. seikat
vilkastuttivat yleensä kirjallista toimintaa ja
tuottivat yhä uusia latinankielisiä teoksia.
Runous oli yleensä heikommin edustettu kuin
proosakirjallisuus. Runoja kyllä sommiteltiin hei
posti klassillisten mallien mukaan, mutta sisällys
oli useasti heikonlainen ja muoto puutteellinen.
Tavallisia olivat eepilliset runoelmat esim.
Angil-bertin runoelma Kaarle Suuresta, Roswithan
(ks. t.) runoelma Otto I:sestä ja Widukindin
kokoelma „Res gestæ Saxonieæ". Myös
uskonnollisia virsiä (hymnejä, antifonioja v. m.)
sepitettiin ahkerasti eri maissa. Virsien sepittäjistä
nimitettäköön Beda, Paulus Diaconus („Ut queant
laxis" j. n. e.), Hrabanus Maurus, Notker
Bal-bulus (k. 912), Hermannus Contractus
Reiche-naun luostarissa (k. 1054, „Alina redemtoris
ma-ter"), Fulbert Chartresilainen.
Keskiajan jälkimäisellä puoliskolla tuli
latinalainen kirjallisuus yhä monipuolisemmaksi ja
laajemmaksi. Varsinkin n. s. skolastiikan
edustajat Johannes Scotus Erigena, Anselm
Canterburylainen. Abailard, Thomas Aquinolainen,
Johannes Duns Scotus y. m. m. tuottivat
julkisuuteen lukuisia teoksia. Hartaus- ja saarna-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
