Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Lutikka ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1279
Luu-absessi—Luu hauraus
1280
Poikkileikkaus pitkästä luusta. 1 ulommat peruslamellit,
2 Haversin kanava, sen ympärillä Haversin lamelleja. 3
si-semmät peruslamellit.
Hyvin suurennettu kappale luukudosta. 1 haaraisia
luusoluja, V Haversin kanava.
mikroskoopilla katsottuna selvästi näkyviä 1 u
u-lamelleja. Luun pintaosissa sekä luissa
olevain onteloiden seinillä nämä kulkevat
pintamyö-täisesti (ulommat ja sisemmät
peruslamellit), syvemmällä luun sisällä taas ne ympäröivät
samankeskisinä luussa kulkevia hienoja putkia,
Haversin kanavia, ja niiden verisuonia
(Haversin lamellit). Läpileikatussa luussa
voidaan huomata ohuempi pintakerros, joka on
kokoomukseltaan kiinteätä, pienihuokoista, t i
i-vistä ainetta (substantia compacta), ja
tämän alla oleva harvempi, sienitnäinen aine. 1 u
u-hohka (substaiitia spottgiosa), jossa usein
nähdään tarkkaa systeemiä noudattaen kulkevia
luu-lamellikerroksia. Ne muodostavat luun sisään eri
suuntiin kulkevia vahvikkeita, jotka
arkitektoni-sesti järjestyneinä vahvistavat luun kantavuutta.
— Luun ulkopintaa peittää luukalvo
(perios-tcum); onttojen luiden sisäseinämässä on
samanlainen luun sisäkalvo (endoxteum).
Luukalvo on kahden kerroksen muodostama. Se
liittyy sisäpinnallaan läheisesti luuhun pitäen m. m.
huolta uusien luusolujen muodostumisesta. Tästä
sen toiminnasta riippuu esim. se, että katkenneella
luulla on kyky kasvaa eheäksi. Luukalvon
vahvempaan ulkopintaan liittyvät lihakset, jänteet
ja lihasten peitinkalvot. — Muotonsa puolesta
luut jakautuvat pitkiin, litteihin ja lyhyiin.
Pitkissä luissa on liereä luu n varsi (diaphysis)
ja sen kummassakin päässä paksumpi luu n pää
(epiphysis). Luunvarren sisällä on
ydinon-t e 1 o, jonka täyttää luuydin (ks. t.). Luunvarren
seinämässä on luuaine tiivistä, pienihuokoista;
luunpäässä se on harvempaa. Pitkiä luita
tavataan raajoissa, esim. sääriluu. Litteissä luissa on
kaksi tiiviin luuaineen muodostamaa pintaa ja
näiden välissä ohut luuhohkakerros. Litteitä
I luita ovat esim. useat pääkallon luut ja lapaluu.
Lyhyet luut ovat monitahkoisia tiiviin pinta
kerroksen ja huokoisemman sisäosan
muodostamia luita, esim. nikamat, ranne- ja nilkkaluut.
— Ihmisen useimmat luut kehittyvät sikiöllä
tavattavan ruston tilalle (rustoperäiset 1.
primääriset l:t); ainoastaan harvat luut, kuten esim.
muutamat pääkallon luut, ovat syntyneet
sidekudoksen luutumisen kautta (peitin- eli iho-l :t,
sekundääriset l:t). Eläimillä, etenkin
alemmilla, tavataan paljon enemmän sidekudoksesta
syntyneitä luita. Luutuminen alkaa aina
määrätystä luutumispisteestä, joita
pitkissä luissa on kolme: yksi luunvarressa ja yksi
kummassakin luunpäässä. Luutuminen tapahtuu
sekä alkuperäisen ruston sisällä että sen
pinta-osissa, rustokalvon alla. Rustonsisäinen
luutuminen alkaa luutumispisteistä, joissa rustosolut
ensin suurenevat ja jakautuvat muodostaen ruston
sisään toisiinsa liittyviä onteloita, joihin ruston
pinnalta tunkeutuu verisuonia sekä solurikasta
kudosta. Eräät verisuonen mukana tulleet solut,
luutamuodostavat solut (osteoblastit)
asettuvat rustoon syntyneen ontelon pinnalle ja
muodostavat sekä luusoluja että näiden välille
kovaa luuainetta. Alkuperäinen rusto häviää
vähitellen ja tilalle tulee luutumispisteestä käsin
luukudosta. Mutta samalla kasvaa
luutumispisteestä poispr .n oleva rusto edelleen ja johtaa,
siten luun jatkuvaan kasvamiseen, joka lakkaa
vasta kun luu on saavuttanut täyden
kehityksensä. Pitkien luiden kolmen luutumispisteen
välille jää, siksi kuin luu on kehittynyt täyteen
mittaansa, rustovyöhyke, luunpiiänrusto, joka
pitää huolta luun pituuskasvusta. Nivelpintoja
peittävä nivelrusto on jäte alkuperäisestä,
luutumatta jääneestä rustosta. Luun paksuuskasvusta
pitää huolta sikiön rustokalvo, joka myöhemmin
muuttuu luukalvoksi ja jonka sisäpinnan solut
erittävät luuainetta kerroksen toisensa jälkeen.
Y. K.
Luu-absessi (ks. Ab sees.s us), rajoitettu
märkiminen luussa. Esiintyy nuorilla henkilöillä
ja tavataan usein sääriluussa. Se aikaansaa
ankaria kipuja ja särkyjä. Hoito kirurginen.
Luuaine ks. L u ti.
Luu-atrofia (ks. At ro f ia), useiden
erilaisten tautien, pitkäaikaisen siteessä-olon (kipsiside)
tai vanhuuden aikaansaama luun vähittäinen
surkastuminen.
Luubreksia (ks. B reksi a), fosforiittien
ryhmään kuuluva vuorilaji; pääasiallisesti
luupirsta-leita, hampaita ja kalkkikivenkappaleita,
liiteai-neena merkelimäinen aines. Syntyy
kalkkisint-terimuodostuksessa ja esiintyy pohjakatteena
luolissa, rotkoissa ja karstikuopissa. Diluviaaliset 1 :t
sisältävät runsaasti luolaeläinten, kuten
luolakarhun, luolahyeenan y. m. jätteitä ja ovat
arvokkaita tutkittavia paleontologeille ja arkeologeille.
V. A. K-io.
Luuga ks. L a u k a a n j o k i.
Luuganjoki ks. Laukaanjoki.
Luuhauki ks. L e p i d o s t e u s.
Luuhauraus on seuraus luu-atrofiasta, tai
muutamista suorastaan luuhun vaikuttavista
taudeista. Esiintyy fysiologisena ominaisuutena
vanhoilla ihmisillä. Haurastuneet luut murtuvat
paljon helpommin kuin luu tavallisesti, niiden
pa-rantumiskyky on huomattavasti alentunut.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
