Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Martyn ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
119
Marxilaisuus
jestelmän täytyy silloin kukistua, ja
tuotantovoimat luovat uuden itseään paremmin
vastaavan taloudellisen järjestyksen. Viimemainitun
muuttuessa muuttuvat myöskin siihen perustuvat
uskonnolliset, siveelliset, valtiolliset,
oikeudelliset y. m. ..ideologiset" olot. Ulkonaisesti, s. o.
ihmisten tietoisuudessa, tämä kehitys esiintyy
siten, että syntyy eri yhteiskuntaluokkia ja
niiden kesken etujen ristiriitoja. Eri luokat
edustavat nimittäin joko vanhaa, voimassa olevaa
talousjärjestelmää tai sitä uutta
talousjärjestelmää, joka pyrkii ilmoille tuotantovoimien kautta.
Luokkajako sai alkunsa yksityisomaisuuden
mukana. Siitä lähtien on ollut olemassa toisella
puolen hallitseva ja „riistävä" luokka ja toisella
puolella tämän luokan hallitsema ja riistämä
luokka, joskohta riistämisen muodot ja laajuus
evätkin aikojen kuluessa vaihdelleet; siitä
lähtien on myöskin koko historia ollut
luokkataistelun historiaa.
„Das Kapital" teoksessa y. m. Marx ottaa
sel-vittääksensä kapitalistisen talousjärjestelmän
ke-hityslakeja, tämän kehityksen suuntaa ja sen
välttämätöntä lopputulosta. Kapitalistisessa
yhteiskunnassa työn tuotteet alkavat yhä
suuremmassa määrässä olla tavaroita, s. o. vaihtoa
varten valmistettuja tuotteita. Voidakseen tulla
vaihdetuksi tavaran täytyy olla hyödyke,
hyödyllinen esine, toisin sanoen, sillä täytyy olla
käyttöarvoa, minkä määräävät tavaran
fyy-silliset ominaisuudet. Se suhde, jossa tavarat
vaihdetaan toisiinsa, on niiden vaihtoarvo
1. a r v o. Tämä arvo ei riipu niiden
hyödyllisyydestä, vaan siitä, että niihin on pantu
ihmistyötä, jolloin on jätettävä huomioon ottamatta
tämän työn erikoinen muotokin. Tavaran arvon
mittana on siihen sisältyvän työn määrä, ja
tämän mittana se aika, joka menee tavaran
valmistamiseen; tämä aika ei kuitenkaan
välttä-mättömästi ole se aika, mikä tosiasiallisesti on
käytetty tavaran valmistamiseen, vaan se on
n. s. keskimääräinen eli yhteiskunnallisesti
välttämätön työaika, s. o. se työaika, minkä tietyn
tuotteen valmistamiseen tarvitsee työläinen, joka
tekee työtä keskinkertaisella taidolla ja
voima-peräisyydellä ja joka käyttää kunakin aikana
yleisesti käytännössä olevia apuneuvoja ja
työvälineitä. Kapitalistiselle tuotantotavalle on
kuitenkin ominaista, että tavaran arvo ja tavaran
hinta, s. o. rahassa ilmaistu arvo, vain
sattu-moilta menevät yksiin. Sombartin mukaan Marxin
arvolaki ei ole muuta kuin taloudellinen ilmaisu
sille tosiasialle, että työn yhteiskunnallinen
tuotantovoima on taloudellisen olemassaolon
pohjana. — Samaten kuin arvo on myöskin
lisäarvo yhteiskunnallinen tosiasia. Jos esim.
teol-lisuudenharjoittaja saa myydessään tuotteensa
liikkeeseensä kiinnitetyn pääoman palaamaan
takaisin voitolla lisättynä, on tämä voitto
lisäarvoa, ja pääoma on juuri lisäarvoa tuottava
arvo. Lisäarvo syntyy siitä, että työläisen työ
luo enemmän arvoa kuin mitä hänelle
suoritetaan työpalkkana. Myöskin työläisen työvoima
on kapitalismin vallitessa vain kauppatavara, ja
sen arvon määräävät sen ylläpitämiseksi ja
uusimiseksi välttämättömät kustannukset.
Olettakaamme, että työläinen, joka tekee työtä 12
tuntia päivässä, luo 6 ensimäisen tunnin kuluessa
niin paljon arvoa, että se vastaa viimeksimainit-
tuja kustannuksia. Silloiu se arvo, jonka hän luo
6 viimeisen tunnin aikana, joutuu kokonaan
kapitalistin omaksi ja on juuri lisäarvoa. Se
työ, mikä suoritetaan 6 ensimäisen tunnin aikana,
on välttämätöntä työtä; se työ taas, joka
suoritetaan 6 viimeisenä tuntina, on lisätyötä. Koska
siis liikevoiton (lisäarvon) suuruus riippuu
lisätyön suhteesta välttämättömään työhön, niin
kapitalistit pyrkivät anastamaan itselleen
mahdollisimman paljon juuri tätä maksamatonta
lisätyötä, niinmuodoin toiselta puolen pitentämään
työaikaa, toiselta puolen lisäämään työvoiman
tuottavuutta teknillisillä uudistuksilla ja
parannuksilla. Edellinen menettely on suoranaista
työväenluokan ,.eksploateeraamista", riistämistä,
jälkimäinen menettely on tämän riistämisen
tukena. Keskinäinen kilpailu pakottaakin
työläisen, joka ei saata tuoda markkinoille muuta
tavaraa kuin työvoimansa, työaikaan,
työpalkkaan y. m. nähden tyytymään yhä kovempiin
ehtoihin. Sitäpaitsi ei palkkatyöläisellä ole
kapitalismin vallitessa mahdollisuutta, niinkuin
ennen, kohota itsenäisen tuotannonliarjoittajan
asemaan, vaan hänen täytyy pysyä koko ikänsä
palkkatyöläisenä, koska kapitalistisen tuotannon
kehittyessä tuotantovälineiden omistajaksi
pääseminen käy hänelle yhä vaikeammaksi ja
lopulta ihan mahdottomaksi. Mitä taas
teknillisiin uudistuksiin ja parannuksiin tulee, niin
nekin vain pahentavat työväen asemaa, sillä
koneiden käytäntöön ottaminen ja yhä
täydelliseni-miksi saattaminen vähentää ihmistyötä, tekee
suuret työväeujoukot työttömiksi ja synnyttää
näin n. s. teollisuuden vara-armeian,
josta aina suotuisain konjunktuurein vallitessa
saadaan tarpeelliset lisävoimat, mutta jota
jokainen liikepula taas kartuttaa ja joka
kilpailullaan polkee työssä olevien elinehtoja,
puhumattakaan siitä että koneet tekevät mahdolliseksi
myöskin naisten ja lasten työvoiman
käyttämisen, ja siitä, että palkkatyöläisten lukua vielä
lisää käsityöläisten ja taloudellisesti heikkojen
kapitalististen yrittäjäin sortuminen kilpailussa,
varsinkin liikepulien aikana. Kaikesta tästä on
seurauksena, että samalla kuin tuotantovälineet,
s. o. kapitalistinen rikkaus, kasaantuvat yhä
harvempiin käsiin (a k k u m u 1 a t s i o n i- 1.
ta-saantumisteoria), samalla kasaantuu
vastakkaiselle, s. o. työväen puolelle, yhä
enemmän kurjuutta, työntuskaa, orjuutta,
tietämättömyyttä, eläimellisyyttä ja siveellistä alennusta
(k u r j i s t u m i s t e o r i a).
Edellä esitetyn kehityksen ja asiaintilan
lähei-simmässä yhteydessä on se seikka, että myöskin
tätä nykyä on olemassa sovittamaton ristiriita
nykyajan pitkälle kehittyneiden tuotantovoimain.
sen koneisiin ja yhä täydellisemmäksi
kehitettyyn työnjakoon perustuvan tuotannon ja voi
massa olevan kapitalistisen talousjärjestelmän
välillä. Tämä ristiriita ilmenee siinä, että kun
tuotanto tätä nykyä on yhteis tuotantoa, s. o.
useiden henkilöiden yhteistoimintaan perustuvaa,
ovat tuotantovälineet: koneet, raaka-aineet,
j. n. e. ja myöskin valmiit tuotteet
yksityisten omaisuutta; se ilmenee lisäksi siinä, että
kun yksityisessä tuotantolaitoksessa tuotanto on
yksityiskohtia myöten tarkoin suunniteltu ja
järjestelty, vallitsee koko yhteiskunnan tuotannon
alalla täydellinen epäjärjestys. Jokainen tuot-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
