Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Minä-romaani ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
569
Minä-romaani—Mir
570
voisi olla kokemusta ja tietoa. Näin ollen kaikki
päätelmät, joiden avulla puhtaasta m:stä
johdetaan pysyväisen sielun kuolematon olemassaolo,
raukeavat tyhjiin. Tätä edellisen ajan
metafyy-sillisen kuolemattomuusopin häviötä Kant ei pidä
minään onnettomuutena, sillä kuolemattomuuden
vakaumus ei kaipaa teennäisiä tietopuolisia
todistuksia, vaan on sydämen yksinkertainen usko,
joka nojautuu siveelliseen tarpeeseen. Kantin
puiltaan m:n opista lähtien Fichte kehitti opin
absoluuttisesta m:stä, joka hänestä on
kaikissa ajattelevissa olennoissa perusteena
toimiva järki. Tämä oppi. joka esiintyy toisillakin
Saksan suurilla idealisteilla (Schelling, Hegel),
etääntyy kauas Kantin kriitillisestä kannasta ja
yleensä kokemusperäisestä tieteestä.
Nykyisessä filosofiassa syystä pannaan painoa
siihen, että ta junelämässä esiintyy yhteys, joka
Humen ja häntä usein seuranneiden
englantilaisten ajattelijain (varsinkin n. s.
assosiatsioni-psvkologei n) käsityksissä jää liian paljon
huomioonottamatta. M. ei ole etsittävä jostakin
yksityisestä kokemuksesta, vaan 011 sen yhdistävän
toiminnan perustana, jota kaikki tajunelämä
edellyttää. Ilman m:n yhdistävää toimintaa ei
tajunelämää ole olemassa. M. ei ole kuitenkaan
ymmärrettävä ehdottoman pysyväiseksi,
muuttumattomaksi olennoksi 1. substanssiksi, vaan on
sielullista elämää kannattava ja sen mukana
alituisesti muuttuva subjekti, joka vaikuttavana
ja vaikutuksia vastaanottavana osoittautuu
suhteellisesti itsenäiseksi keskukseksi. Ettei m.
kokemuksen tosiasiana ole mikään ehdoton yhteys,
se seikka on saanut paljon valaistusta niistä
varsinkin ranskalaisten tutkijain tutkimuksista
(A. Binet, Pierre Janet, Th. Ribot), joiden
mukaan yksilön persoonallisuus muutamissa
sairaalloisissa tapauksissa omituisella tavalla
kaksinais-tuu, jopa niin että samassa ihmisessä on samaan
aikaan ikäänkuin kaksi m:ää toiminnassa, jotka
eivät tiedä toisistaan. Esim. hysteerinen henkilö
keskustelee innokkaasti lääkärinsä kanssa, mutta
vastaa samalla kirjallisesti lyhyihin kysymyksiin,
jotka jokin kolmas henkilö hänelle tekee,
ollenkaan siitä tietämättä. Onko tällaisissa
tapauksissa todellakin m:n kaksinaistuminen olemassa
vai eikö asia ole käsitettävä niin, että määrätyt
toiminnanpuolet, joita sama m. suorittaa, voivat
olla sille enemmän tai vähemmän selvästi
tajuttuja, on kuitenkin kysymys, jota ei voitane
pitää ratkaistuna (vrt. Persoonallisuus,
Taju). Z. C.
Minä-romaani, sellaisen romaanilajin nimi,
missä tekijä antaa romaanin päähenkilön itsensä
kertoa elämäntai inansa. [vrt. Spielhagen,
„Bei-träge zur Theorie und Technik des Romans"
(1883).] J. n-i.
Mio conto [-%-] (it.) lylienn. M. C., leauppat.,
omaan laskuuni.
Miohippus, 3-varpainen hevosen kantamuoto
mioseenikaudelta.
Mioseeni (kreik. me’ion = pienempi, ja
kai-no’s = uusi), se tertiäärisysteemin 4 osastosta,
joka seuraa oligoseenia ja jonka päällä 011
plio-seeni.
Miquel [-ke’l], Johannes von (1829-1901),
saks. valtiomies; rupesi 1850 asianajajaksi
Got-tingeniin; otti 1859 osaa „Kansallisyhdistyksen"
perustamiseen; valittiin 1864 Hannoverin maa-
päiville, oli v;sta 1865 Osnabriiekin
pormestarina ja 1869 ylipormestarina, 1870-73 Berliinin
diskonttoyhtiön johtajana, v:sta 1876 uudelleen
Osnabriiekin ylipormestarina ja v:sta 1879
Mainin Frankfurtin ylipormestarina; v:sta 1867
Preussin maapäivien ja 1867-76 ja 1887-90
Saksan valtiopäiväin jäsenenä saavuttaen huomatun
aseman kansallisvapaamielisen puolueen
keskuudessa; Preussin raha-asiainministerinä 1890-1901.
M. pani toimeen suoranaisten verojen
uudistuksen ja saavutti ratkaisevan vaikutusvallan
Preussin koko hallintoon; tuli 1897 ministeristön
vara-esimieheksi. Oltuaan nuoruudessaan
mielipiteiltään äärimäiskantainen, jopa sosialisti, lähestyi
M. aikaa myöten yhä enemmän vanhoillisia
piirejä saadakseen niiden avulla aikeensa
perilleaje-tuksi. J. F.
Mir (ven.), ven. talonpoikain kvläykteiskuiita
ja samalla tämän yhteiskunnan yhteinen
maanomistus. M. on ehkä kehittynyt vanhasta
slaavilaisesta perheyhteisöstä; nykyisessä muodossaan
se on peräisin 1600-luvulta, jolloin maaorjuus
pantiin toimeen. Ne maaorjat, jotka muodostivat
m:n, olivat keskinäisessä takuussa
maanomistajalle ja valtiolle suoritettavista veroista; m:n
käytettävissä oleva maa, joka alkuansa oli
maaorjien isännän omaisuutta, jaettiin perheenisien
kesken jà tämä jako uusittiin joka verorevisionissa,
s. o. yleensä joka viidestoista vuosi, mutta
tarpeen vaatiessa useamminkin. Kun maaorjuus
poistettiin 1861, säilytettiin m., joka sai vielä
entistä suuremman merkityksen senkin johdosta,
että maa nyt tuli m:n omaisuudeksi. Hallitus
lunasti maan maanomistajilta, mutta
talonpoikien tuli vähitellen suorittaa tämä lunastusmaksu
takaisin valtiolle. Talonpoikien solidarinen
vastuunalaisuus verojen suorittamiseen nähden
pysytettiin entisellään. Kyläkokouksella on suuri
valta m:n jäseniin nähden; se jakaa maan
talonpoikien kesken, mutta saattaa myöskin ottaa
maa-osuuden pois siltä, joka ei maksa verojansa; se
määrää, millä ehdoilla joku saa erota m:stä,
y. m.; kyläkokouksen valitsemista kunnallisista
virkamiehistä on tärkein s t a r o s t a, joka on
kyläkokouksen kokoonkutsuja ja puheenjohtaja,
poliisimies y. m. — Yhteinen maanomistus on
ollut yleinen muissa Venäjän osissa paitsi
Itä-merenmaakunnissa, Liettuassa, Valkea- ja
Vähä-Venäjän länsiosissa. Se seikka että talonpoika
maata uudestaan jaettaessa voi menettää entisen
maaosuutensa, estää häntä ryhtymästä
viljelyksiään parantamaan, joten yhteinen maanomistus
011 näyttäytynyt haitalliseksi maanviljelyksen
edistymiselle. Nykyisin onkin Venäjällä ryhdytty
hävittämään mir-laitosta. V. 1903 poistettiin
talonpoikien keskinäistakaus valtion, semstvon ja
kyläkunnan määrämaksujen suorittamisesta.
Lisäksi on varsinkin v:sta 1906 lähtien koetettu
helpottaa ja jouduttaa siirtymistä
yhteisomistuksesta yksityisomistukseen. Jo orjien
vapauttamislaki teki kyläkokouksille mahdolliseksi kahden
kolmanneksen enemmistöllä muuttaa
yhteisomistuksen yksityisomistukseksi, samalla kuin se
antoi myöskin yksityisille talonpojille oikeuden
edeltäpäin ostaa maaosuutensa
yksityisomaisuudeksi. Laki 14 p:Itä jouluk. 1S93 tosin rajoitti
tuntuvasti tätä oikeutta, mutta väliaikainen
laki 9 p; Itä marrask. 1906 myönsi yksityiselle
oikeuden erota mistä ja saada osuutensa yksi-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
