Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Muinaismuistoyhdistys ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
767 Muinaissuomalaisten pakanallinen uskonto—Muinaistieteellinen toimikunta 768
ja Methodios olivat kotoisin Makedoniasta ja
juuri Makedoniassa ja Albaniassa kehittyi ja
vakiintui m. k. sekä kun kielellisetkin
todistus-kohdat viittaavat mainituilla seuduilla
puhuttuihin bulgaarialaisiin murteihin, saatamme
oikeim-min m:ta k :tä sanoa muinaisbulgaariaksi.
Vanhimmassa muodossaan on m. k. säilynyt niissä
kirjallisuuden muistomerkeissä, jotka ovat
9:nneltä, 10:nneltä ja ll:nneltä vuosis. Kun
kristinusko Bulgaariasta päin levisi Venäjälle ja
Serbiaan, tuli m:een k:een täällä ven. ja serb.
aineksia, jonka tähden tällaisia slaav.
kirkkokielen tekstejä sanotaankin joko venäläis- tai
serbialaissekaisiksi slaav. kirkkokielen
muistomerkeiksi. Myöskin Balkanin pohjoispuolella
olevassa Bulgaariassa syntyneet kirkkokielen
tekstit ovat kielimuodoltaan toisenlaisia kuin
varsinaiset m:n k:n muistomerkit. Myöhemmäksi
slaav. kirkkokieleksi 1. lyhyesti slaav.
kirkkokieleksi sanomme vastakohtana „muinaiselle"
sitä tämän muuttunutta muotoa, joka vielä
tänä päivänäkin on kreikanuskoisten
slaavilaisten (bulgaarialaisten, serbialaisten ja
venäläisten) jumalanpalveluksen kielenä.
Katolin-uskoiset slaavilaiset (kroaatit, sloveenit,
tsekki-läiset ja puolalaiset) käyttävät omia kieliänsä
kirkonkielenä. M:n k :n muistomerkit ovat
kirjoitetut : kaikista aikaisimmat n. s. glagolisilla
kirjaimilla (glagolitsa), jonka alkuperä ei ole
vielä selvä, ja myöhemmät n. s. kyrillisellä
kirjaimistolla, joka perustuu kreikkalaiseen. M:n
k :n tärkeimmät muistomerkit on julkaissut
etupäässä Jagic, parhaimman kokonaisesityksen itse
kielestä on antanut Leskien („Handbuch der
altbulgar. Sprache", useita pain. ja. „Grammatik
der altbulgar. Sprache", 1909). [Jagic,
„Entste-hungsgeschichte der altkirchenslavischen Sprache"
(1913).] J. J- M.
Muinaissuomalaisten pakanallinen uskonto
ks. Suomalaisten muinaisuskonto.
Muinaistiede 1. arkeologia on tiede, joka
laajimmassa merkityksessä otettuna tutkii
ihmissuvun muinaisia vaiheita, perustuen säilyneisiin
ihmiskäsin aikaansaatuihin esineellisiin
muistoihin. Tutkimusalaa silmällä pitäen
puhutaan esihistoriallisesta, klassillisesta,
kristillisestä, orientaalisesta ja raamatullisesta
muinais-tieteestä. Useihin kysymyksiin nähden ne
luonnollisesti ovat kosketuksissa keskenään, samoin
kuin m. aputieteinään — paitsi historiaa —
käyttää kansatiedettä, kielitiedettä,
numismatiikkaa eli rahatiedettä, vieläpä geologiaa, eläin- ja
kasvitiedettäkin (ks. n. sekä Esihistoria).
Esihistoriallisen m:n
tutkimusmenetelmä on n. s. vertailevan-typologinen.
Muinais-tutkija käyttää lähteinään kiinteitä ja irtonaisia
muinaisjäännöksiä. Edellisiä tutkitaan
kaivamalla. ja kaivausten tulokset merkitään
muistiin ja kuvataan, silmällä pitäen
muinaisjäännösten rakennetta ja laatua, niissä tavattavien
muinaisesineiden asemaa ja keskinäistä suhdetta.
Irtonaiset esineet, joiden muinaistieteellinen arvo
suureksi osaksi riippuu siitä, millä tavalla ne
ovat löydetyt ja talteen pannut, muodostavat
muinaiskaluston, joka ryhmitetään löydöittäin,
samanaikuiset esineet yhteen. Eri löytöjen
esineitä toisiinsa vertaamalla voidaan määrätä,
minkälaiset esineet ovat olleet samaan aikaan
käytännössä. Näin saadaan muinaiskalusto jae-
tuksi ryhmiin, jotka ovat joko paikallista tai
ajallista laatua. Viimeksimainittujen ryhmien
nojalla jaetaan esihistoriallinen aika lyhyempiin
alajaksoihin, joiden luonteen esihistorian tutkija
koettaa mahdollisimman tarkoin kuvata,
tutkimalla esineiden valmistustapaa, koristeita,
merkitystä y. m., ja niin korvata samanaikuisten
kirjallisten lähteiden puutteen. Vertailemalla
vihdoin laajempien alueiden muinaiskalustoja
toisiinsa voi esihistorioitsija erottaa suurempia
kiinteitä sivistysalueita, osaksi
kansallisuuspiire-jäkin. Hän vertaa niiden sivistyssuhteita
toisiinsa ja valaisee kauppasuhteita; sellaisten
muinaisesineiden avulla, joita kaupan kautta on
kulkeutunut niille vieraaseen muiuaiskalustoon
maista, joissa historiallinen aika ulottuu
kauemmaksi taaksepäin — kuten Välimeren maissa,
etenkin Egyptissä — hän voi saada varmoja
aikamäärittelyjä syrjäisempienkin maiden
mui-naiskalustolie ja sivistysvaiheille.
Esihistoriallinen m. niin ollen vaatii hyvin tarkkoja
kaivauksia, runsasta tutkimusainehistoa ja laajalti
ulkopuolelle tutkittavan maan tapahtuvaa
vertailua. —- Kun kumminkin aikaisemmin museoihin
tulleesta ja osaksi vieläkin tulevasta
muinais-kalustosta ei ole olemassa tarkkoja löytötietoja,
on sellaisiakin esineitä kuitenkin voitu käyttää
apuna muinaistutkimuksessa ruotsalaisten
keksimän typologisen tutkimusmenetelmän avulla. —
Esihistoriallinen m. on vielä varsin nuori tiede.
Perusta sille laskettiin, kun n. s.
kolmikausi-järjestelmä (ks. t.) tuli hyväksytyksi, sillä sen
kautta tuli esihistoriallinen kalusto ensi kerran
tieteellisesti ryhmitetyksi. Pitkin viime vuosi
sataa tämä tiede on sitten nopeasti edistynyt.
Sillä on edustajia useissa yliopistoissa, sitä
varten on laajoja aikakauskirjasarjoja, ja useita
yhdistyksiä. (ks.
Muinaismuistoyhdistykset, Muinaistieteelliset
kongressit, Museo.)
Mainittakoon vielä eräitä tapahtumia
esihistoriallisen m:n historiasta.
Kolmikausijärjes-telmä esitettiin n. 1830. Pronssi-rautakausien
vaihteelta oleva Hallstatt-kalmisto keksittiin
1S46. Paleoliittinen kivikausi opittiin tuntemaan
1853, Sveitsin paalukvlät 1854. Schliemannin
Troiassa suorittamat tutkimukset kuuluvat
1870-luvulle; pronssikautisen jaoituksen todisti
tieteellisesti varmaksi Montelius 18S5. —
Etevim-mät muinaistutki jat ovat Oscar Montelius ja
Soplius Miiller (ks. n.). Eri aikakausien
tutkijoista ks. Esihistorialliset
ajanjaksot, kunkin aikakauden lopussa. Mainitun
artikkelin lopussa on lueteltu yleisluontoista
muinaistiet. kirjallisuutta.
Suomen m:n varsinaisesti ensimäinen
tieteellinen edustaja on J. R. Aspelin (ks. t.). Jo
ennen häntä olivat esihistorian alalla julkaisseet
teoksia H. J. Holmberg ja K. A. Bomansson. —
Myöhempiä Suomen muinaistutkijoita ovat
kivikauden tutkijat J. Ailio (pääteos: „Die
stein-zeitlichen Wohnplatzfunde in Finland III",
1909), Ilj. Appelgren-Kivalo ja A. Hackman.
— Suomen muinaisjäännökset ovat v:n 1883
asetuksen kautta suojatut ja niitä hoitamaan
asetettiin 1884 muinaistieteellinen toimikunta.
A. M. T.
Muinaistieteellinen toimikunta asetettiin
arm. julistuksella 19 p:ltä kesäk. 1884 valvo-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
