Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Napoleon II (Napoléon François Joseph Charles Bonaparte) - Napoleon III (Charles Louis Napoléon Bonaparte) - Napoleon Eugène Louis Jean Joseph
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1015
Napier—Napoleon
1021
mistä Napoleon I satapäiväisen keisarivallan
aikana turhaan vaati häntä takaisin. Toisen
kerran luopuessaan kruunusta 22 p. kesäk. 1815
Napoleon I huudatti poikansa keisariksi N. II :n
nimellä, ja edustajakamari ja päärien kamari
tunnusti hänen oikeutensa. Mutta liittolaiset
palauttivat bourbonit Ranskan valtaistuimelle, ja N.
jäi Itävaltaan, missä hän, menetettyään 1817
perintöoikeutensa äitinsä Marie Louisen
hallitsemaan Parman herttuakuntaan, sai 1818
arvonimen Reichstadtin herttua. N. oli intohimoinen,
vilkas ja varsinkin sota-asioita harrastava
nuorukainen, joka ihaili isänsä suurtöitä; aikainen
kuolema teki pian lopun hänen kunnianhimoisista
unelmistaan. [Welschinger, „Le roi de Rome";
Wertheimer, „üer Herzog von Reichstadt".] N. on
sankarina Rostand’in näytelmässä „L’Aiglon".
3. N. III (Charles Louis Napoléon
Bonaparte) (1808-73), ranskalaisten keisari,
Napoleon I:n veljen Hollannin kuninkaan Ludvikin
ja Hortense Beauharnais’n kolmas poika.
Napoleon I :n kukistuttua 1815
hän asettui äitinsä kanssa
Sveitsiin, missä sai
sotilas-kasvatuksensa. Liityttyään
carbonarien seuraan hän
vanhemman veljensä
Napoléon Louis’n kanssa 1831
otti osaa kapinaan, joka
tehtiin Romagnassa
Itävaltaa vastaan, ja
pelastui töin tuskin joutumasta
itävaltalaisten käsiin.
Napoleon I:n pojan
Reichstadtin herttuan kuoltua
1832 N. esiintyi Ranskan
keisarikruunun vaatijana
ja julkaisi samaan
aikaan kirjoituksen
„R§ve-ries politiques", jossa hän vakuutti, että
Ranskan saattoi pelastaa vain napoleonilainen
kansanvaltaisiin laitoksiin nojautuva keisarivalta.
Lokak. 30 p. 1836 N. teki onnistumattoman
ka-pinayrityksen Strassburgissa, joutui vangiksi ja
lähetettiin Pohjois-Ameriikkaan. mistä kuitenkin
jo kesällä 1837 salaa palasi Sveitsiin. Kun
Ranskan hallitus vaati, että hänet karkoitettaisiin
täältä, lähti hän 1838 Englantiin, missä 1839
julkaisi merkillisimmän kirjoituksensa ,.Des idées
napoléoniennes", jossa hän koettaa selvittää
Napoleon I:n politiikan periaatteita. Elok. 1840 hän
mukanaan aseellisia seuralaisia astui maihin
lähellä Boulognea ja koetti uudelleen saada
aikaan kapinaa, mutta vangittiin, tuomittiin
elinkautiseen vankeuteen ja vietiin Picardie’ssa
olevaan Ham nimiseen linnaan. Täällä hän vietti
aikansa uutterissa opinnoissa ja kirjoitti useita
teoksia, m. m. yhteiskunnallisia kysymyksiä
käsittelevän kirjasen («Extinction du paupérisme",
1844), joka suuresti miellytti työmiehiä. Toukok.
1846 N:n onnistui paeta Lontooseen. Hän oli
edelleen vakuutettu siitä, että hän kerran oli
pääsevä määränsä päähän eikä hänen
tarvinnutkaan enää kauan odottaa. Helmikuun
vallankumouksen jälkeen 1848 N. valittiin Ranskan
kansalliskokoukseen ja jouluk. sam. v. tasavallan
presidentiksi. Napoleon I :n mainehikkaan ajan
muisto, katolisen papiston kannatus ja kansan
suuren enemmistön kyllääntyminen vallanku-
Napoleon III.
mouksen synnyttämiin levottomuuksiin teki
hänelle mahdolliseksi saavuttaa aseman, josta hän
ei enää aikonut luopua. Papiston antaman avun
hän palkitsi lähettämällä 1849 Kirkkovaltioon
ransk. sotajoukon, joka uudisti paavin vallan.
Kun häntä valtiosäännön mukaan ei voitu neljän
vuoden kuluttua valita heti uudestaan
presidentiksi eikä lakiasäätävässä kokouksessa voitu
saada riittävää enemmistöä tämän pykälän
muuttamiseen, päätti N. muutamien uskottujen kanssa
ryhtyä valtiokaappaukseen, joka pantiinkin
toimeen aikaisin aamulla 2 p. jouluk. 1851.
Eduskunta julistettiin hajoitetuksi, joukko sen
jäseniä vangittiin ja kaikki vastustuksen yritykset
tukahutettiin verisesti sekä Pariisissa että
maaseudulla. Ihmisiä vangittiip tuhansittain ja
tuomittiin karkoitettaviksi. Yleisellä
kansanäänestyksellä annettiin vielä saman kuun kuluessa
N:lle valta valmistaa uusi valtiosääntö. Se
julkaistiin 14 p. tammik. 1852 ja sen mukaan N.
sai laajan vallan, jota senaatti ja
lainsäätäjä-kunta vain vähässä määrin rajoittivat. Uuden,
marrask. 1852 toimeenpannun
kansanäänestyksen perusteella hän julistutti itsensä keisariksi.
Tammik. 1853 hän meni naimisiin Eugénie de
Montijou kanssa (ks. Eugénie Marie). —
N. koetti vahvistaa uutta asemaansa varsinkin
voimakkaalla ulkopolitiikalla. Ottamalla
menestyksellä osaa Itämaiseen sotaan (1853-56) ja
auttamalla Sardiniaa Itävaltaa vastaan (1859) hän
kohottikin tuntuvasti sekä omaa että Ranskan
arvoa. Mutta 1860-luvulla alkoivat
vastoinkäymiset. Onneton Meksikon sotaretki (1862-67)
alensi hänen mainettansa, ja tyytymättömyys
hänen omavaltaiseen sisälliseen hallitukseensa
kasvoi kasvamistaan huolimalta siitä, eitä hän teki
paljon varsinkin Ranskan taloudellisen
vaurastut-tamisen hyväksi (esim. rakennuttamalla
rautateitä). N. koetti tukea horjuvaa valtaistuintansa
antamalla kansalle enemmän valtiollisia oikeuksia,
muuttamalla itsevaltiutensa «vapaamieliseksi ja
parlamentaariseksi keisarivallaksi". Yleinen
kansanäänestys hyväksyi tätä tarkoittavat
valtiosäännön muutokset 8 p. toukok. 1870. Mutta
hei-näk. sam. v. Preussiä vastaan vasten N:n
tahtoa julistettu onneton sota vei hänet
perikatoon. Syysk. 2 p. 1870 hänen täytyi Mac
Mahonin armeian mukana antautua vangiksi
Sedanissa, ja kahta päivää myöhemmin
kukistettiin keisarivalta Pariisissa. N. vietiin
Kas-selin läheisyydessä olevaan Wilhelmshöhen
linnaan, mistä hän maalisk. 1871 sai lähteä
Englantiin. Täällä hän asui kaksi vuotta myöhemmin
tapahtuneeseen kuolemaansa asti Camden
hou-sen linnassa Lontoon läheisyydessä.
Onnettomuuksistaan ja kivuloisuudestaan huolimatta N.
säilytti loppuun asti mielenmalttinsa ja sitkeän
luottamuksensa tulevaisuuteen. -— Hänen
lukuisista kirjallisista julkaisuistaan mainittakoon
vielä «Histoire de Jules César" (1865-66). [De la
Gorce, ,.Histoire du second empire"; Ollivier,
„L’empire libéral", T. Säve, „N. III oeh det andra
kejsardömet".]
4. N. Eugène Louis Jean Joseph
(1856-79), «keisariprinssi". ransk. kruununtavoit
taja, Napoleon IIT :n ja Eugénie de Montijou ainoa
poika; otti saks. ransk. sodan alkaessa osaa
pieneen Saarbrückenin kahakkaan 2 p. elok. 1870.
mutta lähti ranskalaisten ensimäisten tappioiden
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
