Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Oikeus ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1453
Oikeus
1454
orjillekin jonkun verran oikeuksia ja jokin
määrä oikeuskelpoisuutta. Sellainen valtio, missä
yksi ainoa henkilö, hallitsija, olisi vapaa,
kaikki muut orjia, on oikeastaan vain
kuvitelma, ei todellinen muodostus, mutta
kieltämätöntä on. että despoottisesti hallitussa valtiossa,
missä hallitsijan julkilausuma tahto aina on ylin
laki, alamaisten oikeusturvallisuus on siksi
heikko, että se ainakin lähenee o:aa. Sellaisessa
valtiossa taasen, jossa tosin vallitsee
autokraat-tinen eli itsevaltiuteen (rajattomaan
yksinvaltaan) perustuva hallitus, mutta ei kuitenkaan
despotia, on tosin alamaisten oikeus yleensä
verrattomasti huonommin turvattu kuin
perustuslaillisessa 1. valtiosääntöisessä valtiossa, mutta
tosiasialliseen o :aan joutuvat tavallisesti
kuitenkin vain sellaiset henkilöt, joita valtiollisista
syistä vainotaan tai epäillään, joilta
poikkeuslaeilla riistetään yleinen lain turva. Myöskin
vallankumous (vrt. Ranskan oloja suuren
vallankumouksen aikoina) taikka vallankaappaus (vrt.
esim. oloja Suomessa 1899-1905 sekä nyk.
„valta-kunnanlainsäädäntöjärjestyksen" vallitessa)
saat-ta-a aiheuttaa yleisemmän tai rajoitetumman o:n.
•— N. s. maaorjuus ei yleensä ole ollut mikään
täydellinen o., mutta tavallisesti hyvinkin
raskaan epävapauden tila. Täydelliseen o:aan
joutuivat kehittymättömämmissä yhdyskunnissa
sellaiset henkilöt, jotka rikoksen takia tai muusta
syystä julistettiin ,,rauhattomiksi" (ks. t.).
Kokonansa turvaton taikka vaillinaisesti turvattu
oli vanhempina aikoina (osittain vielä uudella
ajalla) vieraassa valtiossa oleskelevien
muukalaisten (toisen valtion alamaisten) asema; tässä
suhteessa on sittemmin tapahtunut mitä
perinpohjaisin muutos. R. E.
Oikeus. 1. Objektiivisessa merkityksessä o.
ou säännös, ohje, joka velvoittaa yksilöitä
määrätyllä tavalla toimimaan tai olemaan
toimimatta. O. esiintyy siis velvoittavan tahdon
ilmaisuna. Toiset johtavat o:n olemusta
korkeammasta. jumalallisesta, tahdosta ja järjestyksestä,
toiset inhimillisestä luonteesta, yleishyödystä,
kansan tahdosta j. n. e. Käsittelemättä tässä
o;n metafvysillisiä perusteita huomautettakoon
ainoastaan ensinnäkin, että o., kuten kaikki muut
inhimilliset ilmiöt, on ollut ja on muutoksen- ja
kehityksenalainen, toiseksi että o :een, niin
läheiseen suhteeseen kuin se asetettaneenkin
yleiseen kehitvsaatteeseen ja -oppiin sekä
yleis-hyvään, liittyy käsitys velvoittavasta tahdosta,
jota on noudatettava, sekä kolmanneksi että o.
(kansainvälisen o:n laajaa alaa lukuunottamatta)
nykyaikana jotenkin yksinomaan syntyy ja
kehittyy valtiossa. -— O. on kaikkialla
kehityksen-alaista: kun siis jotkut ajattelijat (erittäinkin
uskonnolliset, n. s. luontaisoikeudeu
kannattajat ja valistusfilosofit) ovat luulleet voivansa
esim. Mooseksen laista, n. s. kanonisesta
oikeudesta, puhtaasta järjestä j. n. e. johtaa kaikille
ajoille ja kansoille sopivia o.-ohjeita, on tämä
ehdottomasti perustunut harhakäsitykseen.
Toinen kysymys on sitten, eikö kenties voida
osoittaa sellaisia yleisiä eetillisiä (siveys-)
periaatteita, joiden kanssa o.-säännökset eivät saa
asettua ristiriitaan. Riidanalaista on, voidaanko
ny-kyänsä missään merkityksessä puhua
n. s. luontaisesta o:sta; missään tapauksessa
tällöinkään ei ole kysymys muuttumattomista ja
ainaisista oikeusperiaatteista, vaan sellaisesta
lainsäädännöllisestä järjestelystä
riippumattomasta ja vallitsevaan käsitykseen soveltuvasta
„ihanne-o :sta", jonka perusteita tutkimuksen
tulisi selvittää, ja jonka tehtävänä olisi osittain
tarjota lainsäätäjälle oikeat lainsäädännölliset
periaatteet, osittain antaa lain sovelluttajalle
johtoa sellaisissa tapauksissa, jolloin
oikeusjärjestyksessä näyttää olevan aukkoja taikka
ristiriitaisuuksia. Että tällaisista yleisistä
oikeusperiaatteista voidaan täydellä syyllä puhua, ei ole
kiellettävissä, käytettäköönpä niistä sitten toista
taikka toista nimitystä.
O. esiintyy velvoittavana voimana.
Oikeussäännöksistä ovat erotettavat puhtaasti
eetil-liset ohjeet 1. normit sekä „hyvän tavan"
vaatimukset. Siveysopinkin ohjeet velvoittavat, mutta
ainoastaan sisällisellä tavalla, vaikuttamalla
asianomaisen henkilön tietoisuuteen ja tahtoon;
oikeussäännökset velvoittavat ulkonaisella
tavalla. Säännönmukaisesti oikeussäännökselle
antaa tehokkuutta se pakko, jota julkinen
valta tarvittaessa sen toteuttamiseksi
käyttää, mutta tällainen pakkoseuraamus ja
täytäntöönpanon mahdollisuus ei käsitteellisesti
ehdottomasti kuulu o:n luonteeseen.
Alhaisemmalla asteella julkinen valta ei suinkaan
aina ole kyennyt taikka tahtonut huolehtia siitä,
että voimassa olevia oikeussäännöksiä todella on
noudatettu, vaan antanut yksityisten itsensä siitä
huolehtia (esim. oman käden apu, verikosto).
Toisin on kyllä laita nykyajan valtiossa, mutta
tässäkin tavataan, erittäinkin julkisen o:n alalla,
tapauksia, joissa ei käytetä suoranaista pakkoa
sitä vastaan, joka jättää jonkun
oikeussäännöksen täyttämättä. Mikään valtio-orgaani ei ole
oikeutettu harjoittamaan pakkoa hallitsijaa
(samassa asemassa on yleensä myöskin
täytäntöönpanovallan haltija tasavallassa) vastaan, jos hän
ei täytä valtiosäännönmukaisia tehtäviään;
toinen asia on tietysti se, että erinäisillä
valtiosääntöoikeudellisilla säännöstöillä (esim.
minis-terinvastuunalaisuudella) tällaiset mahdollisuudet
voidaan estää taikka tehdä vaarattomiksi.
Kansaneduskuntaa vastaan ei liioin mikään
ulkonainen pakko ole käytettävissä. Muillakin valtion
sisäisen o:n aloilla tavataan säännöksiä, joitten
pakollisesta noudattamisesta lainsäätäjä ei ole
huolehtinut siinä tapauksessa, ettei niitä
vapaaehtoisesti täytetä. Mutta erityisesti ovat
kansainvälisen o:n säännökset mainitunlaista pakkoa
vailla, koska valtioitten yläpuolella ei ole
korkeampaa valtaa, joka tämän o:n subjekteihin,
valtioihin, nähden vaikuttaisi samalla tavalla
kuin valtiovalta yksityisiin alamaisiin nähden ja
koska valtiot eivät myöskään vielä ole
järjestäneet mitään yhteistä täytäntöönpanovaltaa,
joka kansainvälisen oikeusvhteisyyden nimessä
käyttelisi pakkoa.
Oikeusnormien ja moraalisten ohjeitten välillä
ei ole olemassa mitään ehdotonta luontaista
rajaa; niinpä saattaa jokin toiminta tai tekemättä
jättäminen toisessa maassa olla oikeudellinen,
toisessa vain siveellinen velvoitus. Sattuvasti on
sanottu, että oikeusjärjestyksen sisällys on se
,,eetilliuen minimi" eli alin määrä, jota
yksityiseltä vaaditaan, jottei hänen toimintansa
joutuisi ristiriitaan julkisen edun, toisin sanoen
muitten ihmisten oikeusturvaa ansaitsevien etu-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
