Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Ostjaakkien mytologia - Ostola
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1679
Ostomeijeri—Ostrovskij
1678
henki ei ikuisesti jää kalmistoon;
pohjoisostjaak-kien käsityksen mukaan se määrävuosien ku
luessa voi syntyä uudelleen maalliseen
elämään jossakin sukulaislapsessa, jolle silloin
on löydettävä asianomaisen vainajan nimi.
Ostjaakkien uskonnollisten käsitysten pohjana
on käsitys sielun toimintakykyisenä elämisestä
kuoleman jälkeen, mikä käsitys on perustana
vai-najainpalvonnalle ja siitä kehittyneelle
lialtiain-palvelukselle. Samaan perussyyhyn perustuu myös
eläimenkunnioitus ja vainajausko on
sairaushal-tiainkin olemassaolon pohjana. Luonnonhaltioiden
(taivaan, maan j. n. e.) kunnioittaminen ja
niille uhraaminen ei ole alkuperäistä, vaan ovat
ne tulleet palvontaa osakseen saavien haltioiden
joukkoon vasta sitten kuin ne vierasten
käsitysten johdosta olivat saaneet ihmisen
jokapäiväiseen elämään kohdistuvan merkityksen.
Luonnonhaltioiden itseperäistä olemassaoloa
vai-najahaltioiden rinnalla me tuskin kuitenkaan
voimme kieltää.
Haltiain kunnioittamismenot sisältyvät
melkein yksinomaan uhreihin, joita uhrinsaajaa
ja tilaisuutta myöten on useammanlaisia:
veriuhreja (poro, hevonen, härkä, lehmä, oinas,
kukko j. n. e.), näiden yhteydessä tai
itsenäisesti suoritettavia esine uhreja (turkiksia,
kangasta, vaatteuskappaleita, nuolia, sapeleja,
rahaa y. m.), kestitysu lirejä („vadin-tuohisen
asettaminen" 1. pora), jolloin käsilläolevasta
varastosta keitettyä lihaa, kalaa tai puuroa sekä
teetä, leipää, viinaa y. m. asetetaan haltian
nautittavaksi. Itäisillä seuduilla on käytännössä
vielä sellainen uhrausmuoto, että haltialle
luvattua eläintä ei tapeta, vaan käytetään kotitoimiin
kuin muitakin, eläimestä „otetaan" vain sen
„sielu" ja saatetaan haltialle. Vieläpä
lapsiakin pyhitetään jollekin haltialle, ja
tällaisen pyhitetyn on elämänsä aikana
täytettävä määrätyt velvollisuudet, esim. otettava vainio
tai mentävä miehelään sille suunnalle kotikylästä,
millä haltia asuu. Uhriantimien laatu ja luku
on kehittynyt sitä mukaa kuin ostjaakkien omat
elintavat ja elämänvaatimukset ovat muuttuneet.
Uhritilaisuudet ovat joko määräaikaisia
tai tilapäisiä; eteläalueella vietetyt suuret juhlat
ovat nykyään kiintyneet johonkin venäläiseen
kirkkojuhlaan (Pietari-Paavalin päivään, Simon
päivään j. n. e.). Menoista selvästi näkyy
käsitys, että haltiat tarvitsevat sekä ruokaa että
vaatetta ja että ne niitä vaativat suosionsa
ehdoksi. Mutta toiselta puolen nekin ovat
velvolliset uhreja saatuaan täyttämään uhraajan
toivomuksia ; kotihaltiaa, joka laiminlyö isäntänsä
edut, tämä on oikeutettu kurittamaankin.
Uhrattaessa käytetään savustamista
kuusenkuori-tai kuusenlehväsavulla, vähäisten haltiain
kasvoihin pyyhkäistään teuraan verta, uhreja
annettaessa kumarrellaan ja erityisillä sanoilla
kutsutaan haltiaa nauttimaan kestityksestä sekä
ilmaistaan toivomukset. Varsinaisia rukouksia
voisimme sanoa olevan vain eteläalueilla,
vaikkei-% at ne sielläkään ole kovin monisanaisia eivätkä
lausumatavaltaan yleviä.
Tärkeänä henkilönä ostjaakkien uskonnollisissa
toimituksissa on noita, joita on sekä mies- että
naispuolisia. Hän on pääasiassa tietäjä, jonka
on otettava selko onnettomuuden tai taudin syystä
ja ilmoitettava kulloinkin auttava keino, hänen
011 tiedusteltava haltiain tahtoa ja ilmoitettava
se kysyville. Tiedot noita hankkii tavallisesti
hurmostilassa. johon hän saattaa itsensä joko
noitarumpua (ks. t.) käyttämällä tai syömällä
kärpässieniä: paikoin käytetään
kiihdytyskei-nona ja haltiain kutsumisesineenä ostjaakkilaista
kannelta, vieläpä kattilaakin. Hurmoksiin
joutuneen, joskus „loveen langenneen", noidan sielu
vapautuu ruumiista, kulkee apulaishaltioiden
avustamana taivaan korkeuksiin tai manalan
alanteihin. Tuollaisia apulaishaltioita voi
olla eri noidilla eri määrä. Ennustajana
noita ottaa selvän tulevista tapahtumista
katsomalla tuleen, aurinkoon y. m. ja arpomalla
jousella, kirveellä, pyssyllä tai kotijumala-arkulla.
Uhrien toimittajana hän myös voi olla.
mutta sitä ei voida katsoa hänen varsinaisiin
tehtäviinsä kuuluvaksi; eräissä vasjuganilaisten
suurissa uhreissa tarvitaan kuitenkin noitaa
viemään uhrin „sielua" asianomaiselle haltialle.
Suoranaisena parantajana noita toimii vain
joskus eteläalueella. — Noitataito ei
välttämättä mene perintönä; noidaksi voi tulla vain
se, jolle haltia tai haltiat, toisten käsityksen
mukaan ylijumala antaa tarvittavat lahjat.
Lahjoja omaavan on sitten hankittava tarvittava
käytännöllinen taito (käyttää noitarumpua, syödä
kärpässieniä, vapautua siteistä, haavoittaa
itseään j. n. e.), ja sen saavutettuaan hän on
sekä kunnioitettu että myöskin pelätty välittäjä
ihmisten ja henkimaailman välillä.
[Kirjallisuutta: Tietoja ostjaakkien uskonnosta
tavataan runsaasti sekä länsimaisessa että
venäläisessä kirjallisuudessa. Tiedonantajista
mainittakoon : Mathæus a Mieliovia, Herberstein.
Guag-nino, Petrus Petreius Vbsaliensis, Witsen, Ysbrant
Ides. J. B. Miiller, G. F. Miiller, Gmelin, Lepehin,
Pallas (Sujev), Georgi, Beljavskij, Erman,
Abra-mov, Poljakov, Finsch, Ahlqvist, Sommier,
Gon-datti, Teplouhov, Bartenev, Rosljakov. Patkanov.
J. Päpay. Tärkein vanhoista venäläisistä
lähteistä on Novitskijn ,,Lyhyt kuvaus
ostjaakkikan-sasta" (kirjoitettu n. 1715 :n paikoilla, julk. 1884:.
— Tutkimuksista, joissa lyhyemmin tai
laveammin käsitellään ostjaakkien uskomuksiin
kuuluvia kysymyksiä, ovat mainittavat: M. A. Castrén.
„Föreläsningar i finsk mytologi"(1853) ; J. Krohn.
,,Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus"
(1894); M. Varonen, „Vainajainpalvelus
muinaisilla suomalaisilla" (1898) ; X. Haruzin,
,.Karhu-vala ja karhunkunnioituksen totemistiset perusteet
ostjaakeilla ja voguleilla" (ven., 1898, Etnogr.
Obozr.) ; K. F. Karjalainen, ,,Ostjakkein
uhritulilla" („Ostjakkeja oppimassa" II, 1899,
Suom.-ugr. seur. aikakausk. XVII) ; sama,
eteläostjakkien karhumenoista" (1914. Virittäjä); B.
Mun-käcsi, „Vogul népköltési gvü jtemény", I. Bevezetés,
II, 2 (1902, 1910); U. t. Sirelius, „Ostjakkien
ja vogulien hautaustavoista ja heidän
käsityksestään elämästä kuoleman jälkeen" (1902-03,
Suomen Museo) ; II. Paasonen, „über die
ursprüng-lichen seelenvorstellungen bei den
finniscli-ugrisclien völkern" (1909. Suom.-ugr. Seur.
aikakausk. XXVI); J. Stadling. ,,Shamanismen i norra
Asien" (1912) ; U. Holmberg, ,,Die
Wassergotthei-ten der finniseh-ugrisclien völker" (1913).]
K. F. K.
Ostola, rautatieasema (V 1.)
Haapa-mäen-Seinäjoen rataosalla. Inhan ja Tuurin ase-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
