Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Polttopallo ... - Polveutumisoppi
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
792 Polveut imisoppi
798
- ii tii että jalka jää taaksepäin ojennettuun,
jäykkään asentoon. Usein menee lumpio itsestään
sijoilleen. toisinaan jatkuu nyrjälitvinistä. mistä
nivel voi tulehtua ja vamma saada vaikeamman
luonteen. Kp.
Polveutumisoppi 1. kehitysoppi, myös
d e s e e n d e n s s i-, e v o 1 u t s i o n i-,
trans-mutatsionioppi. tieteellinen
oppijärjestelmä jonka mukaan maanpinnalla tavattavat
eliöt, ihminen niihin luettuna, ovat vähittäisen
kehityksen kautta syntyneet toisenmuotoisista,
yleensä yksinkertaisemmista ennen eläueistä
muodoista. Vastakohtana perinnäiselle m. m.
Raamatussakin esiintyvälle luomiskäsitykselle. jonka
muknan jokainen laji on erikseen luotu. p.
opettaa todellista, yhteiseen syntyperään perustuvaa
sukulaisuutta olevan luomakunnan eri jäsenten,
eläinten ja kasvien kesken. Kehitysajatus
pohjanaan p. liittyy osana yleiseen kehitys- 1.
evo-lutsionioppiin (ks. t.). Lajiklisite, joka ennen
vallinneiden käsitysten mukaan merkitsi
pysyväistä suuretta, tarkoittaa p:n kaunalta vain
ohimenevää olotilaa eliökunnan edistyvässä
kehitys-juoksussa. Rvhmänimitykset suku. heimo, lahko,
luokka j. n. e., ennen merkitykseltään
abstraktisia. -aavat p:n kautta reaalisen sisällyksen: ne
tietävät yhteisistä kantamuodoista eri pitkälle
edistyneen kehityksen nojalla toimitettavaa
luokittelua. Luonnossa vallitsevan
tarkoituksenmukaisuuden p. selittää järkähtämättömän
svy-peräisvyden seuraukseksi.
P. nykyisessä muodossaan on viime ja kuluvan
vuosisadan tuote. Sen henkeen käyviä ajatuksia
eliöiden muuttumisesta olivat kuitenkin jo
vanhan ajan oppineet Empedokles ja A naks
i-mandros esittäneet. Mutta sittemmin, halki
vuo-isatojen, aina 1700-luvun loppuvaiheille,
pysyi kehitysajatus vieraana biologiselle tieteelle.
Linné ja John Ray vakiinnuttivat
määritelmillään lajikäsitteen entistä kiinteämmäksi;
tunnettu on edellämainitun määritys: ,,Tot sunt
species, quot diversas (ormas ab initio produxit
Infinitum Ens" niin monta on lajia kuin rajaton
Oleva alussa loi). Arveluja eliöiden osittaisesta
muuttuvaisuudesta esitti vuosisadan puolivälissä
ransk. Buffon ja myöhemmin samaan
suuntaan käyviä filosofisia mietelmiä, m. m.
..alku-tyypeistä" ja ..kasvien metamorfoosista",
luonnontutkijanakin huomattava runoilija Goethe.
Keihin liittyi erinäisiä muita ajattelijoita.
Mutta varsinaisesti Erasmus Darwin,
Chnr-|e- Darwinin isoisä, toi teoksessaan ,,Zoonomin"
1704 esille seikkaperilisemmän käsityksen eliöiden
todellisesta -iikulaisiiud"-ta sekä niiden
vähittäisestä jalostumisesta ja täydellistymisestä
kehi-tykscn kautta. Laajemmalla tieteellisellä pohjalla
kehitteli oppijärjestelmäänsä ransk. Jean
Lamarck teoksessaan ..Philosophie zoologique"
1809.. Esittäen käsityksen rakenteeltaan
yksinkertaisten eliöiden ilmaantumisesta maanpinnalle
alkusynnyn kautta elottomista aineista sekä
näiden kehittymisestä si-ilisen voiman, kehitvsvietin,
vaikutuksesta yhä korkeammnlle ja
korkeam-msll» alkueläimestä asteittain kohoavaksi
muoto-sarjaksi. jonka ylimpänä huippuna on ihminen,
antoi Lamarck tässä katkeamattomassa
kehityskulussa mitä suurimman merkityksen elinten
käytölle tai käytön puutteelle, mistä tapahtuvan
kehityksen erikoi–uunta kulloinkin riippuu.
Uusiutuva ja pysyvä käyttö voimistaa elintä,
käytön puutteessa se heikontuu. Näin saavutetut
! ominaisuudet periytyvät. Sirahvi on saanut
pitkän kaulansa kurotellessaan korkealatvuksisten
puiden lehtiii tavoittelemaan, samoin kahlaajat
pitkät koipensa syvässä vedessä kahlutessaan;
inaamyvrän silmät surkastuneet puuttuvan
käytön tukia pimeissä maakäytävissä j. n. e. Uusia
tarpeita tuovat mukanaan muuttuneet olot;
uäi-hin lajit mukautuvat. Samantapaisia ajatuksia
kuin Lamarck esitti myöhemmin E. Geoffroy
St. 11 i I a i r e, joka kuitenkin myönsi
ulkotilojen suoranaiselle vaikutukselle (,,le monde
am-biant") enemmän merkitystä ja otaksui
kehityksen tapahtuvan enemmiin hyppäyksittäin.
Tieteellisessä oppiväittelyssä 1830 Cuvier’tä
vastaan, joka viimemainittu suuri tutkija erittäiu
pontevasti esiintyi lajien muuttumattomuuden
julistajana, St. Hilaire joutui tappiolle, mikä seikka
suuresti vaikutti kehitysajatuksen syrjäytymiseen
yleisestä ajattelutavasta. Eläimistön ja kasviston
erilaisuuden maapallon historian eri ajanjaksoina
Cuvier puolestaan selitti riippuvan siitä, että
useita kertoja oli tapahtunut valtavia
luonnonmullistuksia. jotka tyyten hävittivät eliökunnan,
minkä jälkeen uusi luomistapahtuina taas oli
asuttanut maan uusilla elävillä olennoilla (m u
1-1 i s t u s- 1. kataklysmiteoria).
Tätä seuranneen ajanjakson jälkeen, jolle
ominaista on yksityisten tosiasiain innokas keräily,
esiintyi Charles Darwin (ks. t.)
teoksessaan „Lajien synty" („On the origin of species
by means of natural selection") 1859 selvällä ja
vakuuttavalla tavalla, laajan todistusainehiston
nojalla perustellen oppiansa muotojen
vähittäisestä muuttumisesta. Darwinin käsitykseen
vaikuttivat paitsi hänen isoisänsä teosta toiselta
puolen hänen matkoillaan saavuttamansa
kokemukset. eritoten eristettyjen valtameren saarten
sekä Etelä-Ameriikan fossiilisten eläimistöjen
kokoonpanosta, toiselta puolen uudet
virtaukset kansantaloustieteen (malthusianismi) ja
geologian alalla. Viimemainittuja edusti etenkin
f’h. Ly el Iin 1832 ilmestynyt teos ..Principles
of geoiogy", jossa vastoin varempia
luonnon-mullistusteorioja opetettiin maapallon vähittäisen
kehityksen kautta saavuttaneen nykyisen
ulkoasunsa. Vh tila ikuisesti Darwinin kanssa esiintyi
kehitvsopillisten ajatusten esilletuojana engl.
biologi Alfred Russel Wallace, joka
tehdessään tutkimuksensa Malaijilais-saaristossa oli
tullut miltei samoihin tuloksiin. Myöhemmin
kehittivät p :ia ja taistelivat sen edustaman uuden
katsantotavan puolesta m. m. saksalaiset Ernst
llæckel. F r i t 7. Möller, Carl Vogt,
A u g u s t W e i s m a n n, Moritz W a g n e r,
C n r 1 G e g e n b a u r ja sveits.-saks. Karl N
ä-geli sekä engl. Huxley ja Hooker y. m.
Nykyään voi p:n katsoa olevnn kaikista
vahvimmin perusteltuja tieteellisiä teorioja ja se on
yleisesti hyväksytty.
Jokapäiväisessä puheessa ymmärretään p :11a
yleisesti yhä vielä siimaa kuin „darvinismilla",
vaikka jälkimäinen. Darwinin valinta- 1. s
e-lektsioniteoria on oppisuunta, joka vain
eräältä näkökannalta pyrkii selittämään p:n
keskuskysymystä, kehityksen kulkua.
Alkuperäinen Darwinin kehitysoppi on pääpiirteiltään
seuraava :
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
