Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Schopenhauer ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
965
Schopenhauer
966
tuksen alaisena syntynyt »Madonna
ruusutarhassa" (1473, Kolmarin Martinin kirkossa).
Muista hänen nimellään kulkevista maalauksista
ei ole täyttä varmuutta. Tuotteliaampi ja
merkitykseltään suurempi S. on vaskenpiirtäjänä, jona
hän on Saksan huomattavin taiteilija ennen
Düreriä. Hänen syvätunteiset ja kehittynyttä
kauneusaistia osoittavat vaskipiirroksensa
esittävät etupäässä uskonnollisia, mutta myöskin
laatu-kuvallisia ja eläinaiheita. S:n piirroskokoelman
on julkaissut Duplessis (1881). [A. v. Wurzbacli,
»Martin S." (1880) ; D. Burckhardt, »Die Schule
S :s am Oberrhein" (1888) ; Wendland, »Martin S.
als Kupferstecher" (1907).] E. R-r.
Schopenhauer (sopan-], Arthur
(1788-1860), saks. filosofi, pessimistisen
maailmankatsomuksen alkuperäisin
ja huomattavin
filosofinen edustaja, syntyi
Danzigissa 22 p.
hel-mik. 1788; kun
muutamia vuosia senjälkeen
Danzig joutui Preussin
alle, niin perhe muutti
Hampuriin. Isä oli
varakas kauppias ja
pankkiiri, äiti Johanna S.
tuottelias kirjailijatar,
joka julkaisemillaan
romaaneilla, matkakertomuksilla y. m. saavutti
melkoista suosiota.
Arthur S:ia kasvatettiin
kauppiaan uraa varten,
hän sai jo lapsena matkustella paljon ja
oleskella pitkät ajat Ranskassa ja Englannissa.
Isänsä kuoltua hän päätti antautua opin
tielle, tuli 19-vuotiaana kymnasistiksi ja pääsi
1809 ylioppilaaksi Göttingenissä. Julkaisi jo 1813
teräväjärkisen tieto-opillisen tutkimuksen »über
die vierfache Wurzel des Satzes vom
zureichen-den Grunde" ja 1818 pääteoksensa »Die Welt als
Wille und Vorstellung"; toinen, toisella
täydentävällä osalla laajennettu laitos ilmestyi 1844.
Tuli 1820 dosentiksi Berliinin yliopistoon ja
pysyi nimellisesti siinä asemassa v:een 1831,
mutta opetti ainoastaan yhtenä lukukautena
1820-21. Muutti 1831, paeten Berliiniin
ilmaantunutta koleraa, Frankfurt am Mainiin, missä
sitten eli yksinäisyydessä ja ilman julkista
tointa, katkeroituneena ihmiskuntaa sekä aivan
erityisesti »filosofian professoreja" vastaan, jotka
hänen käsityksensä mukaan harkitusti yrittivät
vaitiololla tappaa hänen filosofiansa. Julkaisi
sittemmin »Die beiden Grundprobleme der Ethik"
(1841), »Parerga und Paralipomena" nimisen
kokoelman pääteoksensa aatteita valaisevia
vä-hempiä kirjoituksia (2 os., 1851) ynnä
muutamia muita pienehköjä tutkielmia. S. on ylpeillen
nimittänyt itseään »oligografiksi"
(»vähänkir-joittajaksi") sekä julistanut vaativansa mitä
ankarimmin, että hänen teoksiaan uudelleen
painettaessa ei saa muuttaa niissä kirjaintakaan.
Kuoli 21 p. syysk. 1860. — S:n filosofia julistaa
voimakkaasti, monessa kohden syväaatteisesti
sekä usein loistavan kaunopuheisesti katkeraa
pessimismiä ja kritikoi purevasti vallalla olevia
ihanteellisia filosofisia oppisuuntia ynnä
perinnäisiä ajatustapoja.
S:n mielestä olemassaolo on välttämättä
kärsimistä. Kaikki elämä on
pyrkimistä johonkin, ja pyrkimisen sisimpään
olemukseen kuuluu, että kaipaa jotakin.
Järkyttävällä voimalla S. kuvailee, mitenkä elävien
olentojen kaikkien elonilmausten pohjana on
kaipuu, puute, tuska, jota ei koskaan voida
tyydyttää täydesti eikä pysyvästi. Ilo ja nautinto
on vain hetkellistä, pian ohimenevää
kärsimyksen keskeytystä tai lievennystä. — Kun S.
pääteoksessaan esittää tätä maailmankatsomustaan
filosofisen järjestelmän muodossa, niin hän
ensiksi yhtyy Kantin tietokriitillisiin
perus-aatteisiin. »Maailma on minun mielikuvani."
Paikallisuus ja aika ovat meidän
havaintokykymme omituiset tajuamismuodot; syysuhteen
kategoria, joka välttämättä on ylimpänä lakina
ymmärryksen rakentamassa maailmankuvassa,
on meidän ajatuskykymme muodostama.
Sentäh-den koko se objektimaailma, joka kuvastuu
tietokyvyllemme, on vain ilmiötä. Äly, intellekti ei
voi antaa tietoa olevaisesta sinänsä. Mutta
pääteoksensa toisessa kirjassa S. sittenkin itse
siirtyy esittämään metafyysillistä teoriaansa. Vaikka
tietopuolinen käsitys ja ajattelu eivät ilmaise
olevaisen olemusta, niin välitön intuitsioni
paljastaa meille omassa itsetajunnassamme, että
olemassaolomme ja kaiken muunkin olemisen
perustuksena on hämärä tahto. Tämä tahto on
järjetön, älytön; siihen ei liity ollenkaan mitään
intellektinomaista. Sentähden se ei voi olla
pyrkimistä minkään kuvitellun tarkoitusperän
saavuttamiseen, vaan se on aivan sokeata halua eli
viettiä olemassaoloon, »Wille zum Leben". Tämä
tahto »objektiveerautuu", luo itselleen ulkonaisen
olemassaolon aineellisissa kappaleissa, — ensin
kuolleessa luonnossa ja siinä esiintyvissä
voimissa; sitten se selvempänä ilmaantuu elävissä
olennoissa, kasveissa, eläimissä, ihmisissä.
Alku-talito on pohjaltaan yksi. Kaikki moninaisuus,
kaikki yksilöllinen olemassaolo kuuluu
ilmiömaailmaan ; se on pettävää näennäisyyttä, joka
peittää meiltä tosioloisuuden. — »Mäjän huntu",
kuten S. sanoo intialaisesta Vedänta-filosofiasta
1. -mytologiasta lainatulla kuvalla. Siten S. yhtyy
metafyysilliseen monismiin. Mutta purevasti
hän vastustaa ja pilkkaa »panteismia", jonka
muodossa sellainen ankara monismi tavallisesti
esiintyy. Sillä maailman kurjuus todistaa hänen
mielestään, että alkutahto, jonka tuote
maailman-rakenne on, ei suinkaan ole »jumalallinen";
olemassaolon pohjaton onnettomuus valtaavan
voimakkaasti vahvistaa sitä vakaumusta, että
alku-talito on kerrassaan sokea, järjetön. Tntellekti
on maailmankehityksessä myöhään syntynyt
lisätuote. S. selittää sitä materialistisesti,
mutkikkaan hermorakenteen tuotteeksi. Mutta vaikka
intellekti on myöhäissyntyinen, sekundäärinen
ilmiö olemistossa, on se kuitenkin ainoa
valo-kohta siinä. Se opastaa elämäntahtoa
käsittämään oman järjettömyytensä; ja jos mikään
pelastus olemassaolon kurjuudesta on mahdollinen,
on se intellektin avulla saavutettava. Hetkellinen
vapautus lakkaamattoman tahtomisen
tyranniu-desta saavutetaan taiteellisessa, esteettisessä
tajuamisessa. Kauneuden olemus on siinä, että
henki kohoo tajuamaan niitä ikuisia aatteita eli
tyyppejä, »Platonin ideoita", jotka ovat
yksityis-esineiden mallikuvina ja jotka antavat yleistah-
(S.H.) Arthur Schopenhauer.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
