Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Solki ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1585
Solki—Solmuväli
J586
kainalokuopan pohjaan, josta sen jatko
kainalo-valtimo kulkee edelleen. S. sijaitsee solisluun
takana kainalon suuren hermopunoksen
etu-alapuolella. S. lähettää suuren joukon haaroja, jotka
vievät verta kaulan elimiin, hartiaan ja
rintakehän seinämään. Näistä haaroista mainittakoon:
nikamavaltimo, alempi kilpi rauhasvaltinio,
nisä-valtimo, ylin kylkiluiden välivaltimo ja
poikittainen kaulavaltimo, vrt. Verisuonet.
Y. K.
Solki on esihistorialliselle tutkimukselle hyvin
tärkeä vaihtelevien muotojensa takia, niiden
avulla kun voidaan saada tukikohtia
kansallisuuden- ja ajanmääräyksille.
S. tulee käytäntöön ensin Pohjois-Italiassa
pronssikaudella, n. 1600 e. Kr. (n. s. Peschiera-s.,
ks. Esihistorialliset ajanjaksot,
liitekuva III, 13). Siitä kehittyy skandinaavinen
pronssikautinen n. s. silmälasi-s. (ks.
Esihistorialliset ajanjaksot, liitekuva III, 14),
jommoisia Suomestakin on löydetty kaksi
kappa-ietta (Viipuri, Kokemäki). Suomalais-ugrilaiselta
alueelta ei pronssikauden s:ia vielä tunneta. —
Rautakauden s :t kehittyvät n. s. certosa- ja
la-Tène-s:ista (ks. Esihistorialliset
ajanjaksot, liitekuva IV, 3), joissa on jänne, jousi,
paljin 1. neula ja sen kota. Nämä n. s. kaari-s:t
ovat vaihtelevanmuotoisina Suomessakin yleisiä
varhemmalla rautakaudella. N. s.
kansainvaelluksen ajalla kehittyy Suomessa uusia kotoisia
muotoja noiden germ. kaari-s:ien
kehitysmuoto-jen pohjalle, nim. n. s. tasalyhytvartiset ja
nokka-1. krapu-s:t. Samoihin aikoihin syntyvät n. s.
pyöreät kupura-s:t, joissa muoto on baltilainen,
mutta koristeet alkuaan skandinaavisia. Tämä
koristeaiheiltaan yhä muuttuva pyöreä s., ja
n. s. soikeat kupura-s:t, joissa niissäkin on
skandinaavisia ja itäisiä vaikutuksia, ovat
Suomen nuorimman rautakauden vallitsevia
s.-muotoja. (Kuvia näistä s:ista ks. Suomi,
esihistoria.) vrt. Puku. A. M. T.
Sollogub [-u’b], Vladimir
Aleksandrovitj? (1814-82), kreivi, ven. kirjailija, on
kirjoittanut suuren joukon novelleja ja kertomuksia,
joissa ilmenee rikas mielikuvitus ja
havaintokyky. Hänen kevyt, usein diletanttinen kynänsä
kuvaa ennenkaikkea Venäjän aristokraattisten
piirien elämää. Hänen pääteoksensa, maaseudun
elämää kuvaileva ,,Tarantas" (1845) herätti
yleistä huomiota humoristisella esitystavallaan.
S. on kirjoittanut myös huvinäytelmiä ja
julkaissut muistelmia Puskinista, Gogolista y. m.
V. J. M-kka.
Solmisatsioni (it. solmiscYre), mus.,
keskiaikainen sävelentapaamisjärjestelmä kirkkolaulun
oppimista varten. Sen keksijänä on pidetty
Guido Arezzolaista. Järjestelmä perustui
sävelten asemaa asteikossa osoittaviin tavuihin (ks.
D o); näistä kaksi, soi ja mi, yhdistettiin
runko-sanaksi, josta s.-nimitys on johdannainen.
Sävelten nimet merkittiin käden kuvaan,
määräpaikkoihin sormien eri nivelten kohdalle. Tämän
mukaisesti liikuttelemalla sormiaan
kuoronjohtajat ilmaisivat laulajille sävelmien melodisen
kulun. Luultavasti s.-järjestelmä on perintöä
vanhemmilta sivistyskausilta (vrt.
Intialainen musiikki). I. K.
Solms [zolms], vanha saks. kreivillinen ja
ruhtinaallinen suku; jakautuu kahteen päähaaraan:
1) Solms-Braunfels ja 2) Solms-Lich-Hohensolms;
mediatiseerattiin 1806.
Solms-Laubacli [zol- -hah], Hermann z u
(s. 1842), kreivi, saks. kasvitieteilijä. Tuli
professoriksi Strassburgiin 1872, Göttingeniin 1879
ja Strassburgiin 1888. On julkaissut etupäässä
systemaattisia ja kasvipaleontologisia
(,,Einlei-tung in die Paläophytoloc;ie". 1887) tutkimuksia.
K. L.
Solmu. 1. Nuoraan, lankaan tai köyteen
tehdyn s:n tarkoituksena on estää päätä
purkautumasta (1, 2),
sulkea köyden pää
reikään (3), liittää
kaksi köyttä (4, 5,
6, 7, 8), lyhentää
köyttä
katkaisematta sitä (9),
kiinnittää köysi
renkaaseen (10) tai
paaluun (11, 12,
13), muodostaa
silmukka köyden
päähän (14) j. n. e.
Koristuksenakin käytetään s: ja.
V. S. S.
2. Tähtit. (n o d i),
piste, missä
komee-tin- tai
planeetin-rata leikkaa
ekliptikaa. Nousevan
s: n (Q) kautta kiertotähti ylenee ekliptikan
pohjoispuolelle, laskevassa s:ssa Cfå) alkaa
sen kulku ekliptikan eteläpuolella. Molempia s:uja
yhdistävä viiva on s.-v i i v a. leikkausviiva radan
tason ja ekliptikan välillä, määrättävä rataa
laskettaessa (yksi kiertotähtiradan elementeistä on
nousevan s:n tähtit. pituus). E. R.
3. Kasvit., ruohokasvien varren nivelen (ks. t.)
kohta tämän ollessa turvonnut, erityisesti
heinäkasvien paisunut lelititupen tyvikohta (ks.
Heinäkasvit).
Solmulieinä ks. S p e r g u 1 a r i a.
Solmukirjoitus, vanhanaikainen nuorista
sommiteltu muistiinpano- ja tiedonantojärjestelmä,
jossa nuorien erilaisen yhteenpunomisen ja
sol-miamisen sekä niiden eri värien avulla voitiin
ilmaista määrättyjä käsitteitä. S. on ollut
käytännössä m. m. kiinalaisten ja tibetiläisten sekä
Perun, Meksikon, Pienten Antillien ja
Etelämeren-saarien alkuasukasten keskuudessa. Muinaisten
perulaisten korkealle kehittynyt s. oli nimeltään
quipu. S:n avulla suoritettiin väenlaskuja,
merkittiin muistiin lakeja, historiallisia tapahtumia,
sopimuksia ja liittoja. Kaupungeissa oli s:n
solmijoita, selittäjiä ja s.-kokoelmien hoitajia.
Solmuruoska (ven. knut), nahkahihnoista
palmikoitu ruoska, jolla lyömistä käytettiin
Venäjällä rikollisten, myöskin valtiollisten,
rangaistuksena; sata lyöntiä ja enemmän vastasi
kuolemanrangaistusta. Nikolai I:n aikana tuli s:n
sijaan pletj niminen ruoska, jonka käyttäminen
lakkautettiin Aleksanteri II :n aikana.
Solmuviiva ks. Solmu 2.
Solmuväli (ruots. knop), yhtä
meripeninkulmaa vastaava suhteellinen osa lokinuorasta, jolla
aluksen vauhtia mitataan. Solmuvälin pituus on,
laivan rakenteesta johtuvaa pienehköä korjausta
(S.H.) Solmuja.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
