Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suodatinpaperi ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
211
Suojeleva yhdennäköisyys
212
merkkeinä mainittakoon jäiikarhu ja
tunturipöllö, jotka ovat koko vuoden valkeita.
Grönlannissa tavattaneen myös susi- ja jänisrotnja,
jotka koko vuoden pysyvät valkeina. Useimmat
lajit, kuten jänis, naali, kärppä, lumikko sekä
kiirana ja metsäkana, vaihtavat sen sijaan väriä
vuodenaikain mukaan, s. o. ovat talvella valkeita,
kesällä, maan ollessa paljas, taas harmaita,
ruskeita t. kirjavia. Niilläkin on siten suojelusväri
koko vuoden. — Vihreä väri taas on
vallitsevana useimmilla ruohokasveista elävillä t. nii
den tai puiden lehvien seassa asustavilla
eläimillä. Suurin osa vihreitä lehtiä ravinnokseen
käyttävistä hyönteistoukista on väriltään
vihertäviä, kun taas esim. puun sisässä tai maassa
elävät ovat valkeita, harmaita t. muun värisiä.
Myös troopillisten aarniometsäin linnut,
matelijat ja sammakkoeläimet ovat usein vihreitä. —
Yöeläinten väritys on yleensä enemmän t.
vähemmän epämääräinen, harmahtava, mustahko t.
ruskeahko, kuten pöllöjemme, kehrääjän, lepakoiden
sekä useiden jyrsijäin ja hyönteissyöjäin väri.
— Meressä vapaasti ajelehtivina elävistä 1.
pelagisista eläimistä taas suuri osa on aivan
läpikuultavia ja lasikirkkaita (vrt.
Plankton).
Myöskin värien vivahdukset ja j
a-k a u t u m i n e n ruumiissa voivat olla jossain
määrin yhdenmukaisia ympäristön valon ja var
jon jakautumisen kanssa. Useimpain isompien
eläinten maata kohti oleva ja heikommin valaistu
vatsapuoli on väriltään paljoa vaaleampi kuin
vahvasti valaistu selkäpuoli. Mutta oikeassa
asennossa ulkona luonnossa eläin näyttää
kauttaaltaan yhtä tummalta sulautuen hyvin
ympäristöön. Aroilla ja joenrannoilla, missä on korkea
ja rehevä heinäkasvullisuus ja sen aiheuttama
valo- ja varjopaikkojen pystysuora
jakautuminen, asustaa usein eläimiä, joiden ruumis on
pystyviiruinen t. -voinen, esim. seebran ja
tiikerin, kun taas metsien eläimillä väritys usein
on pilkullinen, sopusoinnussa lehvästökatoksen
aiheuttaman valonjakautumisen kanssa.
Perhostoukkienkin suhteen voi huomata, että heinikossa
elävillä toukilla on pitkittäisiä viiruja
ruumiissaan, lehdillä asustavilla taas vinoja
poikkivii-ruja. muistuttaen lehtien vinosuonia.
Yhtäläisyys ympäristön kanssa voi eräillä
eläimillä ulottua värik u vioitukseenkin.
Muutamat kovakuoriaiset muistuttavat suuresti
niitä jäkäliä, joiden pinnalla ne elävät, ja monet
perhoset matkivat värikuvioituksessaan niin
täydellisesti puunkuorta t. jäkälän peittämiä kiviä,
joilla ne lepäävät, että niitä on hyvin vaikea
huomata. Lintujen munat tarjoavat myös hyviä
esimerkkejä suojelevasta värikuvioituksesta.
Samalla kuin onttoihin puihin, maakuoppiin t.
kivien alle lasketut ja täten huomaamatta jäävät
munat tav. ovat yksivärisiä, ovat esim.
kahlaajien, metsäkanojen, tiirojen ja lokkien munat
avonaisissa, suojattomissa pesissään
hämmästyttävästi ympäristönsä näköisiä, joten pesää on
vaikea huomata, vaikka suunnilleen tietääkin sen
paikan. — Pisimmälle kehittynyt on s. y., kun
se ei koske vain väritystä vaan myöskin
muotoa. Meidän köyhästä eläimistöstämme
tunnetaan verraten harvoja tapauksia tällaista
s:aa y:ttä. Hyvän esimerkin tarjoavat kuitenkin
mittariperhosten toukat (kuva 1 värillisessä liit-
teessä Suojeleva yhdennäköisyys I),
jotka usein pienintä yksityiskohtaa myöten
jäljittelevät niiden kasvien ’oksia, joissa ne
asustavat. Myös eräiden pikkuperhosten ja
kovakuoriaisten pettävä yhtäläisyys linnunulostusten
kanssa ansaitsee ehkä mainitsemista. Tropiikkien
runsas hyönteismaailma sensijaan tarjoaa yhtä
lukuisia kuin hämmästyttäviä esimerkkejä
suojelevasta naamioituksesta. Tunnetuimpia ovat
A"«Hima-sukuun kuuluvat n. s. lehtiperhoset,
jotka lepoasennossa sekä väriltään että
muodoltaan muistuttavat aivan hämmästyttävästi eräitä
lehtiä. Siipien alapinta (kuva 2 a liitteessä),
mikä ainoastaan on näkyvissä lepoasennossa,
jäljittelee pienimpiä piirteitä myöten eräiden
pensas-lajien kuivettuneita lehtiä, kun taas siipien
lennossa näkyvä yläpinta on kirjava- ja
koreaväri-nen (kuva 2 b). On kai enemmän kuin
luultavaa, että tällainen perhonen linnun takaa
ajamana voi äkkiä pensaaseen laskeutuen
pelastaa henkensä. Samanlaisia esimerkkejä voisi
mainita runsaasti, rajoitumme tässä kuitenkin
mainitsemaan vain muutamia tapauksia
suorasiipis-ten ryhmästä. „Vaeltava lehti" (Phyllium)
jäljittelee erehdyttävästi leveää, vihreää lehteä
(kuva 4 liitteessä I). Sauvasirkat, esim. Dixippus
morosus (kuva 3 a), taas ovat esimerkkeinä
erilaistumisesta aivan toiseen suuntaan: sekä
raajat että itse ruumis ovat venyneet niin, että
muistuttavat ohuita oksanhaaroja, korsia t. m. s.
Eläimen ollessa levossa raajat ovat ruumista
vasten painettuina ja eläin riippuu ruumiin
pituussuuntaan ojennetun ensi jalkaparin varassa
(kuva 3 b). Täten eläintä on hyvin vaikea
huomata kasvinosien seasta.
Tässä yhteydessä on vielä kosketeltava eräitä
muunlaisia väritysilmiöitä, joskaan niillä ei
lainkaan ole kuten s:11a y:llä päämääränä saada
eläin sulautumaan luonnolliseen ympäristöönsä,
vaan päinvastoin koettaa tehdä eläin huomatuksi
ja huomiota herättäväksi, siten pitääkseen
vihollisen loitolla. Nämä silmiinpistävät
värikuvioi-tukset voidaan jakaa kahteen suureen ryhmään
1) pelotusväreihin ja 2) varoitusväreihin.
Pelotusvärejä ovat esim. hyönteisillä ja
niiden toukilla tavattavat n. s. silmätäplät,
joiden katsotaan muistuttavan selkärankaisten
silmiä ja joiden senvuoksi väitetään herättävän
pelkoa pienemmissä linnuissa ja matelijoissa. Nämä
pilkut ovat tav. piilossa eläimen ollessa
lepoasennossa, mutta ne voidaan äkkiä saada
näkyviin jos eläintä häiritään. Täplien äkillisen
esiintymisen arvellaan niin säikyttävän ahdistajaa,
että tämä nopeasti pakenee luultua vihollista.
Myöskin muiden, äkkiä näkyviin ilmestyvien
värikuvioiden väitetään vaikuttavan suuressa
määrin hämmentävästi takaa-ajajaan, siten hei
pottaen ahdistetun jiakoa. Varoitusvärit
ovat helposti tunnettavana pahan maun t. hajun
t. pelottavien aseiden tunnusleimana, siten
ilmoittaen, että eläin on syötäväksi kelpaamaton t.
vaarallinen. Kokeellisesti on nim. todettu, että esim.
lintujen kesken joka yksilön täytyy itse hankkia
kokemusta siitä, mitkä eläimet ovat syötäviä ja
puolustuskyvyttömiä, mitkä taas vastenmielisiä
maultaan t. kykeneviä ahdistajaa
vahingoittamaan. Jos viimemainittujen väritys on
luonteenomainen, oppii nuori lintu yhden tai parin
kokeen jälkeen tuntemaan ne ja jättää ne vas-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
