Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomi - Geologinen rakenne ja pinnanmuodostus - Vesistöt
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
513
Suomi (Vesistöt)
514
tunturin jylhä seutu (Taivaskero 820 m, Outtakka
762 m yi. merenp.). Inarin Lapin korkeimmat
tunturit ovat Ailigas 629 in, Peldoaivi 570 m,
Hammastunturi 460 m ja Saariselkä, jossa
Sokusti 744 m, Talkkunaoaivi 633 m yi. merenp.
Inarin Lapin etelärajana pidettävän
Pohjois-Jäämeren-Pohjanlahden välisen vedenjakajan
eteläpuolella on S:n Lapin pääosa, laaja,
suurimmaksi osaksi n. 150-250 m yi. merenp. kohoava
ylänköseutu. Sen tärkeimmät vuoret ovat
Pyhätunturi, 526 m yi. merenp. ja Sallatunturi,
645 m yi. merenp. Tunnettuja
keskiyönauringos-taan ovat Aavasaksa (222 m) ja Ounasvaara
(216 mi, molemmat kaukana etelässä. Vielä
etelämmäksi, aivan rantamaalle, työntyy Kivalon
vuorenselänne (Tuiskukivalo 250 m yi. merenp.).
Sallatunturin eteläpuolella alkaa kantamaan
epätasaisin ja jiirvirikkain seutu, Kuusamon alue,
jonka huomattavimmat kohdat ovat Nuoruuen,
585 m yi. merenp. ja livaara, 459 m yi. merenp.
Kantamaan eteläisin osa, Oulujärven alue, 011
myöskin tavattoman epätasainen; sen korkeimpia
vuoria ovat Pal jakka (376 m), Oravivaara (362 m),
Naulavaara (355 m) sekä Vuokatti, tunnetuin
kaikista (351 m).
Rannikot kuvastavat yleensä mantereen
luontoa. Silpoutunein, lahti-, niemi- ja
saaririk-kain on, niinkuin odottaa sopiikin, Etelä-S:n
rannikko. Sen jäsentelyyn ovat, kuten
geologisesta katsauksesta selviää, huomattavassa
määrässä vaikuttaneet siirroshalkeamat. Paljoa
eheämpi on tasaisen Pohjanmaan rannikko, jossa
kuitenkin yllättää verraten laaja saaristo
Pohjanmaan kaikkein tasaisimman osan edustalla,
Merenkurkun tienoilla. Etelä-S:n merensaarien
pinta-ala on 4,321 km2, Pohjanmaan 769 km3.
Rannikoista ja S:ea ympäröivistä meristä ks.
tarkemmin Pohjanlahti, Itämeri,
Suomenlahti, Laatokka, Ahvenanmaa ja
Varsinai s-S uomen saaristo.
Vesistöt.
S:n suunnaton vesi rikkaus ei ole
tasaisesti jakaantunut kautta maan.
Maanmittaushallituksessa suoritettujen laskujen mukaan
sisävesiä on koko läänin alasta
Vikkelin läänissä. . 28.03%
Viipurin „ . . 27.)2 „
Kuopion „ . . 17.87 „
Hämeen „ . . 16,72 „
Vesirikkaimpia ovat siis Sisä-S:n läänit, ne,
jotka käsittävät keskus- 1. järviylängön ja
ränni kkolääneistäkin vesirikkaimmat seudut
kuuluvat järviylänköön. Kantamaankin itä- ja
pohjoisosat ovat verraten vesirikkaita, jotavastoin
rantamaa on muuhun S ;een verraten sangen
väliä-vesinen, sieltä kun vedet enimmäkseen
esteettö-mästi, järviin kerääntymättä, pääsevät jokina
virtaamaan suoraan mereen. Vesistöjen luonnetta
silmälläpitäen rantamaata järvirikkaan
keskus-ylängön vastakohtana nimitetään jokialueeksi. —
Maan omituisesta pinnanmuodostuksesta johtuu
järvien merkillinen reittiluonne, niiden
silpoutu-neisuus ja saaririkkaus sekä niiden mataluus (vain
34 järven suurin syvyys yli 20 m ja vain 4
järven keskisyvyys yli 10 m; suurin mitattu syvyys,
Laatokkaa lukuunottamatta, on Paanajärvcssä,
128 m, Päijänteen ollessa 93 m. Pääjärven 80 m
ja Saimaan 62 m) ja vedenjakajien epäselvyys
(paljo liifurkatsioneja, esim. Lummene-Vesijako,
17 IX. Painettu •»/, 17.
Luoteis-Satakunnan sekava vesiverkko y. m.),
jota vielä lisää maan eri osien erilaisesta
kohoamisesta johtuva uusien laskuväylien syntyminen
(ks. esim. Saimaa). Tärkein on vedenjakaja,
joka alkaen S:n luoteiskulmasta kulkee ensin
iläistä, sitten eteläistä pääsuuntaa, aluksi S:n
rajojen sisäpuolella, sitten S:n ja Venäjän rajalla
ja vihdoin siirtyy kokonaan Venäjän puolelle
samalla itää kohti kääntyen. Tämä vedenjakaja,
jonka itärajalla olevaa osaa nimitetään
Maan-seläksi, erottaa Pohjois-Jäämereen ja Itämereen
(Pohjanlahteen ja Suomenlahteen) virtaavat vedet
toisistaan. Siitä haarautuu Oulujärven vesistön
eteläpuolella lounaista kohden kulkeva
vedenjakaja, Suomenselkä, joka erottaa Merenkurkun
ja Oulun välillä Pohjanlahteen laskevan
Pohjanmaan jokialueen ja keskusylängön järvialueen
eteläänpäin pyrkivistä vesistä. Muualla
rantamaan jokialueen ja keskusylängön järvialueen
välillä ei ole mitään merkittävää, yhtenäistä
vedenjakajaa. Salpausselkäkään ei kykene
estämään Päijänteeseen ja Saimaaseen kerääntyneitä
vesiä murtamasta itselleen tietä Etelii-S:n
rantamaan halki mereen. Vedenjakajat eri vesistöjen
välillä ovat, kuten sanottu, vielä epäselvempiä.
-—- Järvialueen vedet jakaantuvat kolmeen
suureen reittivesistööu, Vuoksen 1. Saimaan
(vesialue 60,073 km2, josta vettä 20,8 %) idässä,
Kymijoen 1. Päijänteen (36,717 km2, josta
vettä 20,i %) keskellä ja Kokemäenjoen 1.
Pyhäjärven vesistöön (26,730 km2) lännessä.
Neljäs suuri reittivesistö on keskusylängön ja
kantamaan rajalla, Oulujoen 1. Oulujärven vesistö
(n. 23,000 km2) ja viides pienempi rantamaalla,
Mustionjoen 1. Lohjanjärven vesistö. Muutamat
Pohjois-Pohjanmaan joet ovat yläjuoksultaan
osaksi reittiluontoisia, jotavastoin Pohjois-Lapin
Inarinjärveen keskittyvältä vesistöltä se
ominaisuus puuttuu. — Jokialueen mahtavimmat joet
ovat kaikki Pohjois-Pohjanmaalla, jossa
vedenjakaja kulkee kaukana sisämaassa. Siellä onkin
(vain Saimaan-Vuoksen vesialuetta pienempi)
mahtavan Kemi joen vesialue (n. 50,000 km2) ;
suuria virtoja ovat myös Tornionjoki (suureksi
osaksi kuitenkin Ruotsin puolella) ja Iijoki,
pienempiä Simojoki ja Kiiminginjoki. Keski- ja
Etelä-Pohjanmaalla vedenjakaja kulkee paljoa
lähempänä rannikkoa, jotenka sen joet (Siikajoki,
Pyhäjoki, Kalajoki, Vetelin- 1. Kokkolanjoki,
Ahtävänjoki, Lapuanjoki, Ilmajoki) eivät vedä
vertoja Pohjois-Pohjanmaan virroille, mutta ovat
kuitenkin taas pitempiä kuin useimmat
Lounais-ja Etelä-S:n verraten kapealle rantamaalle
rajoitetut joet (Karvian joki, Eurajoki, Lapinjoki,
Aura joki, Paimionjoki, Vantaanjoki, Porvoon joki,
Summanjoki, Urpalanjoki, Hiitolanjoki,
Jänis-joki, Uuksunjoki ja Tulemanjoki). Järvistä ja
joista ks. lähemmin erikoiskirjoituksia. —Vaikka
maanpinnan kaltevuus on verraten vähäinen, on
vesistöissä kuitenkin virtapaikkoja ja koskia
taajassa. Se johtuu siitä, että vesistöjemme
nuoruus ja kallioperustan tavaton kovuus ovat
estäneet jokia kuluttamasta ja tasoittamasta
uomiansa. Maanpinnan verraten vähäinen kaltevuus
taas vaikuttaa sen, että kosket ovat loivia ja
mataloita. Maamme suurimman kosken,
Oulujoen Pyhäkosken voima keskiveden aikana on
197,317 hevosv., ja putouskorkeus 57 m, mutta
se jakaantuu 20,000 m:n pituiselle taipaleelle.
Vaasan läänissä . . 7.34%
Uudenmaan.....6.37 „
Oulun „ ... 5,6i „
Turun ja Porin laän. 4,rø ,.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
