Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suoviljelys ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
629
Suoviljelys
630
alueet Euroopan, Pohjois-Aasian ja
Pohjois-Ameriikan sateisissa osissa. Euroopan
suorik-kaimmat maat lienevät Pohjois-Saksa
(Olden-burgissa IS %, Hannoverissa 16% maa-alasta),
Alankomaat. Irlanti. Ruotsi (n. 12 %), Venäjä
ja Suomi. Aiemmin on Suomen suoala
ilmoitettu 20%:ksi maa-alasta.
Maanmittaushallituksen tilastolliseen maa-aluetaulukkoihin
perustuvien laskelmien mukaan lankeaa eri läänien
usalle seuraavat määrät suoalaa:
Lilit n i km2 % maa alasta
Uudenmaan . . . ...... 724 6.5
Turun ja Purin . . 13.5
13.8
Viipurin . . 27.7
Mikkelin . . . . 25o
Kuopion .... 30,7
39.»
Oulun..... 34.»
Koko S ..omi 102,228 30.8
Nämä luvut eivät useistakaan syistä ole
tarkkoja. Tiedot perustuvat suurimmaksi osaksi
1700-luvun myöhemmällä ja 1800-luvun edellisellä
puoliskolla tehtyihin tiluskarttoihin ja vain
vähältä osalta myöhemmin suoritettuihin
mittauksiin. Useista lääneistä, varsinkin Oulun läänistä,
puuttuu melkoisista osista suoranaisia tietoja.
Pääasiallisimpana syynä lukujen
epäluotettavuuteen on kuitenkin se. että tiluskartoissa on suoksi
luettu suuri osa vesiperäisiä maita, joilla ei ole
mainittavaa turvekerrosta. Todelliset suoalat
ovat näin ollen todennäköisesti jonkun verran
pienemmät kuin edellä on mainittu, mitä
Eteläsuomeen nähden myös vahvistavat
Suoviljelys-yhdistyksen tekemät suotutkimukset. Kuten
esitetyistä luvuista ja tähän liitetystä Suomen
suo-kartasta (suot ovat mustalla merkityt) käy ilmi,
ovat maamme eteläiset ja lounaiset osat
melkoisesti vähäsoisempia kuin itäiset ja pohjoiset osat.
Korkeimmalla sijaitsevat seudut ovat meillä
yleensä runsassoisimmat, pitkin moreeniharjuja
(vedenjakajia) ulottuu näin ollen laajoja
suoalueita. Huomattava osa Etelä-Pohjanmaan
tasangosta on myöskin soiden peittämä.
Soissa tavataan useimmiten kovaa maata
olevia niemekkeitä ja saaria, jonka takia Suomessa
ei missään tavata sellaisia valtavia aloja pelkkää
-liota kuin esim. Bourtangermoor Alankomaiden
ja Saksan rajalla, joskin meilläkin on yhtenäisiä
jopa kymmeniin tuhansiin ha:hin nousevia
suo-laksoja. Suurimmista ja tunnetuimmista
soistamme mainittakoon: Torrosuo (n. 5,000 ha)
Tammelassa Forssan eteläpuolella,
Konnun– ii o (n. 4.000 ha) itään Lappeenrannasta. B i
J-li n k i y. m. laajat suot Pälk;ärven,
Tohmajärven ja Kiteen pitäjissä Karjalan radan
varrella, Pelsonsuo (n. 14.000 ha) Oulunjärven
länsipuolella (valtionvaroilla 1856-66 kaivettu
kuivatuso jia yht. 130 km n. 600.000 mk:n
kustannuksella: yhä edelleen suurimmaksi osaksi
viljelemätön). Etelä-Pohjanmaalla on myöskin
jokilaaksoissa laajoja soita, jotka nykyään
suureksi osaksi ovat viljelyksen alaisina. Kuuluisat
ovat varsinkin Lapuan ja Ilmajoen
suoviljelykset. Porin eteläpuolella oleva L a 11
o-meri kuivatettiin jo 100 vuotta sitten ja se on
sittemmin vähitellen joutunut viljelykseen;
myöhemmin viljelykseen otettuja suomaita on myös
H a neli an kylässä Kiukaisissa. Maan etelä-
osissa useissa paikoin tavattavat hyvät ja hyvin
hoidetut suoviljelykset eivät kuitenkaan muo
dosta kokonaisille kunnille erittäin merkitseviä
yhtenäisiä alueita. Oulun eteläpuolella olevat
Limingan niityt eivät varsinaisesti ole
suoviljelyksiä, sillä maaperän muodostaa vain
ohut multakerros, jonka alla on hiekkakerros ja
sen alla savea.
Soille ovat muihin maalajeihin verraten tun
nusmerki liisiä seuraavat ominaisuudet,
jotka soiden viljelemisessä ovat otettavat
huomioon. 1) Soiden suuri elimellisten aineiden
runsaus ja puute kivennäisaineista. Suomaan
tilavuuspaino on näin ollen vähäinen, 75-250 kg m3
kohti, kun kiinteä maa painaa jopa 1,500 kg
m3:ltä. Suomaa on sentähden rikas typestä,
mutta köyhä kivennäisistä kasvinravintoaineista:
fosforihaposta, kalista, kalkista. -— 2) Suon suuri
kyky imeä ja säilyttää kosteutta. Viljelyä varten
soita ei saa kuivattaa kovin rutosti, sillä kasvit
vaativat suomaassa verraten paljon kosteutta,
koska itse turpeeseen sidottu vesi ei täydellisesti
voi tulla kasvien hyväksi. Viljelyskasveille sove
liaimman kosteudenpitoisuuden ollessa hiekka
maassa n. 10% ja savimaassa 20-30%, on se
suomaassa 65-70%. Kivennäispitoisen maan, saven
t. hiekan, vetäminen suolle vaikuttaa tässä
suhteessa edullisesti, sillä suomaa voidaan tällöin
perusteellisemmin kuivattaa tarvitsematta pelätä
liiallista kuivumista, koska veden haihtuminen
savetusta pinnasta on vähäisempi. — 3) Suon
huono lämmönjohtokyky. Tumman värinsä vuoksi
suomaa lämpenee pinnalta kovasti, mutta huo
non lämmönjohtokyvyn ja voimakkaan haihtu
misen vuoksi maa kuitenkin pysyy kylmänä.
Suomaan lämpösuhteet ovat siis suuresti riippuvai
sia sen vedenpitoisuudesta, viljelyssuhteista y. m
Viljely ja varsinkin hiekan tai saven
levittäminen tekee suomaan melkoista lämpöisemmäksi.
— 4) Pinnan keveys ja kuohkeus, minkä vuoksi
kasvien juuret huonosti kiintyvät maaperään.
Turpeen 1 a h o a m i s a s t e e 1 1 a on suuri mer
kitys suomaan fysikaalisille suhteille ja se vai
kuttaa myös kemialliseen kokoomukseen. Sillä on
s ntähden suuri merkitys soiden viljelyksessä ja
vielä suurempi soiden käytössä polttoturpeeksi ja
turvepehkuksi.
Viljelyn kannalta katsoen on erilaisten
suomaiden välillä vähintään ylitä suuria
eroavaisuuksia kuin kiinteiden maalajien,
savi-ja hiekkamaan välillä. Tämän nojalla suomaat
tavallisesti jaetaan kahteen pääryhmään:
muta-suot (ruots. knrr, saks. yicdcrmoor, norj.
rjrces-myr) ja rahkasuot (livitmosse, Ilorhmoor,
mosemyr). Mutasoiden turpeen muodostavat
ruoko-, korte-, sara- y. m. ylemmät kasvit sekä
puun jätteet; rahkasoissa ainakin pintaturpeen
muodostaa rahkasammal. Suon laatu on eri
syvyydessä usein erilainen, ja eritoten on rahkaturpeen
alla tavallisesti niutasuoturvetta ja sen alla on
usein järvimutaa ja liejua. Suonkäytön kannalta
on sentähden erittäin tärkeätä tuntea myöskin
alempien suokerrosten laatu. Keski-Euroopassa
erotetaankin tavallisesti vielä kolmas päälaji, n. s.
välimuotosi! o (saks. ibergangsmoor), jolla
tarkoitetaan erinäisiä välimuotoja, eritoten pui
denjäännöksiä sisältäviä suokerrostumia. Suo
maatyyppi määrätään yleensä ylimmästä kerrok
sesta 20 cm:n syvyydelle, koska maan viljelys-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
