Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sävel ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
1011 Sävellysmuodot–Säveltaso 1012
preludi, etydi, nokturni, rapsodia, uvertyyri,
konsertto, kirkkomusiikki, näyttämömusiikki,
kantaatti, ooppera, oratori y. m. Muutamat s:t
vaativat puitteikseen määrätynlaisia vastaavia
sävellysmuotoja, esim. fuuga, sviitti, sonaatti,
sinfonia, tahi ainakin pääsevät parhaiten
vaikutukseensa niiden yhteydessä; mutta yleensä s:t
eivät ole sidotut määrättyihin muotoihin, vaan
voivat esiintyä kokoonpanoltaan monenlaatuisina.
I. K.
Sävellysmuodot ks. Musiikki (m:n
muodot).
Sävellysoppi käsittää yleensä kaikki
sävellystekniikan (ks. t.) saavuttamiseen tarvittavat
oppijaksot; mutta ahtaammassa mielessä s:lla
tarkoitetaan nimenomaan sävellysten
muotorakenteeseen kohdistuvaa oppijakson osaa (vrt. Musiikki,
palsta 841).
I. K.
Sävellystekniikka (ks. Tekniikka),
sävellykseen vaadittavien taidekeinojen (rytmiikan,
melodiikan, soinnutuksen, kontrapunktin,
muotorakenteen ja soitinnuksen) kaikinpuolinen
hallitseminen.
I. K.
Sävelmaalailu tulee kysymykseen nimenomaan
n. s. ohjelmamusiikissa, mutta vaistomaisesti sitä
käytetään kaikenlaatuisissa muissakin musiikin
lajeissa. S:lla pyritään kuvailemaan määrätynlaisia
sisäisiä tai ulkonaisia tilanteita ja
ilmiöitä. S:n mahdollisuus ja samalla sen rajoitus
johtuu siitä, että sävelten liikehtiminen analogisesti
muistuttaa moninaisia muita elämän ilmiöitä.
Selvimmin saavat sävelellisen vastineensa sellaiset
seikat kuin korkeus ja syvyys, heleys ja
synkkyys, nopeus ja hitaus, äänekkyys ja hiljaisuus,
asteittainen ja harppaava, aaltoileva ja
salamoiva liike j. n. e. S:n keinot ovat
lukemattomat, alkaen vähäisimmistä rytmillisistä ja
melodisista suhteista aina voimakkaimpiin
soitinnusefekteihin.
I. K.
Sävelmä ks. Melodia.
Säveloppi ks. Me1odiikka.
Sävelpuhtaus ks. Puhdas.
Sävelsanaoppijakso (saks. Tonwortmethode),
saks. kansakouluopettajan Carl Eitzin keksimä
säveltapailujärjestelmä, joka kotimaassaan on
osakseen saanut melkoista tunnustusta, mutta
myös ankaraa arvostelua. Järjestelmä perustuu
12-säveliseen kromaattiseen asteikkoon, jonka
asteita vastaavat kerakkeet: b, r, t, m, g, s, p, n,
d, f, k, l. Näihin liittyvät ääntiöt ilmaisevat
sävelten aseman kussakin diatonisessa asteikossa ja
vaihtelevat senmukaisesti eri sävellajeissa.
Puoliaskelten havainnollistuttamiseksi on yhteiset
ääntiöt niillä asteikon asteilla, joiden välillä
puoliaskelet sijaitsevat. Siten kuuluvat esim.
C-duuri-asteikkoon tavut: bi to gu su na fe li bi ja
G-duuri-asteikkoon: ni fo lu bu ta ge pi ni.
I. K.
Sävelsanelu ks. Musiikkidiktaatti.
Sävelsuhde ks. Intervalli.
Säveltaide ks. Musiikki.
Säveltajunta on eri ihmisillä erilainen, riippuen
siitä, mitä sävelten ominaisuuksia he
kykenevät havaitsemaan. Nämä ominaisuudet ovat:
voima, aika-arvo, sointi ja korkeustaso. Sävelten
voimavaihteet johtuvat säveliä aiheuttavien
ääniaaltojen leveyden vaihtelusta. Sävelten aika-arvo
johtuu aikamäärästä, jonka kuluessa ääniaaltojen
liike jatkuu. Sointivärit taas syntyvät n. s. yläsävelien
erilaisista voimasuhteista. Kaikki nämä
kolme ominaisuutta ilmenevät yhtä hyvin hälyissä
kuin sävelissä ja enimpien ihmisten ou helppo
niitä käsittää. Musiikillisesti
harjaantumattomatkin henkilöt havaitsevat, milloin sävelet ovat
vahvempia tai heikompia, milloin hitaampia tai
nopeampia; he erottavat myös sointivärin puolesta
esim. viulun äänen torven äänestä ja ihmisäänen
pianonsoitosta. Toisin on sävelten
korkeustason laita. Siinäkin kaikki havaitsevat sen
ylimalkaiset vastakohtaisuudet, esim. erottaen naisäänen
miesäänestä tahi kimeästi pärisevän
pikkurummun kumeasta isosta rummusta. Mutta varsinaiseen
s:aan kuuluu ennen kaikkea eri
säveltasojen tonaalisten suhteiden käsittäminen
(ks. Sävel), ja siinä kohden vaihtelee
havaintokyky huomattavasti eri henkilöillä. Sävelten
korkeustaso johtuu ääniaaltojen pituudesta, ja
eritasoisten sävelten tonaaliset suhteet vastaavat
näiden pituuksien matemaattisia suhteita. Tässä
tulee kysymykseen vastakohta n. s. „musikaalisten"
ja „epämusikaalisten" henkilöiden
kesken. Edellisten tajuntaan tonaaliset suhteet
pääsevät vaikuttamaan; jälkimäisiltä ne jäävät
havaitsematta. Tätä havaintokykyä nimitetään
sävelkorvaksi. Kuitenkin tavataan kummassakin
ryhmässä asteittaista s:n erotusta.
Epämusikaalisten „korvaa" voidaan kehittää,
korkeuseron ylimalkaisen tajuamisen pohjalta lähtien,
ainakin yksinkertaisimpien sävelsuhteiden
oivaltamiseen. Samoin vaatii musikaalistenkin
henkilöiden sävelkorva kehittymistä voidakseen
omaksua korkeimpien ja hienoimpien
säveltuotteiden taiteellista kauneutta. Erikoinen
merkitys on n. s. absoluuttisella
(ehdottomalla) sävelkorvalla. Siihen sisältyy kyky
täsmällisesti muistaa ja pelkältä kuulemalta
tuntea jokaisen sävelen korkeusaste. Tämän avulla
voidaan esim. ilman viritysraudan apua löytää
laulujen oikeat alkusävelet ja siten ilman
haparoimista sijoittaa laulut oikeaan sävelalaansa.
Tämä kyky on erinomaisen harvinainen.
Enimmät säveltaiteilijatkin voivat vain likimäärin
arvioida sävelten ehdotonta korkeustasoa.
Absoluuttisen sävelkorvan merkitys ei olekkaan
oleellinen varsinaiselle s:lle, eikä siihen aina edes
liitykkään tavallista tarkempaa sävelsuhteiden
tajuamista. Mutta juuri tähän kohdistuvaa kykyä
on pidettävä s:n ytimenä. Tätä nimitetään,
edellisen vastakohtana, suhteelliseksi
sävelkorvaksi. Sen kehittämisestä mahdollisimman
korkealle riippuu suuressa määrin
säveltaiteellisen aistin kypsyys.
I. K.
Säveltapailu ks. Solfeggio.
Säveltaso l. sävelkorkeus, sellainen
sävelten ominaisuus, jonka vaikutuksesta sävelet
tuntuvat ikäänkuin toinen toistaan korkeammilta tai
matalammilta. Tämä tunne johtuu suoranaisesti
siitä, että ihmisen äänielimissä n. s. korkeammat
sävelet syntyvät ylemmissä kohdissa, matalammat
alemmissa. Vaikutelma vahvenee vielä siitä, että
korkeammat sävelet ovat soinniltaan ohuemmat
ja heleämmät, matalammat sävelet taas
jykevämmät ja tummemmat. Täten syntyy mielikuva
sävelten sijoittumisesta jonkinlaiseen
avaruustilaan, jossa sävelkulku liikehtii näkyväisten
ilmiöiden tavoin ylös ja alas. Tämänmukaisesti
on muodostunut yleinen kielenkäyttö, kun
puhutaan sävelkulun kohoamisesta ja laskeutumisesta,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
