- Project Runeberg -  Tilhi. Kuvalinnen sanomalehti lapsille ja nuorisolle / N:o 1-26. 1885 /
3

(1884-1886)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

—$> 3 <$—

Korkeimmalla vuoren h liipalla, istui
talven haltija, Lumetar, loistossaan. Hänen
ympärillään tanssivat hiinen tyttärensä,
joilla jokaisella oli säteistä kudottu huntu,
joka liehui ilmassa. Päässään heillä
kaikilla oli kirkas tahti-seppele. „Kun
ihraiset kaukaa näkevät haltijattarien
kirkkai-kaiden säde-huntujen liehuvan ilmassa,
nimittävät he tuota omituista hohtoa
revontuliksi. — Vuoren juurella istuu
paljon pieniä vuorenhaltijoita ja metsässä
asuvaa Tapion väkeä. Ne kaikki
ihastuksella katselevat Lumettaren tytärten
kaunista tanssia. Väliin he riemusta
oikein ääneeu nauravat. Senvuoksi
ihmiset joskus, kun revontulet kirkkaasti
hohtavat, kuulevatkin jonkunmoista
kankaista rätinää. Se on haltijatarten
naurua." Näin Runotar kertoi.

„ Vieläkö tahdot matkustaa, niin
kävi-sirnrae tervehtimässä yhtä hyvää
ystävääni V" Runotar kysyi VViljolta.

„ Tahdon kyllä", AViljo vastasi, ja niin
he taas läksivät kulkemaan.

He tulivat suureen kaupunkiin
kaukana vieraalla maalla. He astuivat
komeaan kivirakennukseen ja pujahtivat
sitte pieneen, somaan kamariin. Siellä
istui tyttö pöydän ääressä. Hän peitti
kasvonsa käsillään ja näytti itkeviin.
Kovin ikävöi hän pois omaan kotiinsa,
joka oli kaukana täällä Pohjolassa. Joulu
oli tulossa ja hän oli täällä yksin, aivan
yksin. „ Jospa edes joku toisi pienen
tervehdyksenkin sieltä," hän ajatteli, sillä
hän ei tietänyt, että Runotar piili samassa
huoneessa ja oli juuri tullut Pohjolasta.
Runotarpa ei malttanut enää pysyä
piilossa, vaan hiipi akkunan luo, jossa pieni
varpunen ulkopuolella istui. Sitte avasi
hän hiljaa akkunan ja varpunen lensi
sisään. Nyt kosketti hän sitä
kultasau-vallaau ja se alkoi heti kertoa tytölle
hänen rakkaasta kodistaan, jossa se
äskettäin oli käynyt, Sitte kosketti Runotar
tyttöäkin taikasauvallaan ja nyt tämä taisi
nähdä Runottarenkin. Voi kuinka
tyttönen riemastui, sillä Runotarhan oli luinen
vanha ystävänsä. Runotar hänelle nyt
tenhosi mitä viehätt.ävämpiä kuvia. Hän
näki oman kotinBa, siskonsa, veikkonsa,

ja hän oli itse heidän joukossaan.
Yhdessä koristivat, he joulu-kuusta ja sitte
äiti luki heille Jesus-lapsen syntymisestä.
Yhdessä lauloivat he sitte jouluvirttä.

,,Kiitos, Runotar!" tyttö lausui.
Runotar lujiasi sitte vielä viettää koko
jouluajan ystäviinsä parissa, ett’ei hänen
tarvitsisi olla yksin vieraalla maalla. Sitte
sanoi hän jäähyväiset ja läksi taas "YViljon
kanssa pois Wiljon omaa kotia kohti. —
Yht’äkkiä oli Wiljo tons uunin edessä
katselemassa hiilien hiipumista. Runotar
nyökäytti hänelle päätään jäähyväisiksi ja
lujiasi pian palata jälleen. Sitte hän katosi.

Wiljou äiti tidi samassa kynttilä
kädessä huoneesen lii ilosta kohentamaan ja
kysyi Wiljolta: „oletko nukkunut, pikku
Wiljoni?u

„En, äiti; olin matkoilla Runottaren
kanssa," Wiljo lausui.

Samassa tuli isäkin huoneesen.

Äiti hymyili isälle. „Etkö luule, että
WiIjosta tulee runoilija?" hän sanoi.

— Vuosia kului ja Wiljo yhä
enemmän tutustui Runottareen, jonka kanssa
hän joka päivä teki matkustuksia ja näki
paljon ihmeellistä, josta hän sitte kertoi
kansalleen. Sitten monta ihmistä oppi
Runotarta rakastamaan ja tulivat sen
ystäviksi.

Wiljosta oli todellakin tullut runoilija,
kuten äiti aina oli ennustanut.

Wellamo.

.Metsiinsä käynti.

!aarlo-veli oli juuri tullut
kotiin Helsingistä. Hän oli
ylioppilas ja lähinnä isää ja
äitiä viisain ihminen
maailmassa — niin ajattelivat ainakin
Erkki ja Paavo, hänen
nuoremmat veljensä. Siksipä he
aina mielellään tekivät, miten olivat
nähneet Kaarlon tekeviin.

Kun näkivät hänen astuskelevan pitkiä
askeleita huoneessaan edestakaisin,
miettien jotain hyvin syväinielistä, mitä
lienee miettinytkään — silloin hekin heti

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Fri Oct 18 16:56:45 2024 (aronsson) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/tilhi/1885/0007.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free