Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
— IB -
toiniitettnvua, sillä suurella kiireellä riensi
hiin kaupungista ulos, nyökiihdyksellii vaan
tervehtien tuttaviaan ja salaperäisesti
hymyillen, kun niiniä kysyivät, minne hän
aikoi.
Seuratkaannnepa mekin hänen kulkuaan.
Tultuaan kaupungista ulos metsään Ja
nähtyään olevansa yksin, kiinnitti
tyttönen hennot siivet hartioihinsa ja alkoi
nopeasti lentää Hiilellä kilpaa kevät tuulosen
kanssa yli niittyjen ja tuoksuvien
kukka-nurinien,’ yli kauniin, tuuhean metsiin, ja
saapui meren rannalle, jossa kirkkaat,
aallot hopeaisina hyrskyivnt kallioita vastaan.
Täälläpä istui kalliolla toinen tyttönen,
iloinen ja ystävällinen hänkin: hänellä oli
kukkasia hiuksissaan ja kädessään piti hän
auringon sädettä, jolla nosti maasta
kieloja, orvokkia ja muita kevään kukkasia;
tuo oli keviiäu haltijatar.
Kun hopeatyttönen näki lapsen,
laskeutui hiin alas hänen viereensä ja koskettaen
häntä kepeästi kädellään, kysyi liiiD:
„Ke-viiän tyttö, voitko autan minulle kukkia,
jotka minulle sopivat?"
Vastimeksi ojentaa kevät hänelle
seppeleen hiuksistaan: mutta tyttönen
pudistaa vaaleankiharnista päätään ja’sanoo, ettei
hiin huoli kukkasista, jotka hetken
kukoistavat. ja sitten lakastuvat, vaan niiden
kukkien, joita hiin etsii, pitää kestää tuu
lessa, sateessa, auringossa ja tulessakin.
Silloin vasta huomasi kevät, kuka
hä-neu kanssaan puhui, ja sanoi: „Tule
kanssani, niin näytän sinulle, mistä löydät
itsellesi sopivia kukkia." Nain sanoen otti
hiin tyttöstä kädestä ja molemmat
kulkivat lapi metsän, kunnes tulivat
kallioluolaan meren rannalla. Siellä istui
vaahto-vaippoihin puettuina kolme veden neitoa;
he olivat poimineet hopeakukkasia meren
syvyydestä, missä ei myrskyt pauhaa, ei
aurinko polta eikii kylmä jäädytä. He
sitoivat kauniita kiehkuroita ja seppeleitä
>a lauloivat kauniita lauluja. He
ihastuivat suuresti nähdessään molemmat,
lapsukaiset. Ja enuenkun tyttönen oli mitään
pyytänyt, ojensivat ho hänelle kauniita
kukkia ja seppeleitä, jotka hän pani
koriinsa. Kiitettyäun veden neitoja ja
sanottuaan keväälle jäähyväiset, läksi luin sit-
ren takaisin kaupunkiin, jossa hänellä vielä
oli paljon toimittamista.
Hiin riensi nopeasti eteenpäin, kunnes
tuli kultasepin työhuoneen edustalle:
silloin pani hän jälleen siipensä pois ja
astui aivan niinkuin lapset ainakin
ovesta sisään, aivan mestarin työhuoneesen.
Mutta niestnri ja hänen vaimonsa, eivät
olleetkaan kotona, ainoastaan heidän
lapsensa istuivat lattialla ja katselivat suurta
hopeaista kuvakirjaa. Tyttönen lähestyi
heitä ja katseli heidän huomaamattansa
myöskin kirjaa. Katsellessaan kuvaa, jossa
nähtiin pieni keijukainen, sanoi toinen
lapsista. „Jos kerran saisi hänet nähdä!"
Silloin huusi hopeat,yttö heidän takanansa:
„kat.Bokaa taaksenne!" .Takun lapset
kääntyivät, näkivät he tuon suloisen
keijukaisen edessään, aivan senlaisenn, kuin
kirjassa. Samassa tulikin kultaseppä kotiin
ja hopeatyttö juoksi hänen luokseen
niinkuin vanhan tuttavan ainakin ja sanoi:
„Kuules vanhus, anna minulle kaksi
ho-peasormusta!" „Onko sinulla raliäa?"
kysyi kultaseppä. „Ei, mutta toisen kerran
saat siitä moninkertaisen maksun!" sanoi
lapsi. Silloin kuiskasi rouva miehellensä:
„Mies, ethän toki uskalla antaa hänelle
sormuksia, minusta asia on vähän
epäiltävää laatua!" Xämfi sanat kuuli tyttönen
ja huudahti: .. Ellett.a usko minua,
katsokaa silmiini!" Ja kun he tekivät sen,
lausuivat he: „mc uskomme sinua, silmäsi
ovat kirkkaat ja puhtaat kuin hopea, kuin
uskollisuus itse: sinä et voi etkä tahdo
meitä pettää!" — Kultaseppä toikin koilta
koksi hopeasormnsta, jotka antoi lapselle.
Tämä koetti niitä omiin pieniin sormiinsa
ja kaikki, jotka luvassa olivat, eivät
voineet kylliksi katsella tuota ihmeellistä
lasta.
Tyttönen pani sormuksetkin koriinpa;
ennenkuin hän lähti pois, kysyi hän
kultasepältä, keneltä hänen lapsensa olivat
tuon hopeaisen kirjan saaneet. Ensin ei
mestari tahtonut sitä ilmoittaa, mutta
viimein vei hän tytön syrjälle ja kuiskasi
hänelle: „Minä olen liitossa kääpiöitten
kanssn, jotka asuvat vuorissa ja maan
sisässä, ne tuovat minulle hopeani ja
tuovatpa joskus lapsilleni lahjoja". ,.Hvvä.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
