Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
kurjuutta, ottivat lie iloutieliu heidät
luoksensa ja hoitivat näitä tyttösarkoja liiiu
kuin ne olisivat olleet heidän omia
lajisiansa. Vähän ajan perästä pääsivät. Anna
ja Liisa myöskin kouluun, ja tämäpä
olikin heistä hauskaa. Täällä edistyivät kili
he ihmeen hyvästi, ja kun lukukausi
päättyi, saivat he parhaammat arvosanat.
Tämä lisäsi heidän holhojainsa iloa.
Näin oli kulunut monta vuotta, ja nyt
Anna ja Liisa olivat tulleet isoiksi: mutta
isästänsä ja syntymäseudustansa eivät
olleet saaneet mitään tietoa, siksipä
halusivat he saada nähdä isäänsä, vaikka hän
olikin ollut niin julma heitä kohtaan.
Näin läksivätkin he eräänä päivänä
kotiinsa matkustamaan. Matkalla ehdoitti
Anna sisarelleen, että kun saavumme
isiimme luo, niin pituii meidän laulaa joku
virsi, johon Liisa myöskin mielellään
suostui. Kun he vihdoin saapuivat entiseen
kotiinsa, oli heidän isänsä parhaallaan
nikkaroimassa, mutta hän ei. tuntenut Annaa
ja Liisaa, enuenkun he alkoivat veisata
seuraavaa värsyä:
Suli’ isän nimi on,
Niin on myös isän sydän,
Mä lapses olen täss’
Ali’ kivun kipeän syvän j. 11. e.
Kun he olivat nämä sanat sanoneet,
kaatui heidän isänsä tainnoksiin, sillä nyt
vasta hän tunsi tytöt omikseen sekä muisti,
kuinka hiin oli heidät ajanut pois luotansa.
Vähän ajan perästä toinnuttuaan riensi
hän kyynelsilmin uäitii vastaan ja sulki
syliinsä tyttönsä isällisellä rakkaudella.
•Sitten Anua ja Liisa kertoivat isällensä
kaikki vaiheensa ja kuinka ihmeellisesti
Jumala oli heitä johdattanut ja
varjellut kaikista vaaroista. Isänsä likisti heitä
vasten rintaansa sanoen: „Jumala
antakoon anteeksi iniuun suuren
erehdykseni ja suokoon meidän elää onnellisina
tässii pienessä majassamme."
—f —k —n.
Kuinka pikku Matti sai
paidan.
(Satu.)
-jl^ li muinoin köyhä, leski, jolla oli
seit-(jflp! semän lasta, toinen loistaan pienempi,
^öiU’ ja ruokaa tahtoivat kaikki. Koko
päivän täytyi äidin olla ulkona työssä
hankkimassa heille elatusta ja ainoastani)
talvi-ihoina ehti hän kehrätä lankoja
lapsillensa paidoiksi. Joka lapsella oli yksi
ainoa paita ja kun isompi kasvoi, niin että
se tuli hänelle liian vähäiseksi, niin
pienempi sen peri. Luonnollista oli siis, että
kaikkein nuorimmalla, Matilla, aina oli niin
ohut paita, että kultainen aurinko sen läpi
paistoi. Vaan hän oli iloinen neljän
vuoden vanha poika ja rakasti hellällä
sydämellä eläimiä ja kukkia. Missä hän näki
karitsan, huki hän sille heti maukkaita
ruohoja: jos hän löysi lintusen, joka oli
pesästä pudonnut, kantoi hän sen kotia,
antoi sille ruokaa, siksi kun se kasvoi
isoksi ja päästi sen sitte lentämään;
hämähäkkiäkin kävi luinen sääli, jos hän
huoneessa löysi semmoisen, kantoi hän sen
ulos ja ajatteli: pikku raukka tahtoo myös
elää.
Kerran oli hänen paitansa käynyt niin
huonoksi, että se putosi hänen päältään,
ja koska oli kesä ja äidin täytyi olla
ulkona työssä, niin hän ei voinut pojalleen
hankkia uutta. Matti juoksi siis ympäri
aivan semmoisena kuiu Jumala oli hänet
luonut. Eräänä päivänä, kun hän oli
metsässä marjoja poimimassa, tuli karitsa häntä
vastaan; se katsoi häneen säälivästi ja
kysyi: „missä on sinun paitasi?" Siihen
vastasi poika surullisena: „minulla ei ole
enään mitään paitaa ja äiti voi vasta
talvella hankkia minulle uuden; mutta ei!
uutta en saa, sen saa suuri sisareni ja
minä saan vanhan. Voi, jos minäkin
kerran saisin uuden paidan!"
Silloin sanoi karitsa: „ininun 011 sinua
sääli, annan sinulle villastani, jotta saisit
uuden paidan." Karitsa nykki päähänsä
villoja ja antoi ne Matille. Kun hän nyt
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
