Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
- 42 —
enää sinun kotosi, ystäviisi menevät pois,
ja tyhjyys on ympärilläsi, tyhjyys
sydiim-messiisi. Mutta jos heitä rakastat,
silloin on kaikki hyvää, ja iloista, silloin
annetaan sinulle eritetyksesi anteeksi,
ja silloin et tahdo pahaa tehdä.
Niin on aina ja joka paikassa. Tiedätkö,
minkä tähden maamme 011 viheriä kesän
aikana ja minkä tähden se antaa meille
kodon, vaatteita ja ruokaa? Se on kaikki
Jumalan lahja, mutta meidän maamme
vilie-riöitsee ja kantaa hedelmää ainoastaan jos
sitä rakastamme. Vaan jos maatamme
ylenkatsoisimme ja jättäisimme sen köyhyyden
tähden, niin ei se milloinkaan enää tulisi
viheriäksi niinkuin ennen. Se olisi kuin suuri
saari Novaja Seinlja kaukana
Jäämeressä: siellä on puolen vuotta alinomainen
päivänpaiste, vaan kuitenkaan ei siellä
kasva ainoatakaan puuta eikä ruohoa, ja
maa on ikuisen lumen peitteessä. Taikka
se olisi niin kuin Saharan erämaa
kaukana Afrikassa: siellä ei ole koskaan
talvea eikä pakkasta, mutta kuitenkaan ei
siellä löydy pnita eikä kukkia, vaan
ainoastaan polttava hieta ja kuumat
hiekka-aavan tuulet.
Kun köyhä paimentyttö kävelee
metsässä. kuulee häu kevät-tuulien
suhisevan puitten alastomissa oksissa, ja
silloin kysyy koivu häneltä:
rakastatko sinä miuua? Totta kai rakastan
minä sinua, vastaa paimentyttö. Silloin
iloitsee koivu, niin että se tuntee ilon
sisimpään ytiiueeusä, ja nesteet nousevat
kuorien alle, ja urpulehdet puhkeavat sen
oksille. Niiniltään sanoo pelto talonpojalle,
joka kyntää sitä: rakastatko sinä minua?
Totta rakastan minä sinua, vastaa
talonpoika. Silloin alkaa pelto itää, ja
viheriät oraan korret kuiskailtavat toisillensa
ehtootuulessa: kasvakaamme korkeiksi ja
kaunihiksi, että kantaisimme runsaita
tähkäpäitä ja antaisimme leipää ystävällemme.
Samaten sanoo laiva merimiehelle:
rakastatko sinä miuua? Totta kaiketi
sitä teen, vastaa merimies. Silloin
levittää laiva purjeensa ja sanoo tuulelle: joudu,
joudu, ystävälläni on kiire, hän tahtoo
kotiin satamaansa.
Ja rauta, jolta tulipunaisena ahjossa
hehkun, sanoo sepälle: rakastatko sinä
minua ? — Sepä kysymys! huudahtaa seppä
ja alkaa vasaroida, ja kova, luja rauta
taipuu kuin pehmeä vitsa Itänen taitavissa
käsissään.
Tauno istui eräänä päivänä ja
haukotteli läksynsä ääressä, ja silloin kirja
kysyi häneltä: rakastatko sinä minua? Ei,
sitä en suinkaan tee, vastasi Tauno.
Silloin alkoivat kaikki kirjaimet hyppiä
Itänen silmäinsä edessä niinkuin hyttyset
päiväpaisteessa, ja Tauno haukotteli
hau-kottelemistaan koko nuoruutensa ajan.
Rakastatko sinä minua!1 sanoi piano
Miinalle, joka soitti ikäviä askeloitansa.
En, vastasi Miina, en tiedä mailmassa
ikävämpää kuin sinun askeloitas. Waau arvaapas!
silloin alkoi piano koputtaa, koskettimet
puutuivat eivätkä antaneet ääntä: kaunis
soitto pakeni iäksi päiväksi Miinan
soit-tokoneesta.
Mutta tunsin kerran kaksi köyhää lusta:
niillä ei ollut kirjaa eikä pianoa. Erkin kirja
oli luonto: hän kokosi kaikenlaisia
yrttejä ja seurasi tarkasti niiden
kasvamista, Kreetan piano oli pieni kantele,
jonka hän itse oli kokoon pannut
rau-talankakielistä. Rakastatko sinä meitä ?
sanoivat metsän kasvit Erkille. . Niin,
sitä teen, vastasi Erkki. Mene siis
kaupunkiin. kuiskasi metsä: siellä löydät
toisen, joka meitä rakastaa, hän antaa sinulle
oppia, että kerran tulet viisaimmaksi
mieheksi luonnon tuntemisessa. Satna
kysymys suhisi hiljaa Kreetan kantelon
kielissä: rakastatko sinä meitä? Niin, niin,
totta kaiketi rakastan teitä! Ja kanteleensa
kasvoi ja soi kirkkaasti kuin hopea
vuorissa, ja Kreeta tuli taitavaksi laulajaksi,
hiin osasi soittaa niin kauniisti, että sai
ilokyyneleitä nousemaan ihmisten silmiin.
Köyhä paimenpoika istui illalla
metsässä ja katseli taivaan tähtiä. Silloin
kuuli hän äänen valoisasta taivaasta, joka
hiljaa kysyi: rakastatko sinä meitä? Niin,
sanoi poika, minä olen rakastanut teitä
niin kauvan kuin muistan. Mene siis
kouluun tuolla kylässä, sanoivat tähdet, ja
rukoile saadaksesi oppia, mitä tarvitset.
Poika meni ja teki työtä kaiken päivää,
mutta illalla istui hän yksinänsä ja puhui
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
