Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
— 167 —
Lfiheteflj/jti hirjoituhsia.
JÄÄLLÄ.
Oi, miten hauskan nyt meillä on täällä.
Luistella kirkkaalla, liukkaalla jäällä;
Punaset ruususet poskille lentää,
Kauaksi koitamme luistellen entää.
Se vasta hauskaa ja herttaista, on!
Kokkoja pulaa ja musiiki soittaa.
TJsea jäällä nyt tanssia koittaa.
Hauska on i/hdessri-luistelun ilta,
Iljanne sileä on kuut silta.
Kuu meitä hellästi katsastelee.
Joku jos Viialoinkin väsyä alkaa,
Silloinpa penkille levähtäun jalkaa:
Mutta kun soitto se jäUehen kaikuu
Väsymys paikalla kauaksi haipuu,
Virkeys taas heti valtansa saa.
Jotka ei luistella taidakaan vielä,
Kyllä Ön niilläkin lystin siellä:
Sillä mc luoliisii lykkäämme heitä.
Sitten lie jallehen kiittävät meitä.
Luistellen poijes ennämme taas.
Hauska on tällainen talvinen huvi,
Sitä])ä kestävi siksi kun suvi
JäUehen tulevi lämmin ja kaunis.
Ilmakin taasen on selkeä, raitis.
Riemuin sen vastahan otamme myös.
—ilja.
Joulu-Tähti.
;ivlhiissä salomaassa korkean
vuoren juurella oli pieni, punaiseksi
maalattu mökki, jonka asukkaina
oli hurskas mies ja vaimo sekit
heidän ainoa lapsensa, pioni Sere.
Tiiiii kotia ja salomaata
seitsenvuotinen tyttö rakasti
samuuntto-inusli.
Eräällä kirkkaana talvipäivänä, jolloin yöllä
oli satanut uiilfei eusimäineii luuti sinä talvena,
meni Sere kelkkansa kera metsään. Oi, kuinka
tiilillä oli hauskaa! Haiset ja muut talvilinnut
hyppelivät oksalla oksalle, ja nuo ihmeen
ihanat talvikukat, lumiliiutcet, näyttivät niin
valkeilta, niin höylien keveiltii, ja niin tai-
vaan loistavilta! «Ah! tepä kukkasista
kau-niiininat lienette,’- arveli .Seie, .minä teitä
poimin ja vien teidät kotiin liuoinis-illati
kaunistukseksi, koska ou joulu-aatto; ehkäpä näistä
puhkeaa se ruusu ihanin, josta iiiti on
puhunut!"
Sere kulkee yhä ja poimii ralvikukkäisiaan,
kunnes hänellä 011 koko esiliina täynnä.
Silloin irroitti hän esiliinan vyöltään, kääri sen
kovasti kukkasien ympäri jo pani ne
kelkkaansa, jota veti perässään. Nyt hän käänsi
askeleensa kotia kohti — niinkuin luulee,
liiiti käy, ja käy, vaan kotia ei näy! llän
huutaa lm - litii, mutta vastausta ei kuulu ja piuieii
kin alkaa tulla, vaan hetken vielä käytyään
iiiiu tulee maantielle, jossa ei vielä
milloinkaan ole ollut; hiin menee tietä myöten ja
vihdoin näkee, matkan päässä himmeän valon
tuikkaavan. Sere jatkaa kulkuaan kunncka
saapuu sinne, josta tuli loisti. Hän jätti
kolkkansa pihalle ja meni itse sisään; sinne
tultuaan liuoillasi hän, että kaikki ihmiset siellä
olivat aivan outoja. Sere purskahti itkemään
ja valitti: »nyt en enään milloinkaan pääse
isän ja äitini luokse!"
„Kuka isäsi 011, ja missä on kotisi ?"
kysyttiin täällä.
»Kotini on metsässä korkean vuoren juurella
ja isäni niini on Salon Sakari."
nSenlaista emme tunne, emmekä myös sinua
kotiisi vie. Ole vaan hiljaa, niin voit saada
työtä ja vieläpä vähäisen ruokaakin," lausui
talon isäntä tylysti. Hänellä ei itsellään ollut
lapsia ja siis oi ymmärtänyt, että lapsia
pitää kohdella rakkaudella.
Sere ei cnään tohtinut mitään sanoa, vaan
väsynyt kuu oli, vaipui nukkumaan rahille,
suuret kyyneleet poskillansa. Niin liitu
nukkui koko yön. Aamulla hänelle annettiin
työtä ja pieni pala leipää, mutta ei sekään
maistunut, kun pikku Sereu sydän oli niin
surullinen. Väliä väliä meni hän ulos
katsomaan, josko kukkansa olivat tallella, sillä
hän vielä toivoi pääsevänsä kotiinsa. Päivä
tässä uudessa talossa tuntui niin pitkältä.
Ihmiset siellä riitelivät keskenään, eivätkä
näyttäneet muistavan, että oli joulu-aaton päivä,
jolloin Sere aina kodissaan oli huomannut
suurta hiljaisuutta.
Heti ikäpuolella, pimeän tultua, Sere meni
ulos katsomaan tähtitaivasta, jota hän oli
oppinut paljon rakastamaan ja isänsä johdolla
ottamaan vaaria sen merkeistäkin. Kuinka
majesteetilBsen kirkas se nytkin oli! Sere
katselee tätä taivaan valoa ja huomaa
muiden muassa eriiäu pienen kirkkaan tähden,
jonka hiin aina oli nälmyt loistavan heidän
mökkinsä yli. Sere ihastui sanomattomasti
ja heti otti kelkkansa, kukkasensa ja lähti
nopein askelin sitä suuntaa kohden, johon
tähti viittasi. Ei hän tuntenut väsymystä, ui
nälkää, Iiiiu vaan silmäili tähteä. Niin
kulet-tuaan monta hctkoii, näki Itiin edessään
korkean vuoren ja Sere tunsi sen omaksi vuo-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
