Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
— 207 -
„"\rni, voi, jos Lauri tietäisi mitä minä
annan hänelle!" — iloitsi Helini. —
„Ar-vaappas."
„Onko se kirves?" kysyi Lauri. „Ei!"
„Onko se —!" kysyi taas veikko, ja
sitten tuli seitsemänkin kertaa „onko se?"
siksi kun viimein kuului: „onko se
merimieslakki?"
Silloin Helmi pillahti itkemään, sillä se
olikin merimieslakki.
,,No, jokos se meidän Helmi nyt
keittää hiirille viinaa?" kysyi täti nauraen,
ju silloin rupesi Helinikin nauramaan,
sillä hiin muisti miten Huhla-täti eunen
oli sanonut, että itkeminen on hiirille
viinan keittämisiä.
Eihän nyt joutanutkaan itkemään, sillä
nuken kamari oli vielä aivan siivooni atta.
.Toka seinä piti uudestaan paperoittaman,
joka sänky pöyhittämän, sillä tänä
iltanahan piti nukkien tulla Helsingistä kotiin.
Nyt oli jo ihan hämärä. Täti lateli
kaikki lahjat suureen, kaksikorvaiseen
koriin ja silloin hän katosi vinttikamarista.
Äitikin oli kyökin puolelta kadonnut ja
salin ovi oli niin kovasti lukossa, ettei
saatu auki, vaikka kuinka koputettiin.
Ei mummo antanutkaan lasten kovin
koputella. Piti pukeutua siistiksi joulua
odottamaan.
Kun sitten salin ovi avattiin ja lapset
kutsuttiin sisälle, niin oikein sydäntä
vapisutti. Siellä rehenteli jo kuusi keskellä
lattiaa, suuri lippu latvassa, ja omenoita
niin, että oikein oksasot tahtoivat taipua.
Joulu-ukotkin siinä riippuivat, lanka
kaulassa, kankeina, lihavina ja lyhytsäärisinä.
Olisiko voinut uskoa, että ne olivat samoja
ukkoja, jotka Paasuvuoren sisässä
pakettia kantoivat?
Mitäs muuta kuu kuusen ympärille
piiriin, ja kun oli parahimmat polskat
inskettn, niin silloin täti taas katosi. Pian
kuului vintin portailta raskaita askelin,
siellä risuhteli ihon kuin olisi koria
kau-nettu. Myllärin Jukka kurkisti oven
raosta ja sanoi nähneensä joulupukin.
Silloin meni Helmi Wilhoveikkoineen
äidin toakse, Aino piteli isää polvesta,
mutta Lauri seisoi keskellä hittinä. Hän
ei yhtään pelänuyt joulupukkia.
Jo näkyikin oven raosta pukin
punainen piikkilmttu. - Wilho kirkasi, Aino
kiipesi isän syliin ja Wäinö mummon
sylissä oli niin hämillään, ettei osannut
sanoa mitään.
,, Hyvää iltaa! ovatko lapset kilt-
tiä?" kuului nyt, niinkuin aina onnenkin
joulu-iltoina.
„0vnt, ovat," vastasivat isä ja äiti ja
sitten hellitti pukki punaista vyötään,
työnsi sivulle harmaan partansa ja kaivoi
turkkinsa povesta kyynärän pituisen
päreen. Sillä se sitte sytytti kaikki
kynttilät kuusessa. Pukki nyt vaan vähän
nyykäytti päätään ja meni takaisin
etelii-seen. Mutta kun se nyt tuli sisälle, niin
oli sillä iso kontti selässä ja vielä
kainalot täpösen täynnä lahjoja. Ja kun kontti
tyhjeni, niin haettiin eteisestä toista.
Ei ketään se pukki unohtanut. Pojat
saivat hevosia, sahoja, kirveitä,
maalilaati-koita, kirjoja ja jos jotakin. Tytöt saivat
hameita, huntuja, villikissoja, lehmiä,
nuken kyökkikapineita ja kuka ne kaikki
muistaakaan. Palvelustytöille antoi pukki
paitakaukaita ja esiliinoja, rengille
kaula-vaatteita ja myllärin emäntä sai kauniin
kahvipannun.
Eipäs se Pukki unohtanut isää, äitiä
eikä hyvää mummoakaan. Mummolle toi
se pehmeän paketin.
„No, mitä juuri -?u kummasteli
mummo kun avasi pakettiaan. Otettiin
yksi paperi pois. otettiin toinen ja sitten
oli siinä näin kuuluva värssy:
„Mä olen matala ja tupsupää
Ja kaikin puolin kirjavalta loistan.
Useinpa sisässäni höyryää;
Mä silloin mummon mielipahau poistan.
Kun mummo-kulta mua kohottaa
Ja kahvitilkan kuppihinsa saa,
On kamarissa toukokuinen sää,
Vaikk’ ulkon’ oisi tammikuinen jää."
Ja sitten tuli esille tupsupäinen
kah-vimyssy. Mummo syleili Helmiä, sillä
Helmihän sen oli virkannut.
Isän luo lensi perhosen muotoinen ky-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
