Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Surupuhe jonka 24 päivänä toukokuuta 1865 lausui Julius Krohn
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
Meilläkin oli vesa nuori nousemassa, meillekin virpi viherjöivä yleni,—jalosta
juuresta se nousi, yleni solakkana, suorana, ja kansa kaikki toivoi siitä tammen
vahvan varttuvan, min latva kohoaisi korkealle pilvein kumppaliksi, mi sadoin
lehvin leviäisi maan tukevaksi turvaksi, varjoksi virvoittelevaksi. — Meilläkin oli touko
kallis kasvamassa,—jo heilueli korkein korsin, jo heristeli toivorikkain tähkäpäin,
ja kansa kaikki toivoi siitä elantoa tuhansille, miljonille. — Meill’ oli
nuorukainen kauneimmassa kukoistuksessaan, — jo oli kypsymäisillänsä mieheksi, ja kansa
kaikki toivoi ett’ oli kerran astuva Hän Isän askelin, ett’ oli Isän alkamaa jaloa
työtä täyttävä, kansainsa lukemattomien, maittensa äärettömäin siunaukseksi ja
iki-onneksi.
Meill’ oli — ei ole suotu meidän enää sanoa: meill’ on! Vesamme
vihannan on myrsky murtanut, toukomme herjannunna julma halla, ja nuorukaisen,
kansain lemmen, toivon, on temmannunna Tuonen käsi armoton!
Ijäksi sammuneet on Toivon kirkkaat säteet meiltä, ja ainoasti Muisto
lievittää surumme synkeyttä, kuin kuu vaaleaposki, päivän mailleen mentyä,
valaisee yötä.
Min mainitsevi Muisto Vainajamme teoista? Kukalta puhkeevalta vaadi
hedelmiä! Päivältä koittavalta kysy kuin paljon levitellyt onpi valoa! Se kukan työnä,
toimena sydämessänsä valmistella syksyn hedelmää, se aamun ansiona ett’ on
virittänyt päivän sätehet.
Vaan kukka kuitenkin jo ilmoittaa tulevan hedelmänsä laadun ja aamu
päivän ilmaa ennustaa.
Min ennusti tää kukkasemme kuihtunut? Min tiesi aamu pimeähän peittynyt?
— Tään kukan sydämessä kasvoi salaisesti jaloimmat, suloisimmat hedelmät. Tää
aamu koitti kirkkahasti kuin kesäpäivä lämmin, elähyttäväinen koittavi.
Mit’ onpi ihmissydämessä avut kaikki, jos ei elantoaan ne ime uskosta,
rakkaudesta Herraan Jumalaan. Ne ovat kuin Saharan nurmi pettäväinen, — vihanta,
kukoistava kevätsateilla, vaan polttavainen hietikkö, kun kiusausten Samum kerran
niihin hengähtää. — Mi tämän nuorukaisen sydämessä kasvoi hyvää ruohoa, se
kasvoi kaikki jumalisuuden virvoittelevaisen lähteen reunalla. Järkkymätönnä piti
Hän kiinni uskostaan ja kirkkonsa ulkonaisiakin menoja Hän täytti hartahasti,
vaan Hänen lempeässä, tyynessä mielessänsä ei ollut sijaa sille vihalle, mi vainoo
niitä jotka yhteisehen taivaan kotihin vaeltaa eri tietään.
Lähinnä Jumalaa, mit’ onpi kalliimpata ihmisellä kuin oma maansa, kuin
isien maa. Ja kuinka voimallisna paloi maansa rakkaus kaivatun Vainajamme
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
