Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Näytelmä- ja kertomuskirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
126
ja olihan lopputulos, jossa pahat ihmiset Gyllenström ja kätyri
Mörk saavat rangaistuksensa ja hyvät ihmiset Stålsköld ja Elviira
monien koetusten jälkeen palkintonsa, kylläkin ajan ja yleisön maun
mukainen.
Jahnssonin kieli on ajakseen verrattain huolellista, joskin
paikoin ruotsalaisuudet ja muut kompastelut töksähtelevät vastaan.
Taiteellisista heikkouksista huolimatta hänen tuotannollaan on
alallaan tietä raivaava merkitys. Enempää hän tuskin lienee
tavoitellutkaan.
Oikeastaan jo hiukan ennen Jahnssonia, v. 1881, julkaisi
ansiokkaan historiallisen kertomuksen eräs toinen koulumaisten,
nimimerkki J. A. B., jonka omistaja oli Jahnssonin ikäinen Johan
Albert Bergman (syntynyt 1844, toiminut kolleegana Oulussa ja
Torniossa, nykyään eläkkeellä). Bergmanin aikaisin yrite oli
»runollinen kalenteri» Kalervo (1871), jonka sisällyksenä oli joukko omia
ja Kalevalasta ynnä Kantelettaresta mukailtuja muodollisesti ja
sisällyksellisesti kömpelöhköjä runoja, hiukan laihaa huumoria
sisältävä vähäpätöinen maalaisnäytelmä Halut älyn pettää ja eräs
esitel-mäntapainen. Saman nimimerkin runoja tavataan myös
»Joukahaisessa», ja Kirjall. Kuukauslehdessä 1871 on häneltä kankea ja
rosoinen käännöskoe Iliadista: »Hektorin vainomus ja kuolo». Sen sijaan
mainittu »historiallis-romantillinen» kertomus Nevalaiset, jonka
aiheena on tuo myöhempienkin kirjailijain käyttämä Pielisten
talonpoikain kapina v. 1710 vihattua kansansortajaa, majuri Simo
Aff-leckia eli »Simo Hurttaa» vastaan, mihin kapinaan Juhani
Nevalaisen ja Elsa Sormuisen lemmentarina liittyy romanttisena aineksena,
on sekä aiheensa että varsinkin kapinanjohtajan Sipo Nevalaisen ja
Malla noidan luonteenkuvauksen puolesta ansiokas teos, vilkkaasti
ja sujuvasti kerrottu. Sen rinnalle ei Bergmanin toinen historiallinen
novelli, parikymmentä vuotta myöhemmin (1902) painettu Sulikki,
jonka pääjuonena on pakanallisen hämäläisnoidan Kammon
tyttären Sulikin tuhoisa lemmentarina piispa Tuomaan aikoina (v. 1238),
enää kohoa; se on paljoa hajanaisempi ja laihempi. Välillä näkyy
Bergman Päivärinnan esimerkistä innostuneen sepittämään
pohjanmaalaisen kansankuvauksen Aumolan emäntä (1885), joka maalai-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
