Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Laulurunous
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
200
kin runo toisinaan tuntuu vain vaivaloisesti sujuvan eteenpäin
»niinkuin karhi kannostossa», on siihen kai useimmiten syynä
runoilijan aatemaailma, jonka on vaikea purkautua esiin kirkkain kuvin
ja helkkyvin sävelin, Erkon runotekniikka pysyy yleensä samana
hieman puisevana alusta loppuun saakka; ainoasti vanhan
kansan-runomitan puvussa hänen runonsa sai erinomaisen notkeuden ja
sulavuuden, juurikuin osotuksena siitä että Erkon juuret olivat ja
pysyivät syvällä kansassa. Erkko olikin meillä ensimäisiä
istuttamassa menestyksellä vanhaa runomittaa uuteen taiderunouteen;
vieläpä hän Kalevala-aiheisissa näytelmissään sitä kehitti
edelleenkin, jotta se paremmin soveltuisi draamalliseen esitykseen. Tämä
tapahtui pääasiassa kertosäkeen poisjättämisellä sekä alkusointujen
vähentämisellä, joten runokieli sai enemmän lyhyyttä ja pontevuutta.
Mistään kirjallisista esikuvista tuskin voimme Erkon suhteen
puhua. Tosin hän näyttää lukeneen Oksasen ja Suonion runoja,
joihin hänen muutamat vanhemmat runonsa sekä aiheiltaan että
ulkoasultaan viittaavat, tosin myöhemmin Runebergia ja
Topeliusta, tavataanpa hänen »Kotoisissa tarinoissaan» selviä merkkejä
Kivenkin tyylistä, mutta kaikki nämä vaikutelmat näyttävät
olevan satunnaista laatua. Erkko on ja pysyy alati verrattain
itsenäisenä runoilijana, jolla laulun hersyvä lähde on omassa povessaan.
Lähinnä tämä lähde perusluonteeltaan muistuttaa Kantelettaren
runoutta — eikä ihmekkään, sillä olihan Erkko itse alkujaan
hiljainen, luontoon ja kansaan kiintynyt maalaisnuorukainen, joka ei
koskaan oikein koteutunut levottomaan kaupunkilaiselämään, vaan
mieluummin kuunteli luonnon äidillisiä ääniä. Hänen runoutensa
onkin aluksi kuin rauhainen salolampi, joka tyyneen kalvoonsa
kuvastelee ympäröivää luontoa.
En tiedä miksi laulaa lintunen
Ja miksi jyräjääpi ukkonen,
Vaan itse tiedän siksi laulavani,
Kun sävelehet soivat rinnassani,
hän itse sanoo runoutensa luonteesta. Laulu on hänelle elämää:
Vaikka minne joutunen,
Sitä toivon, rukoilen, 8
Että laulaa saan.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
