Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
turvatonna, velkoja joka puolelle,
elämä eletty kokonaan etukäteen,
jääden jälkeen sekä siveellinen että
aineellinen vararikko. Tällaisen tilityksen
edessä vaikenee vaatijakin,
anteeksiannon ja sovituksen
huokaus kohoo menneen muistolle.
Elämä on kuitenkin anteeksi antamaton,
pienimmätkin rikkeet se
merkitsee tilillemme vastattavaksi
eikä unohda mitään tehtyä. Laiminlyönneistä
siten kasvaa kohtalon
paino, joka sortaa seurauksillaan.
Vaan tämän kohtalon kumminkin
voimme välttää vastuuntuntoisella
vähimpäinkin velvollisuuksiemme
täyttämisellä.
Vedämme ristin tilikirjaamme.
Esimerkin saamme oppiaksemme.
Vasta jatkoa.
Matkamies.
Missä määrin kirja-asiamiehillämme
on liikekykyä?
Meikäläisessä kirjakaupassa vallitseva
myyntitili-(komisioni-)järjestelmä
on olojemme luoma pohja,
jolle kirjakauppamme etukädessä
perustuu. Niin välttämätön ja
asiain vaatima kuin tämä järjestelmä
onkin pienissä, vähävaraisissa
ja kehittymättömissä oloissamme
kirjakaupan laajemmassa
mitassa harjoittamiselle, näyttää
tämän hyvän ohella olevan järjestelmällä
heikotkin puolensa. Puhumattakaan
sen epäedullisuudesta
kustantajalle, on huomataksemme
useimpiin asiamiehiinkin
tällä mukavuudella veltostuttava
vaikutus. Mitäpä hätäillä ja liioin
yritellä tarvitsee, kun kustantaja
kumminkin antaa tuotteitaan mielinmäärin
myyntitilille, vieläpä ne
omasta puolestaan ilmestyttyään
lähettääkin. Ei tarvitse vaivautua
edes tilaamisella, niin helppoa kuin
se valmiiksi laitetuilla korteilla ja
. tilauslistoilla olisikin. Meneepä
moni tässä mukavuuden tunnossaan
niinkin pitkälle, ettei välitä i olla selvillä siitäkään, mitä uutuukj
siä on kustantaj alta milloinkin ilj
mestynyt, jollei yleisö heitä vai- I vaisi kirjojen kysynnällään. Vielä
vähemmän tällaiset edustajat luonnollisesti
tietävät tulossa olevista
teoksista, sillä tiedonantojen ja
asiamieslehden lukeminen kaiken
kohtuuden nimessä varmaankin
olisi heistä liiallista »ammatti-intoa»,
jollainen mukavuuksilla varustetulle
kirjainmyyjälle on vähintään
tarpeetonta. Sellainen
asianharrastushan olisi omiaan johtamaan
kunniallista kirjakauppiasta
alentavaan kirjain »tyrkyttämiseenkin»
ajattelevat varmaan
nämä vakaiset asiamiehet.
Niin. Antautuminen vastuullisuuteen,
uskaltaa ottaa jotakin
riskillään toteuttaakseen, on asiamiehistössä
yleensä vähän kehitetty
avu. Tämä ominaisuus on kuitenkin
kaiken liikkeellisen toiminnan
ensimäinen perusehto. Vieläpä
se on yleensä kaiken omaperäisen
työskentelyn alkutekijä, jota ilman
ei saavuteta yhtään omakohtaista
tulosta eikä kehitystä itsenäiseen,
menestyvään toimintaan.
Aiheen näiden ajatusten esittämiseen
on antanut nykyinen asiamiehillemme
tarjona oleva alcnnusmyyntimme.
Ehtomme siinä
ovat siksi auliit, alennukset niin
huimaavat ja harvinaiset, että niiden
tulisi jokehoittamattakin nostattaa
vilkkaaseen liikkeeseen jokaisen
asiamiehen. Ettei niin vielä
ole laita, on epäämätön todistus
alkeellisimmankin liikekyvyn puutteesta.
Mihinkä sitten enää rohjettaisiinkaan
ryhtyä, jolleivät tälteiskunnassa.
Se vetosi siinä maailmansodasta
saavutettuun kokemukseen
väittäen, että aivan samoin
kuin kansain ja valtakuntain
välisissä asioissa täytyi turvautua
aseelliseen ratkaisuun, täytyy yhteiskunnan
sisällisissäkin vastakohdissa
lopuksi vedota voiman tuomioon.
Niinpä siis nyt, kun toisaalta
koetettiin vakiinnuttaa saavutettua
rauhaa ikuiseksi kansainväliseksi
sovuksi, laajat piirit kaikkien
kansain keskuudessa hankkivat
jaunelmoivat jotakin heidän
mielestään vielä suurempaa onnea
tuottavaa . . .
Nikkari ymmärsi käytännölliselläjärjellään,
että tämä oli turhaa
ja vaarallista haaveilua. Ei siten,
vaan rauhan työllä kaikki edistys
ja onni saavutettaisiin. Mutta hän
oli kuullut työtoveriensa vihjailevan
yhtä ja toista, josta hän oli
ymmärtänyt jotakin ajattelematonta
olevan tekeillä, jasiksi päätti
hän poiketa katsomaan tuonne talolle,
miksi siellä niin salaperäisesti
tulta vilkuteltiin.
Kun hän saapui talon ovelle,
joka oli metsään päin, niin, että
sitä ei maantielle näkynytkään,
huomasi hän todellakin kokoushuoneen
akkunoissa valoa. Maantien
puolelta ne olivat peitetyt,
joten valo loisti sinne vain himmeästi.
Mutta kun lautaiset portaat
narahtelivat kuuluvasti hänen
allaan japakkasen kuuroittama ovi
pahoin kirahteli, sammua tupsahti
hänen hämmästyksekseen valo äkkiä
ja kaikki painui pimeään.
Nikkari ällistyi ja oudostui. Käsi
oven rivalla kuunteli hän henkeä
pidättäen. Kokoushuoneen ovi aukeni
hiljaa ja kuiskaava ääni kysyi
kuka tulija oli.
Mutta nikkari remahti isolla
äänellä vastaamaan, että millä
hiivatin sokkosilla nyt työväentalolla
oltiin, kun ihan pimeässä
istuttiin. Ja hän painui reippaasti
sisään, jossa valoa taas lamppuun
viritettiin. Oudostuen ja hämillään
näki hän sitten ympärillään
suuren joukon kysyviä, vihaisiakin,
mutta aivan tuttuja kasvoja . . .
(Jatk.)
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
