Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
10
gutenberg
N:o GO (24)
Af alt att bedöma, är det således i „grefvens
tid" att ofördröjligen börja med ledernas
organiserande, för att vara beredda på den
annalkande faran. Således: raskt till värket! Vänta
ej att någon annan skall göra del och låt det
ej blifva vid blotta ord, utan öfvergå från ord
till handling, och jag är öfvertygad om att det
skall krönas med framgång. (Visserligen
fattades föregående sommar viel ett af litografer
företagen utflykt beslut om bildandet af en förening
och en af deltagarena fick i uppdrag att för
frågans realiserande vidtaga nödiga åtgärder,
men sedan dess ha ingenting hörts).
Då enligt § 1 i Finska Typografförbundets
stadgar äfven litografer ega inträde i förbundet,
så finnes det ju ej något naturligare än att
dessa, hvilket äfven liar varit fallet i utlandet,
bilda sektioner i våra förbundsafdelningar, för
att sedan börja med förarbeten till ett
litografiskt förbund. Vid dessa förberedande arbeten,
och i fall af behof, kunna de obehindradt vända
sig till ortens typograforganisationens ledande
män, hvilka nog äro villige att bistå dem med
råd och upplysningar. 1 hopp om alt dessa
rader skola hafva åsyftad verkan och sporra
några att taga första steget, hoppas jag att
landets litografer snart måtte gå en ljusare
framtid till mötes och att vi före detta års
utgång äfven ega en litografisk förening.
Hiskias.
8-tuntinen työpäivä.
Puhe pidetty täkäl. kirjaltajayhdistyksen
Vapunpiiivän-vietossa 1899 *).
Kunn. ammattitoverit!
Tärkein päivä vuodessa työmiehelle on Vappu.
Se on päivä, jonka työmies — missä hänelle siihen
tilaisuutta suodaan — pyhittää omille aatteilleen.
Suurissa kulttuurimaissa, joissa työväenliike on
monin verroin vilkkaampi kuin meillä,
kokoonnutaan tänä päivänä 10-tuhansiin nousevina, lujilla
solidariteetin siteillä yhtyneinä joukkoina
osotta-maan, että tämäkin liike on mahti, jollenka on
annettava kunnioitusta. Tämä on mahti joka
taistelee yhteiskuntamme heikompain, sortoa ja
kurjuutta kärsiväin kansanainesten puolesta. Se on
inahti, joka koettaa selvittää niitä epäkohtia, joita
työmies saa kokea, sekä vaatia parannuksia niissä.
Koska yhdistyksemmekin mahdollisuuden
mukaan viettää tätä päivää aatteensa
varmistuttami-seksi, niin koetan suunnata puheeni 8-tuntisen
työpäivän puolustukseksi ammatissamme.
Arvoisat ammattitoverit I
Kaikkialla, missä työväenasiaa käsitellään, on
kysymys normaalityöpäivästä tahi lyhyemmästä
työajasta asetettu tärkeimpien kysymysten
rinnalle. Tämä on kysymys, joka perustuu
enemmän inhimillisyyden kuin egoismin kannalle, sillä
sen tarkoituksena on työväen terveydentilan
parantaminen sekä asettaa heidät tilaisuuteen
saavuttaakseen sitä valistusta ja siveellistä kehitystä,
jota heillä ihmisinä ja yhteiskuntamme jäseninä
on täysi oikeus vaatia.
Niin humaaninen ja oikeudenmukainen kuin
tämä kysymys itsessään on, ei työväki
kuitenkaan tuskin missään tässä suhteessa ole päässyt
tafkoitustensa perille ilman suuria
voimanponnistuksia ja on heidän useinkin täytynyt turvautua
tuohon ikävään, vaan kuitenkin varmimpaan
keinoon — lakkoon.
Lukeissamme yleisiä sanomalehtiä, olemme
näinä aikoina huomanneet, kuinka ne kilvan
kauniissa kirjoituksissaan koettavat esittää, miten
noitten parempiosaisten velvollisuus on juuri
tuon alemman kansanluokan kohottaminen ja
kehittäminen valistuneeksi ja voimakkaaksi yhteis-
*) Tilan puutteen takia myöhilatynyt.
kunnaksi. Tätä tietysti ei saata olla kiitoksella
mainitsematta. Mutta siitä, mitä tämän suhteen
ainakaan työväestöön nähden on tehty, ei taida
olla paljo sanottavaa. Niin kauniita ja
myötätun-toisuutta uhkuvia, kuin nämä kirjoitukset itsessään
ovatkin, ei niillä kuitenkaan ole suurtakaan
käytännöllistä merkitystä. Mitä hyödymme me siitä,
jos meille luvataan oppia ja sivistystä, kun
meille kuitenkaan ei anneta aikaa ja tilai
suutta siitä osalliseksi tulemaan. Sen vähäisen
loma-ajan, jonka mahdollisesti olemme
tilaisuudessa nauttimaan, tarvitsemme välttämättömästi
perheemme keskuudessa. Tätäkään pientä
jou-tohetkeä emme ole saavuttaneet ilman
organisat-sioonimme välitystä. Ja tästäkin joutohetkestä
ovat osallisina ainoastaan pieni osa kirjaltajista.
Uman omaa, itsenäistä yhteenliittymistä
riistettäisiin meiltä vielä sekin ainoa viikon päivä,
jota kutsutaan »lepopäiväksi". Eipä ole
aikojakaan siitä, kun eräskin arvossa pidetty lehti, joka
ansiokkain sanoin on esittänyt yläluokan
velvollisuuksia alempaa kansaluokkaa kohtaan, kuitenkin
oli valmis uhkaamaan meitä nälällä, jos emme
suostuisi vakinaiseen pyhätyöhön. Mitä
merkitystä on tällä kaikella, kun käytännössä
kuitenkin asetutaan pahimpien sortajiemme eturiviin.
Ei siinä kaikki, että meiltä riistetään tilaisuus
henkiseen kehitykseen ja valistukseen, vaan
terveydelliseltäkin kannalta katsoen olemme mitä
kurjimmassa asemassa. Keski-ikä ammatissamme
on luonnottoman lyhyt ja keuhkotauti raivoo
keskuudessamme enemmän kuin missään muussa
ammatissa. Tämän on tilastotiede todistanut. Ja
mikä tähän kaikkeen on syynä- Ken terveelle
jäljelle hiukankin antaa sijaa, täytynee myöntää,
että suurin syy on juuri tuossa luonnottoman
pitkässä, yksitoikkoisessa ja hermostuttavassa
työssä epäterveellisissä oloissa. Työ, joka
säännöllisesti jatkuu kesät, talvet, siksi kunnes terveys
kätkee ja voimat uupuvat.
Astukaamme kirjapainon latomahuoneeseen.
Tässä on taulu, joka selvin piirtein kuvaa
kohtaloamme. Näemme siellä nuoria, noin 20—40
ikävuoden välillä olevia ihmisiä. Ani harvassa
tapaamme henkilön, joka olisi päässyt päälle tämän
ikävuoden. He ovat kalpeita ja heikonnäköisiä.
Kasvoissa kuvautuu kärsivällisyyden leima, jonka
pitkä ja kuolettava työ on siihen painanut.
Olen usein kuullut meitä moitittavan
välinpitämättömyydestä työhömme. Kuulin kerrankin
erään aineellisesti taatun ja järkeväksi mieheksi
tunnetun sanomalehden toimittajan m. m.
lausuvan: »Mitäpä teidän työnne on minun työhöni
verraten? Minulla ei ole aikaa lepoonkaan".
Tämän hän sanoi latojalle, joka säännöllisesti tekee
työtä 12 tuntia vuorokaudessa.
Niin järkeväksi, kuin tämä sanomalehtimies
on tunnettukin, ei hänellä kuitenkaan näytä
olevan käsitystä työn erilaisuudesta tai on hän vielä
niitä vanhanajan miehiä, jotka ajattelevat, että
työmiehellä ei ole muita harrastuksia kuin
koneellinen työ, ruoka ja lepo.
Kirjailija, joka harjoittaa itsevalitsemaansa
työtä, voi vaikeuksitta työskennellä pitemmän
ajan. Tämä on työ, joka antaa hänelle intoa ja
elämän virkistystä sekä työ, jota hän rakastaa
ja hän näkee siinä keinon saavuttaakseen
mainetta ja kuuluisuutta. Jos tämä työ häneltä
riistettäisiin, niin kadottaisi hän kaiken elämisen
halun.
Päinvastoin on tuon latojan työn laita. Hän
näkee vain ikävän, yksitoikkoisen työn, jonka hän
on pakotettu suorittamaan, ansaitaksensa niukan
leipäpalasensa. Työ, joka ei milloinkaan lahjoita
hänelle huvia ja virkistystä. Jos hän tahtoo
työnsä kunnollisesti suorittaa, niin on hän
pakotettu antautumaan pelkän koneellisuuden valtaan.
Tahtoisin kysyä tuolta järkevältä
sanomalehti-mieheltä kuinka kauan hän luulisi kestävänsä tätä
työtä? — — Jos hän hiukankin perusteellisesti
punnitsee asiaa, niin täytynee hänen myöntää,
että vaatimuksemme normaalityöpäivän suhteen
ei ole hiottelua.
Tarkastakaamme hiukan laajemmalta tämän
sanomalehden toimittajan elämää yleensä.
Me löydämme hänen viettämässä kesäänsä
kaukana etelässä, jossakin kaikille mahdollisilla
elämän mukavuuksilla varustetussa
kylpylaitoksessa, tahi komean huvilansa viileällä verannalla,
kaukana kaupungin pölyisestä ja tukehduttavan
kuumasta ilmasta. Ne huvitukset ja elämän
virkistykset, joita hän nauttii, on tuolta
latojarau-kalta kokonaan kielletyt. Tällainen on
maailman meno.
Ainoa elämän huvi tällä latojalla — jos sitä
lainkaan siksi saattaa sanoa — on siinä, että hän
viikon pitkistä työpäivistä ränsistyneenä
sunnuntaina lähtee jollekin kaupungin isien myöntämälle
autiolle saarelle etsimään parin tunnin virkistystä
luonnon helmassa, ryhtyäkseen taas seuraavan
viikon raatamistyöhön.––––
Kuten mainitsin, on normaalityöpäivän
tarkoituksena saatta työväelle tilaisuutta heidän
omiin-sakin harrastuksiinsa. Niin lämpimin sanoin, kuin
sanomalehdet nykyään ovatkin alaluokan
kohottamista puolustaneet, olen kuitenkin varma siitä,
jos heidän ohjelmaansa tätä ehdotettaisiin,
asettuisivat he jyrkästi vastustavalle kannalle. Siinä
ei verukkeita säästettäisi. Tämän on kokemus
selvästi todistanut. Kuitenkin on tämä ainoa
keino työkansan kohottamiseksi ja kehittämiseksi
valistuneeksi ja voimakkaaksi yhteiskunnaksi.
Yhden neuvon tahtoisin antaa näille herroille
sanomalehdentoimiftajille. Kuten tunnettu,
esimerkki vaikuttaa enemmän kuin kauniit sanat.
He ovat suurimmaksi osaksi kirjapainon isäntiä.
Kuten itsekin tietävät, ovat he tähän asti
pakottaneet työväestöään siksi pitkään työaikaan, että
ovat riistäneet heiltä kaiken mahdollisen
jouto-ajan sekä siitä johtuvan henkisen kehityksen
ja terveyden. Kehoittaisin heitä ajattelemaan
sitäkin, että mekin muodostamme yhden nivelen
siitä suuresta ruumiista, jota kutsutaan
yhteiskunnaksi He ovat huomanneet, kuinka
keuhkotauti lakkaamatta riistää työväestönsä joukosta
pois miehen ijällä, jolloinka ihminen luonnollisissa
oloissa vasta on saavuttanut korkeimman
ruumiillisen kehitysasteen. He näkevät tämän ja
tie-tietävät myös mikä tähän on syynä.
Kuitenkaan eivät he pienimmässäkään määrässä koeta
tilaamme parantaa. Jos he todellakin tahtoisivat
parannuksia aikaansaada, niin olisi heidän
välttämätön velvollisuutensa, että ainakin tässä
suhteessa koettaisivat osottaa käytännöllistä
esimerkkiä. Me olemme heitä lähinnä ja kuitenkin saamme
juuri me tehdä raskaamman työpäivän kuin muut
ammattilaiset.
Niin kauvan, kuin tätä ei toteuteta, tulemme rae
antamaan heidän kirjoituksilleen saraallaisen
arvon, kuin sen papin saarnalle, joka sunnuntaina
puhuu maallisen tavaran turhuudesta ja
katoo-vaisuudesta, sekä maanantaina käytännöllisesti
toteuttaa tämän saarnansa sillä, että hän lähettää
esivaltamme järjestysmiehen riistämään köyhältä
alustalaiseltaan sen niukan tavaran jonka hän
„otsansa hiessä" on hankkinut itselleen
henkipi-timeksi. Sen poikkeuksen tämä saarnamies
kuitenkin tekee, että hän katsoo soveliaaksi lisätä
omia suuria »maallisia" rikkauksiaan tuon
köyhän miehen »ainoalla roposella."
Lopuksi tahdon esittää erään filosoofin sanat,
jotka täydellisesti saatamme itsellemme omistaa:
»Jos ihmisen työ on ikävää, uuvuttavaa,
ilotonta, ilman toivoa ja mieltymystä, tulee hän
väsyneeksi ja tyytymättömäksi. Jos hänen kättensä
ja aivojensa työssä ei ole mitään, mikä häntä
elähyttää ja lahjoittaa hänelle toivoa, vaihdetta
ja iloa, niin etsii hän muutosta ja helpotusta
muualla. Hänen täytyy saada vaihetusta, lepoa
ja huvitusta. Mitä ikävämpi ja ankarampi hänen
työnsä on, sitä enempi hän janoo jotakin, joka
häntä virkistää ja antaa hänelle elämän intoa".
Kuten mainitsin, olen koettanut esittää tämän
puheeni 8-tuntisen työpäivän puolustukseksi, joka
ennen tahi myöhemmin kuitenkin on
saavutettava, riippuen siitä, millä innolla ja
peräänantamattomalla yksimielisyydellä me sen eteen
työskentelemme.
Olkoon pyrintömme korkeimpana päämääränä:
8 tuntia työtä, 8 tuntia joutoaikaa ja 8 tuntia
lepoa!
Eläköön 8-tuntinen työpäivä!
O. A. N-n.
pfT* cfåartutiaRaa JOiitcn ^JararaRastoa! +
\
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
