Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Vie auringosta polku pimeään.
Oi tiedän, tiedän, ettei pelko sovi,
mut täynnä tuskan aavistusta povi
ma talven synkkenevät kasvot nään.
Nyt vielä nukun tähtihymyyn hienoon,
ja herään koivujeni huminaan,
vaan mitkä muistot mua varjookaan,
kun keväimessä nään tään kalliin tienoon?
Syyspilven alta kullanvaalean
lehahtaa jälleen kirkas päivä esiin,
ja kylmän-tuulisiin ja tummiin vesiin
taas taivas lainaa sinen loistavan.
Vie auringosta polku pimeään.
Mut värit hohtaa hajuhernemaassa
levossa, hellyydessä autuaassa,
ja kaikki kukkaniityt niissä nään.
Niin tajuamaton, niin ainokainen
on ollut armo suven vaipuvan,
niin taivaan-läheinen sen hehku mainen,
sen jälkeen että käsin kurkoitan.
Suo viime sätees ruumiiseeni heikkoon,
suo sydämeeni paistaa hymys sun,
niin että lujin mielin talven peikkoon
ma katsoisin, mi usein voitti mun.
79
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
