2Kr.8
1. Mutta me saatamme teidän tietoonne, veljet, mitä Jumalan armo on
vaikuttanut Makedonian seurakunnissa:
2. että, vaikka he olivatkin monessa ahdistuksen koetuksessa, niin
oli heidän ilonsa heidän suuressa köyhyydessäänkin niin
ylenpalttinen, että he alttiisti antoivat runsaita lahjoja.
3. Sillä voimiensa mukaan, sen minä todistan, jopa yli voimiensakin
he antoivat omasta halustansa,
4. paljolla pyytämisellä anoen meiltä sitä suosiota, että
pääsisivät osallisiksi pyhien avustamiseen;
5. eivätkä he vain tehneet, niinkuin me olimme toivoneet, vaan
antoivat itsensäkin, ennen kaikkea Herralle ja sitten meille,
Jumalan tahdosta,
6. niin että me kehoitimme Tiitusta, niinkuin hän jo oli alkanut,
saattamaan teidän keskuudessanne päätökseen tämänkin
rakkaudentyön.
7. Mutta niinkuin teillä on ylenpalttisesti kaikkea: uskoa, sanaa,
tietoa, kaikkinaista intoa ja meistä teihin tullutta rakkautta,
niin olkaa ylenpalttiset tässäkin rakkaudentyössä.
8. En sano tätä käskien, vaan viittaamalla muiden intoon minä
tahdon koetella teidänkin rakkautenne vilpittömyyttä.
9. Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon,
että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että
te hänen köyhyydestään rikastuisitte.
10. Minä annan vain neuvon tässä asiassa; sillä se on hyödyksi
teille, jotka jo viime vuonna olitte ensimmäiset, ette
ainoastaan tekemässä, vaan myös tahtomassa.
11. Täyttäkää nyt siis tekonne, niin että, yhtä alttiisti kuin
olitte sen päättäneet, sen myös täyttäisitte, varojenne mukaan.
12. Sillä jos on alttiutta, niin se on otollinen sen mukaan, kuin on
varoja, eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole.
13. Sillä ei ole tarkoitus, että muilla olisi huojennus, teillä
rasitus, vaan tasauksen vuoksi tulkoon tätä nykyä teidän
yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi,
14. että heidänkin yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne
hyväksi, niin että syntyisi tasaus,
15. niinkuin kirjoitettu on: "Joka oli paljon koonnut, sille ei
jäänyt liikaa, ja joka oli koonnut vähän, siltä ei mitään
puuttunut".
16. Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa Tiituksen sydämeen saman
innon teidän hyväksenne!
17. Sillä hän otti varteen minun kehoitukseni, innostuipa niinkin,
että lähtee omasta halustaan teidän tykönne.
18. Ja me lähetämme hänen kanssaan veljen, jota evankeliumin
julistamisesta kiitetään kaikissa seurakunnissa
19. ja jonka seurakunnat vielä sen lisäksi myös ovat valinneet
matkatoveriksemme viemään tätä rakkauden lahjaa, joka on meidän
toimitettavanamme itse Herran kunniaksi ja oman alttiutemme
osoitukseksi.
20. Näin me teemme, ettei kukaan pääsisi moittimaan meitä mistään,
mikä koskee tätä runsasta avustusta, joka on meidän
toimitettavanamme.
21. Sillä me ahkeroitsemme sitä, mikä on hyvää ei ainoastaan Herran,
vaan myös ihmisten edessä.
22. Ja näiden kanssa me lähetämme vielä erään veljemme, jonka intoa
usein ja monessa asiassa olemme koetelleet ja joka nyt on
entistä paljon innokkaampi, koska hänellä on niin suuri
luottamus teihin.
23. Jos siis on puhe Tiituksesta, niin hän on minun toverini ja
työkumppanini teidän hyväksenne; meidän veljemme taas ovat
seurakuntien lähettiläitä, ovat Kristuksen kunnia.
24. Kun te siis osoitatte heille rakkauttanne ja näytätte todeksi
sen, mistä me olemme teitä kehuneet, niin teette sen
seurakuntien edessä.
Project Runeberg, Tue Oct 9 19:07:46 2012
(aronsson)
(diff)
(history)
(download)
<< Previous
Next >>
https://runeberg.org/raamattu/47_8.html