Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Yrjö Koskinen
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
silta Europaan, siinä germaaniseen ja koko
länsimaiseen sivistykseen. Oliko tämä porras nyt
todellakin purettava? Eikö olisi parempi odottaa,
lykätä toistaiseksi tuo irtautuminen vanhasta
kultuuri-yhteydestä taikka ainakin menetellä siinä
niin varovaisesti, ettei mitään katkeruutta,
mieliin kylvettäisi eikä syntyisi epäsopua veljesten
välillä?
Punaisena lankana käy tämä ajatustapa
kaikkialla Oksasen runoudessa. »Älkää sammuttako
kynttilöitä!» varoittaa hän esim. runossaan
Päivä koittaa: idästä uhkaa vaara, ei vielä ole
aika ruotsalaista kultuuria maasta juurittaa.
Suomalaisuuden on ensin opittava esim.
kunnioittamaan ja rakastamaan Ruotsin lakia: Kuin
1734 vuoden laki tuli uuudestaan
suomennettuna ulos, tuo kaunein hymni
lain ja oikeuden ihanteille, mitä milloinkaan lie
suomenkielellä kirjoitettu, ja jonka eräät säkeet
ovat miltei sananparreksi muuttuneet (»Sä,
suomalainen, kulje lain tietä aina vaan» j. n. e.).
Kyykäärmeitä ne olivat, jotka kuiskivat
suomalaisten korvaan vihaa ja epäluuloa ruotsalaisuutta
vastaan: Valtiollista v. 1865. Yhteinen
oli meillä maa, yhteen olimme me kasvaneet kuin
»kuus ja koivu». Yhteinen oli meillä myöskin
historia, taikka niinkuin Oksanen — jälleen
uskollisena runebergilaisille traditsioneilleen — sanoo:
»Yks Kaarle meitä johti, yks Kustaa
kumpaakin, yhteinen L ii t zi n kenttä ja Narvan
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
