Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Vionville ... - Virallinen kieli - Virallinen lehti, ks. Sanomalehti - Virallinen paperi - Virallinen syyte - Virallinen Syyttäjä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1319
Virallinen kieli—Virallinen syyttäjä
1320
fabrik Aktiebolagiu haltuun. V:ssa on
väkiviina-ja hiivatehdas, mylly, saha ja puuseppätehdas. —
Päärakennus, tilanhoitaja H. Strömbergin
rakennuttama n. 30 vuotta sitten, on huvilamainen.
E. C-g.
Virallinen kieli. Suomessa on v:na k :nä
käytettävä kansan kieltä, suomea tai ruotsia.
Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:ssä lausuttu
periaate, että tuomiossa älköön ,, vierasta kieltä
käytettäkö", on sääntönä viralliseen kieleen
nähden yleensäkin. Suomen ollessa Venäjän valta
kunnan yhteydessä oli kuitenkin rajoitetussa
määrin myös venäjän kieli käytännössä. Suomen
ja ruotsin kielen käyttämisestä on voimassa
asetus 19 p:ltä kesäk. 1902. Osaksi asianomaisen
kunnan viral’inen kieli, osaksi yksityisen
asianomaisen käyttämä kieli ovat perustuksena
viranomaisten kieltä määrättäessä.
Valtion viranomaisten
sisällinen ja niiden välinen virkakieli on
oleva se, millä pöytäkirjat paikkakunnan
kunnallisissa keskusteluissa, s. o. kunta- tai
raastuvankokouksessa taikka kunnan- tai
kaupunginvaltuustossa tehdään. Kun virka-alueeseen kuuluu
useampia kuntia, mukautuu virkakieli sen mukaan
mitä useimmat niistä käyttävät. Kuu virka-alue
käsittää koko maan taikka yhtä monta
suomen-kuin ruotsinkielistäkin kuntaa, saa viranomainen
käyttää sitä kieltä, mitä kussakin asiassa pitää
tarkoituksenmukaisempana. Ylemmän
viranomaisen on kuitenkin kirjoitettava alemmalle sillä
kielellä, jota tämä on velvollinen käyttämään.
Yksityisille tai kunnille
menevässä toimituskirjassa on
viranomaisen yleensä käytettävä a- luomaisen kunnallista
pöytäkirjakieltä. Mutta kaikilta viranomaisilta
voi asiakirjan saada toisellakin kotimaisella
kielellä, jos yksityinen asiallinen taikka, kun niitä
on useampia, he kaikki sitä pyytävät.
Viranomainen, jonka virka-alue käsittää koko maan, on
pyytämättäkin velvollinen antamaan siellä
suorastaan vireille pannuissa asioissa asiakirjan sillä
kielellä, jota asiallinen on käyttänyt. Jos
asiallisia on useampia ja he pyytävät tai käyttävät eri
kieltä, määrää viranomainen toimituskirjan
kielen. A. E. R.
Virallinen lehti ks. Sanomalehti.
Virallinen paperi, paperi, jota viranomaisten,
tuomioistuinten, virastojen ja virkamiesten tulee
käyttää säilytettäviksi aijottuihin asiakirjoihin.
V:ta p:ia valmistetaan neljää eri lajia, jotka
merkitään numeroilla 1-4. Arkkien koko on
35,5X44,5 cm; v:ta p:ia n:o 1 kuitenkin sen
lisäksi valmistetaan 46X59 ctn:n suuruisina
arkkeiua. N:o 1 on paksuinta ja vahvinta, ja
sitä käytetään asiakirjoihin, joita kauvimman
aikaa tahdotaan säilyttää, kuten
kirkonkirjoihin, maakirjoihin, keskusvirastojen pääkirjoihin
y. m. s.; n :o 4 on ohuinta ja halvinta ja sitä
käytetään sellaisiin asiakirjoihin, etenkin
konsepteihin, joilla ei ole sellaista merkitystä, että
niihin tarvitsee käyttää parempia lajeja olevaa
paperia, vaan jotka kuitenkin ovat säilytettävät.
V:t p:t n:ot 1 ja 2 ovat valmistettavat
yksinomaan lumpuista, 11:0 3 lumpusta, johon on
lisätty korkeintaan 25’% olki-, esparto- t.
puu-selluloosaa, sekä nro 4 lumpusta, johon on
lisätty korkeintaan 50 % edellämainittua
kuituainetta. Jokainen v:n p:n arkki on varustet-
tava vesileimalla, joka käsittää Suomen
vaakunan, valmistajan toiminimen, valmistusvuoden
sekä paperin numeron. Jokainen valmistettu
määrä v:ta p:ia tutkitaan laatuunsa ja
kestävyyteensä nähden Teknillisen korkeakoulun
aineenkocluslaitoksessa, eikä sitä saa laskea
liikkeeseen ennenkuin se on asianomaisesti
hyväksytty. Liikkeessä sitä on käärittynä puolen- ja
kokoriisinpaketteihin (250 ja 500 arkkia).
Asetukset v:n p:n käyttämisestä ovat annetut 8 p.
maalisk. 1889 ja 14 p. syysk. 1915 sekä sen vai
niistämisestä ja tutkimisesta 14 p. syysk. 1915.
’ ’ E. 8-a.
Virallinen syyte. Syytteeseenpanoon nähden
tekee laki eron virallisen syytteen alaisten rikos
ten ja asianomistajarikosten välillä. Edellisiin
nähden on sekä virallisella syyttäjällä että
asianomistajalla ensisijainen syytteeseenpano-oikeus.
Asianomistajarikoksen saa virallinen syyttäjä
panna syytteeseen ainoastaan asianomistajan
vaatimuksesta paitsi erinäisissä poikkeustapauk
sissa. vrt. Virallinen syyttäjä.
Virallinen syyttäjä, valtion viranomainen,
jonka tehtävänä on syytteeseenpano rikoksesta.
Koska tehty rikos ei loukkaa ainoastaan sitä
yksilöä, jota vastaan rikos on kohdistettu, vaan
myöskin yhteiskuntaa ja valtiota
oikeusjärjestelmän ylläpitäjänä, on rikoksentekijän
rangaistukseen saattaminen jo ammoisista ajoista asti
katsottu valtion intressien ja arvon vaatimaksi.
Jo roomalaisessa oikeudessa on yhteiskunnan
syyteoikeus tunnustettu, ja vaikkakin jokainen
kansalainen oli oikeutettu nostamaan rikollista
vastaan rangaistusvaatimuksen, oli sen ohessa
rikoksentekijän syytteeseen asettaminen
määrätty erinäisten virkamiesten huoleksi.
Virallisen syyttäjistön kehityksen Euroopan
manuer-maalla keskeytti kuitenkin jo myöhemmässä
roomalaisessa oikeudessa ja sittemmin
keskiaikana yleisesti tunnustettu ja käytäntöön
otettu inkvisitorinen menettely, jonka mukaan
rikoksen selvillesaaminen ja rankaiseminen oli
jätetty yksinomaan tuomioistuimen tehtäväksi.
Ainoastaan Ranskassa jäi valtion syytevallan
haltijalle edelleenkin niin suuri vaikutusvalta,
ettei inkvisitorinen prosessi kyennyt
katkaisemaan syyttäjistön kehittymistä, ja Ranskasta
on nykyinen syyttäjälaitos levinnyt useimpiin
Euroopan mannermaan valtioihin.
Ruots.-suom. yhteiskuntajärjestelmän mukaan
oli rikos alkujaan loukatun yksilön tai hänen
lähimpien heimolaistensa kostettava, ja heistä
riippui, annettiinko rikos anteeksi vai
pakotetuinko rikollinen suorittamaan asianomistajalle
ja hänen heimolleen hyvitystä. Yhteiskuntaolojen
vakiinnuttua alettuu kuitenkin kiinnittää
huomiota rikoksen kautta tapahtuneeseen yleisen
rauhan ja järjestyksen loukkaukseen. Tästä
johtui, että yhteiskunta sekä myöhemmin kuningas
pääsivät osallisiksi sakkoihin, ja kun niin
ollen yleinen intressi vaati rikollisen
saattamisen rangaistukseen, annettiin erityisten
virkamiesten toimeksi valvoa rikoksen panemista
syytteeseen. Jo maakuntalaeiasa mainitaan
tuollaisina syyttäjinä länsmän (nimismiehet) ja
konnngs-soknare. Maalakien mukaan olivat
syyttäjinä nimismiehet ja voudit, jotavastoin
kaupungeissa rikosten syytteeseenpano kuului
oikeuden jäsenten tehtäviin aina 17:nteen vuosis. asti.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
