Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Platon ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
683
Platon 682
ja naiset: valtiotoimista biin ei tahdo vapauttaa
iiaisukajut. Niistä mullistavista
reformivaati-Hiuksistaan 1*. tosin luopuu viimeisissä
teoksissaan. mutta vaikka hän siten ottaa huomioon
ihmisten hitauden, lausuu hän kuitenkin
selityksen, joka tekee hänestä eetillisen
ihannekaava-metodin |>erustajan : lainsäätäjän silmiimääränä on
oleva kaikkein täydellisin, olemukseltaan oikein,
aivan kuin terveys lääkärin: asetettuun
päämäärään on ihmisten sitten voimainsa mukaan
pyrittävä.
Myöskin P:n teoreettisessa filosofiassa on
määräävä aseina finalistisella, tarkoitusperiin
tähtäävällä mietiskelyllä, joka käyttää olioitten
käsitteellistä olemusta välikappaleenaan. Hänen
tiedeoppinsa jakaa tiedon neljään
arvoluokkaan. jotka vastaavat neljää sieluntoimintaa:
ylinnä on järjen tieto, dialektinen
kiisitetietämi-nen: sitteu seuraa harkinnan tieto, joka luo
matemaattiset tieteet: sitten arvelun I. totenapidon
löyhät empiiriset tiedot, viimeiseksi
otaksumi-sen koettelemattomat luulot. Tietämistä ovat
kaksi ensinmainittua, joiden pohjana on
ajatteleminen ja joideu esineenä on ..oleva": kaksi
jälkimäistä. joiden perustana on aistit ja joilla on
tekemistä vain ..syntyvän" I. ..vaihtuvan" kanssa,
ovat vain luuloja. Herakleitokselta ja
Kratylok-selta P. oli oppinut, ettei siitä, mikä kuuluu
aistien piiriin ja on alituisessa liikkeessä, voi saada
mitään varmaa tietoa: Sokrateelta taas, että
käsitteet antavat meille varman tiedon ihmistä
koskevista kysymyksistä: käsitteiden täytyy antaa
meille sama varma tieto joka asiasta, arvelee P..
koska ne ovat peräisin järjestä eivätkä
aistiharhoista. Ja koska tämä ainoa todellinen tieto ei
voi kosken epätodellista, olematonta, niin ovat
olioideu käsitteet, jotka tämän tiedon
muodostavat. yleispätevyydessään ja
muuttumattomuudessaan korkeammassa määrin todellisia kuin
muuttuvat ja katoovat nistioliot itse. P:n
metafysiikan mukaan on filosofin sentähden aina
katseltava olioiden käsitteellistä olemusta,
niiden ideoita: sitä. joka satunnaisessa on
pysyvää ja oleellista, sekä täydellistä olioitten
epätäydellisyydessä. Lähtien oikean, kauniin ja
hyvän ideoista P. rakentaa käsitteistä 1. ideoista
ajatellun. lakiperäisen järjestykseu. joka
immanent-tisesti sisältyen olioihin on samalla olemassa
erikseenkin olioitten pyrinnön alkuprinsiippiuil ja
perikuvana: tässä hiin nähtävästi ajattelee
py-thagoralaisten tapaan jonkun abstraktisen
lukujärjestelmän konkreettisen munilmau perustaksi
ja somalla sen malliksi ja päämääräksi.
Vanhoilla päivillään P. pulaa vielä
täydellisemmin pythugorulaisen metafysiikan
lukuprin–iippeihin. Nykyajan tutkijat ovat koettaneet
selittää P:n ideoita meidän aikamme ..voimien"
tavoin ainoustann ajatelluiksi näkökohdiksi;
mutta paitsi että P. kieltämättä niin
sanoaksemme sieliillistuttaa ideat, kuten mekin teemme
voimille, antaa hiin nimenomaan niille oman
olemassaolon salaperäisensä aatemaailmassa, hyvän
ja jumalallisen läheisyydessä, jossa mekin,
selittää hän myyteissään, ennen syntymäämme olemme
oppineet ne tuntemaan: maallisessa elämässä ne
palaavat mieleemme muistelmina tästä
korkeammasta todellinuudesta.
Hyvän aatetta, joka on kaikkien muitten
loppu-tnrkoitu*. ei P. lähemmin määrittele: hän -elit-
tää, että seu voi vain tietäjiin aavistus tajuta.
Hänen metafysiikkansa muuttuu tässä kohdassa
uskonnolliseksi mystiikaksi: hyvän ja ju
maltillisen ideaa ei voida ilmaista käsittein tai
yleensä sanoin lausua; tätä riittävästi vmmärtä
inöttä kuvittelevat ihmiset jumaluutta elolliseksi,
kuolemattomaksi olennoksi. P. vastustaa
vallitsevan uskon jumaltaruja pitäen niitä
epämoraalisina ja herjaavina: korvatakseen ne
ylentäväm-millä kuvilla hän henkinäkijiiu mielikuvituksella
sepittää useita myyttejä taivaallisista olioista,
liittyen orfisten ja muitten heränuäislahkojen
käsitystapaan. Samoista lähteistä hän noutaa
myöskin uskonnollisen autuudeiioppinsa : on kiliin
liettävä mieli pois kaikesta, mikä aistien kanssa
on yhteydessä, on oltnvn kuin kuollut sille,
suljettava sielu itseensä ja vajottava rakastavaan
korkeimman halajumiseen: silloin sielu jo tässä
ruumiin haudassa on tajuava kuuluvansa
jumalalliseen jn kohoava sisäiseen näkemykseen, joka
on sen korkein kyky, mutta jota harvat
onnistuvat kehittämään. Tehokkaampaa auttajaa tässä
luinaluuteen yhdistymisessä ei ihmisillä ole kuin
Eros; ..platoninen rakkaus", joka kauniitten
muotojen ihailusta kohottaa meidät itse knuniin
palvomiseen, antaa meille varmuuden, ettii me
oikeastaan kuulumme korkeampaan maailmaan,
ja virittää meissä eloon muiston entisestä
yhteydestä Jumalan kanssa.
Lopulta P. yhä enemmän muuttuu mystikoksi:
hänen luonnonfilosofiansa, jonka hän
tähän aikaan kirjoittaa, ei ole tutkimusta, vaan
tietäjän arvelun siitii. kuinka kaikki
tarkoituksen-mukaisimmusti voisi olla. Parmenidecn
esimerkkiä seuraten ei P. luonnon alituisesta
muuttumisesta uskalla antaa muuta kuin todennäköisyys
lausuntoja: aina hän on halveksinut luonnontie
dettä. joka hänestä tosin on viatonta ajanviettoa,
mutta turliua ja mitätöntä puuhaa, jonka
esineenä ainoastaan on pitää muistissa miltä
todellisesti olevan varjokuvat näyttävät, mitkä tule
vat ensiu. mitkä jäljestä ja mitkä yhtaikaa.
Luonnonfilosofit ovat hänen mielestään sadun
kertojia, he eivät tiedä, he arvaavat joko oikein
tai väärin, kuten ennustajat, jotka nekin
voivat totta ennustaa. Huomattavin P:n kosmologi
sista ja psykologisista rakennelmista, joihin si
sültyy koko joukko pythagoralaisia aineksia, on
se. että hän käsittää maailman eläväksi
olennoksi : mistä olisi sielumme kotoisin, jollei
maailman ruumiilla olisi myös sielu? Demiurgi.
jonkinlainen järkiprinsiippi ja samalla korkeampi
henkiolento, on muovaillut luodut oliot jostain
sieluttomasta aineksesta, joka on rajaton,
muodoton ju luiiduton. ikäänkuin taikina, josta
kaikki alustetaan: sitä Aristoteles sitten
nimittää aineeksi 1. materiaksi. Sielun käsittää P.
samalla kertaa elinvoimaksi ja henkiolennoksi
-ekä maailman liikuntoprinniipiksi; määräävänä
ominaisuutenn sillä on itseliikuntokyky, josta P.
lolitaa itselleen ratkuisevimman todistuksensa
sielun kuolemattomuudesta. Luonnontieteessäkin
P. hyväksyy vain käsitetodistukset; fyysikoiden
kokeita hän inontu kertaa pilkkaa ja varoittaa
lopulta niistä pitäen uiitii uhkarohkeana epä
hurskautena.
Goethen sunut. P:sta. ajattelijustu. koskevat
erittäinkin luinen luonnoninietiskelyään: I’.
laskeutuu alas korkeammasta maailmasta, -anoo hän.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
