Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Skorpioni ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1487
Skotlannin vapaakirkko—Skotlanti
1488
tiede on korkealla kannalla ja sisä- sekä
ulko-lälietys kukoistavat. Suhde vapaakirkkoon on
nykyään hyvä; onpa molemmilla nykyisin
yhteinen virsikirja ja katekismus. Skotlannin
väestöstä kuuluu n. 45% valtiokirkkoon ja 30 %
suureen vapaakirkkoon. S. k:ssa on (1911)
1.446 seurakuntaa, 1,702 kirkkoa ja
rukoushuonetta ja 1,571 pappia. Kirkon ylimpänä
eduskuntana on vuosittain kokoontuva kenraalisynodi
(General assembly), johon kuuluu 7-800 jäsentä.
Kirkolliset kysymykset herättävät kansassa mitä
vilkkainta mielenkiintoa, ja maallikot ottavat
tehokkaasti osaa kirkon toimintaan ja uhraavat
sen hyväksi paljon varoja. Kirkollinen tapa
vallitsee kansanelämässä suuremmassa määrässä kuin
ehkä missään muussa protestanttisessa maassa
(yleinen kirkossakäynti, pyhäpäivän
pyhittäminen v. m.). Vain hyvin hitaasti ovat olot
Skotlannissakin alkaneet muuttua samaan suuntaan
kuin muissa maissa. [E. H. Story, „The church
of Scotland, past and present" I-V (1890-91);
O. Dibelius, ,,Das kirchliche Leben Schottlands"
(1911).] J. G.
Skotlannin vapaakirkko. V:sta 1690 on
presbyteriläinen kirkko Skotlannin valtiokirkko.
Kun tämä kirkko pitää periaatteessa kiinni siitä,
että seurakunnan sisällisissä asioissa ei saa olla
muuta lakia kuin Kristuksen tahto, ovat
erimielisyydet siitä, mikä on Kristuksen tahto, eri
kertoja aiheuttaneet pienten vapaakirkkojen
irtau-misen; niinpä 1690, 1712 ja 1752. Paljon
tärkeämmäksi tuli kuitenkin vapaakirkkomuodostus
1843, jonka johtajana oli Thomas Chalmers
(ks. t.). Ulkonaisena aiheena oli 1834 alkanut
riita papinvaali-oikeudesta seurakuntien ja
patro-naattioikeuden haltiain kesken. Siitä kehittyi
periaatteellinen riita valtiovallan ja kirkollisen
vallan välillä. Valtion tuomioistuimet julistivat
mitättömiksi kaikki kirkolliset lait, jotka eivät
olleet saaneet valtion vahvistusta, ja langettivat
rangaistukseen pappeja, jotka seuraten
kirkollisen eduskunnan päätöksiä olivat vastustaneet
valtion toimenpiteitä pappisvirkojen täyttämiseksi.
Toiselta puolen erotti kirkollinen eduskunta
(General assembly) virasta ne papit, jotka
noudattivat valtion määräyksiä. Sovitteluyritykset
olivat turhat; 18 p. toukok. 1843 erosi 474
pappia, seurakuntiensa innokkaasti kannattamana,
virastansa ja tuloistansa valtiokirkossa,
perustaen S. v:n. Vapaaehtoisella kannatuksella,
jossa osoittautui suurenmoinen uhrautuvaisuus,
järjesti uusi kirkkokunta toimintansa: vuodessa
rakennettiin yli 500 kirkkoa pappiloineen,
kouluineen y. m. ja’ perustettiin oma
pakanalähetys-seura, jonka tulot jo ensi vuotena olivat
suuremmat kuin sitä ennen jakamattoman Skotlannin
kirkon. Myöhemminkin on uskonnollinen elämä
ja toiminta S. v:ssa ollut erittäin voimakas.
Vaikka valtiokirkkokin eron jälkeen on
poistanut patronaattijärjestelmän epäkohdat, ei S. v.
ole yhtynyt siihen takaisin, koska sillä välin
vakaumus, että vapaakirkkoasema on
periaatteellisesti parempi, on tullut siinä vallitsevaksi.
V. 1900 yhtyi 2 vanhempaa pientä vapaakirkkoa
S. v:oon, joka silloin otti nimen Yhdistetty
vapaakirkko (United free church of
Scotland); tämä kirkko, jossa on 1,620 seurakuntaa,
on siitä pitäen melkein Skotlannin valtiokirkon
veroinen. Mutta 27 pientä seurakuntaa, enim-
mäkseen sivistyksellisesti takapajulle jääneessä
Skotlannin „ylämaa$sa", ei hyväksynyt
yhtymistä; ne julistautuivat S. v:n lailliseksi
jatkoksi ja vaativat itselleen sen koko omaisuuden
(arvoltaan n. 100 milj. mk.), minkä Englannin
parlamentin ylähuone asiata käsittelevänä
tuomioistuimena julistikin heille kuuluvaksi.
Toistamiseen olisi siis S. v. saanut alkaa aivan alusta.
Muodollisista syistä langetetun tuomion
asiallinen kohtuuttomuus oli niin ilmeinen, että pienen
vapaakirkon oli suostuttava sovinnolliseen jakoon,
jossa se kuitenkin sai lähes puolet omaisuudesta.
[C. G. Mac Crie, „The church of Scotland, lier
divisions and her reunions" (1901); Fr. Nielsen,
„Statskirke og frikirke" (1883); O. Dibelius,
„Das kirchliche Leben Schottlands" (1911).]
J. G.
Skotlanti, Ison-Britannian pohjoisosa, ks.
Iso-Britannia ja Irlanti.
Historia. Forth- ja Clyde-lahtien
pohjoispuolista nyk. S:n osaa roomalaiset nimittivät
Kaledoniaksi; sen kelttiläinen nimi oli
Alban (Albania). Nimitys S. tarkoitti alkuaan
Irlantia, sitten Keski-S:ia (Forth- ja
Moray-lahtien välillä); 13:nnesta vuosis. saakka koko
maata. S:n vanhimmat asukkaat olivat piktit.
jotka kenties eivät olleet indoeurooppalaisia.
Britannia provinssin pohjoisrajan suojaksi
keisari Hadrianus rakennutti vallin Sohvay-lahdesta
Tyne-joen suuhun; Antoninus Piuksen aikana
rakennettiin toinen pohjoisempi rajavalli
Forth-ja Clyde-lahtien väliin. Sittenkin piktit 3:nnelta
vuosis. saakka lakkaamatta ahdistivat Britannia
provinssia; heitä avustivat Irlannin skotit;
nämä olivat kelttiläisiä ja he siirtyivät 4:nnen
vuosis. jälkeen S:iin, joka heistä sai nimensä.
7:nnellä vuosis. S. jakaantui neljään
valtakuntaan, joista luoteinen oli skottien, koillinen
piktien, lounainen brittiläisten ja kaakkoinen
tällävälin (5:nnellä vuosis.) maahan saapuneiden
anglien hallussa. Kaksi viimemainittua
käsittivät myös osia Englannista. 6:nnella vuosis.
kristinusko tuotiin maahan, varsinkin pyhän
Columban toimesta; piktit ja skotit liittyivät
iiriläiseen kirkkoon, jonka keskuksena oli Hy’n
1. Ionan saarella sijaitseva luostari; 8:unella
vuosis. piktit kuitenkin siirtyivät Rooman
kirkon yhteyteen. V. 844 skottien hallitsija Kenneth
Mac Alpin valloitti piktien valtakunnan;
yhtynyttä valtakuntaa, jota sittemmin nimitettiin
Albaniksi, ahdistivat 9:nneltä vuosis. alkaen
normannit, jotka saivat jalansijaa maan polijois- ja
länsiosissa sekä saarilla. V. 945 Albanin
kuningas anglosaksien liitossa kukisti
brittiläisten valtakunnan, vähän myöhemmin hänen
seuraajansa valloittivat angleilta Edinburgh’n ja
viimeistään 11 :nnella vuosis. joutui heille
Nort-humbria Tweed-jokeen saakka. Täten yhtynyttä
valtakuntaa nimitettiin ll:nnen vuosis. alusta
alkaen S:ksi (Skotia).
Viimeistä Kenneth Mac Alpinin sukua olevaa
hallitsijaa, Malcolm II:ta, seurasi 1034 hänen
tyttärenpoikansa Duncan, jonka 1040 murhasi
viimemainitun sotapäällikkö Macbeth, mutta
surmaaja menetti vuorostaan kruununsa ja
henkensä taistelussa M a 1 c o 1 m III :ta Canmorea.
Duncanin poikaa vastaan (1057). Malcolm
(k. 1093) joutui Vilhelm Valloittajan ja hänen
seuraajansa kanssa pitkällisiin sotiin. Mal-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
