Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sävel ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
1009 Sävel—Sävellyslajit 1010
[Got]land, dens indbyggere og disses sprog" (1843),
„Gutniska urkunder: Guta lag, Oilta saga och
Gotlands runinskrifter språkligt behandlade"
(1859). Muista julkaisuista mainittakoon „De
starka verberna i dalskan och gotländskan"
(1854) ja „Om språkskiljaktigheterna i svenska
och isländska handskrifter" (1861). S. edisti
huomattavasti ruots. murretutkimusta ja herätti
oppilaissaan suurta innostusta skand. kielten
tutkimiseen.
Sävel, on ääni, jonka korkeustaso on kiinteä
(ainakin mikäli ihmisen korva kykenee
arvioimaan). Jos äänen taso yhtämittaa huojuu,
syntyy s:n asemesta häly (ks. Ääni). Hälyjäkin
käytetään s.-taiteessa, etenkin jos niiden
huojumisala on rajoitettu ja niiden taso sen johdosta
tekee ylimalkaisesti korkean tahi matalan
vaikutuksen. Näin on laita rummuissa ynnä monissa
muissa lyömäsoittimissa (ks. t.). Kuitenkin on
hälyillä vain toisarvoinen taiteellinen merkitys;
s.-taiteen varsinaisena aineksena ovat s:t. S:ten
korkeustasolla on kuitenkin taas itsessään vain
ylimalkainen vaikutus. Taiteelliseen
merkitykseen säveltasot pääsevät vasta keskinäisten
tonaalisten suhteittensa kautta. Matemaattisesti tutkitaan
näitä suhteita määräämällä, missä suhteessa
s:ten värähdysluvut (ks. Ääni) ovat toisiinsa.
Niin saatuja murtolukuja sanotaan
matemaattisesti intervalleiksi, musiikillisesti intervallien
suhdeluvuiksi.
Mitä yksinkertaisemmilla suhdeluvuilla
kahden s:n suhde on ilmaistavissa, sitä kiinteämmin
s:t sopeutuvat toisiinsa; mitä mutkallisempi on
suhdeluku, sitä ristiriitaisempi on s:ten
vaikutus. Niinpä on oktaavin suhdeluku 2/1,
puhtaan kvintin 3/2, mutta suuren sekunnin 9/8 tahi
10/9, pienen sekunnin 16/15 tahi 256/243 j. n. e.
Mutta s.-suhteiden taiteellinen vaikutus johtuu
juuri sopeutuvampien ja ristiriitaisempien
suhteiden vaihtelusta ja vastakohtaisuudesta. —
Epätäsmällisestä nimitetään usein jokapäiväisessä
puheessa myös yhtenäistä s.-jaksoa eli
sävelmää (ks. t.) s:ksi ja s:tä ääneksi, vrt. Sointi.
I. K.
Sävelaihe l. motiivi, mus., pienin
itsenäinen sävelrakenteen jäsen. Rytmillisessä
suhteessa jokaiseen s:een kuuluu ainakin 2 iskua,
joista jompikumpi voi olla tauko-isku. S.
jakautuu usein kahteen tahi useampaan aihelmaan
(ransk. incise, saks. Unterteilungsmotiv), joilla ei
semmoisinaan ole itsenäistä merkitystä.
[Riemann, „System der musikalischen Rhythmik und
Metrik", 1903]. — Johtoaihe (ks. t.).
I. K.
Sävelala, on niiden sävelten kokonaisuus, jotka
ryhmittyvät määrätyn perussävelen (ks. t.)
johtamaksi tonaaliseksi järjestöksi. S. saa nimensä
perussävelestään. S:t jakautuvat kahteen
sävellajiin (ks. t.), duuriin ja molliin, joiden
vastakohtaisuus johtuu s:aan kuuluvien sävelten
erilaisesta järjestäytymisestä. S:n ja sävellajin
käsitteellinen eritteleminen kuuluu musiikin
teorian uudempiin saavutuksiin (saks. Tonart ja
Tongeschlecht, ransk. ton ja mode l. tonalité).
Tav. niitä sekoitetaan yhteen, nimittämällä
kumpaistakin sävellajiksi, jopa „äänilajiksi".
I. K.
Sävelalue on itsessään rajaton, koska ääniä
ja säveliä aiheuttavien värähdysten nopeus voi
lisääntyä tahi vähentyä äärettömiin asti.
Ihmiskorva tajuaa kuitenkin vain sellaisia ääniä, joissa
värähdysten nopeus vaihtelee 10:sta lähemmäs
20,000 :een sekunnissa. Sen hitaammin tahi
nopeammin värähtäviä säveliä ei korva erota.
Mutta näistäkin ovat matalimmat ja korkeimmat
vailla taiteellista merkitystä; edellisten taso on
epäselvä, jälkimäiset tuottavat korvalle tuskaa
(esim. jos veitsen terällä vedetään posliinia tahi
lasia pitkin). Taiteellisesti käyttökelpoinen s.
rajoittuu täten niihin säveliin, joissa
värähdys-nopeus on 30:sta n. 4,000:een sekunnissa.
Tähänkin s:een sisältyvien sävelten luku on rajaton.
Mutta koska sävelten taiteellinen vaikutus
johtuu niiden keskinäisistä sopeutuvaisuussuhteista
(ks. Sävel), tulee kussakin sävellyksessä vain
rajoitettu luku säveliä käytäntöön. Mitä
yksinkertaisempi on sävellys, sitä rajoitetumpi on
siihen käytettyjen sävelten lukumäärä. Pianolla
y. m. kosketinsoittimilla esiintyvä tarkka s:n
rajoitus (12 säveltä oktaavissa) on vain
näennäinen; se johtuu n. s. tasavireisestä virityksestä,
jossa säveltasot ainoastaan likimäärin vastaavat
niiden todellista korkeutta (ks. Puhdas).
I. K.
Säveldraama ks. Ooppera.
Sävelentapaaminen ks. Säveltapailu.
Sävelkorkeus ks. Säveltaso.
Sävelkorko ks. Korko.
Sävelkorva ks. Säveltajunta.
Sävellajit, mus. S:ksi nimitetään sävelten
erilaista keskinäistä suhtautumista ja
järjestymistä perussävelestänsä johtuvaksi
kokonaisuudeksi. S:eja on 2, duuri ja molli (ks. n.). N. s.
kirkko-s. (ks. t) eivät asiallisesti ole muuta
kuin duurin ja mollin eri käsittelytapoja.
Samoin on laita kreikkalaisten, kiinalaisten,
arabialaisten y. m. muinaisten tai eksoottisten s:n.
Duurin ja mollin vastakohtaisuus ei oik. ole
„iloisen" ja „suruisen", kuten yleensä oletetaan, vaan
selvän ja hämärän, suorasuhtaisen ja
ristiriitaisen. S. suhtautuvat sävelaloihin (ks. t.)
kahdella eri tavalla: 1) yhteiset pääsävelet (ks. t.),
mutta eri sävelala, esim. C-duuri ja c-molli
2) yhteinen sävelala, mutta eri pääsävelet, esim.
C-duuri ja a-molli. Edellisiä nimitetään toistensa
muunnos-s:ksi, jälkimäisiä rinnakkais-s:ksi.
Nuottikirjoituksessa ilmaisee etumerkintö (ks. t.)
sävelalan, mutta vasta sävellyksen tonaalisesta
jäsentelystä käy selville, kumpainen
rinnakkais-s:sta siinä vallitsee (vrt. Sävelala).
I. K.
Sävellys, mus., säveltäjän luoma taideteos.
Sävellyskonsertti, musiikkitilaisuus, jossa
säveltäjän toimeenpanosta esitetään yksistään
hänen omia sävellyksiään.
I. K.
Sävellyslajit johtuvat sävelteoksiin
käytetyistä erilaisista keinovaroista. Päälajeina
erottuvat toisistaan laulu- l. vokaali- sekä soitin- l.
instrumentaalimusiikki. Nämä ryhmittyvät eri
s:ksi ensi sijassa esittäjien luvun ja keskinäisen
suhteen mukaan. Täten erottuvat esim. soolo- ja
kuorolaulut, duetot, tertsetit, kvartetit ja
toisaalta kamari- ja orkesterimusiikki sekä
soolo-soitinmusiikki (säestyksetön t. säestetty).
Toisessa sijassa tulee kysymykseen sävellysten
erikoinen tyyli ja taiteellinen tarkoitusperä (joko
ulkokohtainen tahi tunnelmallinen). Siitä
johtuvat monenlaiset eri s:n nimitykset, kuten
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
